Ilmastonmuutos ja arktiset linnut

Seminaarikirjoitus ympäristöbiologian seminaariin ”Ilmastonmuutoksen vaikutukset” (Helsingin yliopisto, kevät 2005). URN:NBN:fi-fe20051435

Tiivistelmä

Arktinen alue voidaan rajata monella tavalla, mutta tässä sillä tarkoitetaan puurajan pohjoispuolista aluetta. Arktisessa ympäristössä on omat erikoisuutensa, joihin siellä elävät eläimet ovat sopeutuneet. Tyypillisiä lintujen sopeumia ovat muuttoliikkeet ja joustavuus ravinnonkäytössä. Lajin levinneisyyden pohjoisrajan määräävät usein lajikohtainen kylmyydensietokyky ja talven lämpötila. Sen sijaan levinneisyyden eteläraja määräytyy tyypillisesti usean bioottisen tai abioottisen tekijän mukaan.

Arktinen ympäristö on herkkää. Yli puolet arktisesta alueesta koostuu merestä ja se onkin hyvin tärkeä ravinnonlähde monille arktisille lintulajeille. Muutokset voivat vaikuttaa laajasti muuhun ekosysteemiin, koska muutamilla valtalajeilla on usein voimakas rooli.

Arktisella alueella pesii n. 240 lintulajia ja vähintään satoja miljoonia yksilöitä. Se on hyvin tärkeä erityisesti monille vesi- ja kahlaajalinnuille. Arktisista linnuista valtaosa muuttaa talveksi etelään. Tällaisia lajeja uhkaavat myös muutokset talvehtimis- ja muutonlevähdysalueilla.

Ennusteiden mukaan ilmastonmuutos on voimakkaampaa arktisilla alueilla kuin muualla maailmassa. Muutoksessa on kuitenkin paikallista vaihtelua ja siitä on olemassa hieman erilaisia malleja.

Ilmastonmuutoksella on selviä vaikutuksia lintuihin. Tutkimus on keskittynyt etenkin fenologiaan: lintujen muuton ja pesinnän ajoittumisen on havaittu muuttuneen. Tietoja on myös levinneisyysalueiden siirtymisestä. Muutosten seuraukset ovat huonommin tunnettuja, erityisesti arktisista lajeista on vähän tietoa.

Hanhien pesimämenestyksellä on havaittu olevan selvä positiivinen korrelaatio kesäkuun lämpötilaan. Tämän perusteella on ennustettu että hanhien pesimämenestys kasvaa lämpenevillä ja laskee kylmenevillä alueilla. Kuitenkin myös muut säätekijät voivat vaikuttaa hanhien menestymiseen.

Iso-Britanniassa on havaittu että kahlaajalintujen talvehtimisalueiden muutos korreloi muuttuneiden ilmastotekijöiden kanssa: monet lajit ovat siirtyneet talvehtimaan pohjoisempana. Ei kuitenkaan tiedetä johtuuko lintujen määrän vähentyminen talvehtimisalueiden siirtymisestä vai lajien yleisestä vähentymisestä.

Tundralla pesivien lintujen elinalueiden ennustetaan supistuvan voimakkaasti kun puuraja siirtyy pohjoiseen. Tundran vähenemistahdista ei kuitenkaan voida suoraan johtaa ennusteita siellä pesivien lajien vähenemisestä. Monet lajit kuitenkin menettänevät suuria osia pesimisalueistaan.

Ilmastonmuutos voi muuttaa merivirtoja ja sitä kautta meren ravinnepitoisuutta. Tämä voi vaikuttaa laajalti merieläimistöön ja jopa alueen koko ekosysteemiin. Myös meriveden lämpötilalla on samankaltaisia vaikutuksia.

Muutosten vaikutukset lajeihin riippuvat lintujen joustavuudesta ja kyvystä sopeutua uusiin tilanteisiin. Valtaosa arktisista lajeista todennäköisesti kestää ilmastonmuutoksen vaikutukset. Sopeutumistapoja ovat mm. populaation tiheyden kasvaminen, ja siirtyminen uusiin elinympäristöihin. Sopeutuminen on kuitenkin vaikeaa lajeille, joiden elinympäristöjen esiintymisen muutos rajoittaa yhä pienemmälle alueelle. Ongelmia aiheuttavat myös muutoksen nopeus ja etelämpää leviävät lajit.

Jäälokki on erimerkki lajista, joka on erityisen altis ilmastonmuutoksen vaikutuksille: se on harvinainen, elää hyvin pohjoisessa ja on riippuvainen jään esiintymisestä. Todennäköisesti metsästyksen ja jääolosuhteiden muutoksen vaikutuksesta se onkin vähentynyt viime vuosikymmeninä jopa 80 %.

Lintujen elämään vaikuttavat hyvin monet tekijät eikä seurausten ennustaminen ole helppoa. Lisäksi arktisen alueen linnustoa on tutkittu vähemmän kuin muiden alueiden. Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat monimutkaisia ja niiden merkityksen arviointi on vaikeaa, on kuitenkin varmaa että linnusto muuttuu. Useimmat lajit sopeutuvat muutokseen, mutta osa voi hävitä. Arktiset lajit lienevät suuremmassa vaarassa muuhun maailmaan verrattuna.

