Kotipihan lintuja

Birdlife Suomi järjestää jälleen ensi viikonloppuna pihabongaus-tapahtuman, jossa osallistujat tarkkailevat lintuja pihallaan tunnin ajan. Havaitut linnut ilmoitetaan sitten Birdlifelle, joka tekee tiedoista yhteenvedon ja arpoo osallistujien kesken lintuaiheisia palkintoja.

Eläinmuseolla on samantyyppinen seurantaprojekti: ruokintapaikkaseuranta. Siinäkin tarkkaillaan kotipihan ruokintapaikan lintuja (ja nisäkkäitä), mutta pihabongausta perusteellisemmin: seuranta kestää koko talven ja tehdään ennalta määrättyjen ohjeiden mukaan.

Kummallakin on omat etunsa: pihabongaus innostaa ihmisiä luonnon tarkkailuun tuo lintuharrastusta esille. Samalla saadaan karkeaa tietoa talvilinnuista Suomessa tällä hetkellä. Ruokintapaikkaseurannan tavoitteet ovat puolestaan tieteellistä: kerätä tietoa talvilintujen esiintymisestä ja niiden määrän muuttumisesta vuosien mittaan. Tätä tietoa voidaan sitten käyttää mm. luonnonsuojelun perustana.

Valitse mieleisesi ja osallistu!

Lisäys (22.1.2007): Myös tämänaamuisessa YLE:n Luonto lähellä -ohjelmassa puhuttiin ruokintapaikkaseurannasta ja pihabongauksesta. Ohjelma on nähtävissä YLE:n sivuilla ensi maanantaihin asti.

talitiainen oksalla

PS. Sinänsä mielenkiintoista että lintuharrastusjärjestö on ryhtynyt käyttämään bongaus-sanaa siinä merkityksessä kuin ei-lintuharrastajat sitä yleensä käyttävät: tarkkailemisen tai löytämisen synonyyminä. Yleensä bongaus merkitsee lintuharrastajien keskuudessa vain sitä että mennään katsomaan (tai kuuntelemaan) jonkun muun löytämää lintua. Vielä joitain vuosia sitten bongaus-sanan ”väärinkäyttö” saattoi aiheuttaa lintuharrastuspiireissä kiihkeitä vastalauseita: ”Olen lintuharrastaja mutta en varmasti bongaa!”

3 kommenttia

1. Porkke

Keltainen nokka,rastaan näköinen?

2. Mikko

Räkätti- ja mustarastaalla voi olla keltainen nokka. Molemmat ovat tavallisia Suomessa ympäri vuoden. (jos kaipaat määritysneuvoja)

3. lahja granström

Urospuolisella mustarastaalla on keltainen nokka.

Naaras on ihan tummanruskea ja nokka myös.

Tämän jutun kommentointi on suljettu.