1. Arktinen alue

Arktisella alueella tarkoitetaan aluetta pohjoisnavan ympäristössä. Aluetta ei voida rajata yksiselitteisesti ja eri tilanteissa käytetäänkin erilaisia määritelmiä. Rajana voidaan pitää esim. napapiiriä tai puurajaa (Kankaanpää ym.) Tässä kirjoituksella arktisella alueella tarkoitetaan puurajan pohjoispuolista aluetta (kartta 1).

Koska ihmisen häiritsevä vaikutus on suhteellisen pientä arktisella alueella, on se hyvä alue ilmastonmuutoksen eliöihin kohdistuvien vaikutusten tutkimiseksi (Zöckler & Lysenko 2000).

Arktista ympäristöä leimaavat mm. alhainen lämpötila, lyhyt kasvukausi ja voimakas vuodenaikaisvaihtelu. Eläimille on kehittynyt joukko sopeumia tällaisissa olosuhteissa elämiseen. Sopeumia ovat esimerkiksi lämmöneristeet, muuttoliikkeet, talviuni tai horrostaminen, ja kyky sopeutua uusiin tilanteisiin (Callaghan ym. 2004).

Generalismi ravinnon ja elinympäristön valinnassa on yleisempää arktisilla kuin eteläisemmillä eläimillä. Tämä voi johtua vähäisemmästä lajienvälisestä kilpailusta ja/tai siitä että ravinnon saatavuus vaihtelee vuosien välillä voimakkaammin. Poikkeuksia kuitenkin on, mutta tällaiset eläimet ovat sopeutuneet ravinnon saatavuuden vaihteluihin muilla tavoin, kuten joustavalla lisääntymisstrategialla tai liikkumalla ravinnon perässä (Callaghan ym. 2004).

Eläimet

Maailman eläinlajeista noin kaksi prosenttia on arktisia lajeja, tarkka lajimäärä riippuu maantieteellisestä rajauksesta. Useimpien lajiryhmien monimuotoisuus laskee pohjoiseen päin mentäessä lämpötilan vaikutuksesta. Muutamilla ryhmillä (esim. kahlaajalinnut) asia on kuitenkin päinvastainen, ehkä koska niille sopivat elinympäristöt ovat monipuolisempia pohjoisessa. Myös primitiiviset ryhmät (kuten hyppyhäntäiset) ovat arktisella alueella keskimääräistä paremmin edustettuina (Callaghan ym. 2004).

Lajin levinneisyyden pohjoisrajan määräävät usein lajikohtainen kylmyydensietokyky sekä talven lämpötila. Sen sijaan levinneisyyden eteläraja määräytyy tyypillisesti usean bioottisen (esim. muut lajit, ravintolähteet) tai abioottisen (esim. lämpötila, maaperän kosteus) tekijän mukaan (Callaghan ym. 2004).

Ekosysteemi

Tärkeä seuraus lajimäärän vähentymisestä pohjoiseen mentäessä on dominanssin lisääntyminen: yhdestä tai muutamasta lajista muodostuu valtalajeja ja ne käsittävät suuren osan kaikista ko. lajiryhmän yksilöistä. Nämä ns. superdominantit lajit ovat yleensä sopeutumiskykyisiä ja niillä on merkittävä vaikutus koko ekosysteemiin (Callaghan ym. 2004).

Ilmastoperäiset muutokset voivat herkästi aiheuttaa ketjureaktion arktisissa ekosysteemeissä, koska niissä muutamilla valtalajeilla on voimakas rooli. Muutokset valtalajien esiintymisessä voivat vaikuttaa laajasti muuhun ekosysteemiin. Esimerkiksi tunturisopulien vähentyessä generalistipedot voivat siirtyä käyttämään ravintonaan kahlaajalintuja. Näin sopulien talvehtimisolosuhteilla on vaikutusta myös kahlaajalintuihin (Hassol 2004).

Meri

Yli puolet arktisesta alueesta koostuu merestä (kartta 1) ja meri onkin hyvin tärkeä (usein myös ainut) ravinnonlähde monille arktisille lintulajeille. Täten muutokset meriekosysteemeissä vaikuttavat myös lintuihin. Esimerkiksi villakuoreen (Mallotus villosus) osin ilmastosta johtuva romahdus Barentsinmerellä vuonna 1987 johti alueen merilintujen taantumiseen (Hassol 2004) .

1.1. Arktiset linnut

Puurajan yläpuolella pesii n. 240 lintulajia. Karkeasti arvioiden arktisella alueella pesii vähintään satoja miljoonia lintuyksilöitä. (Callaghan ym. 2004). Arktinen alue on hyvin tärkeä monille vesi- ja kahlaajalinnuille. Esimerkiksi yli 65 % kaikista hanhista (eli n. 8-10 miljoonaa) ja melkein 95 %Calidris -suvun sirreistä (eli 15 miljoonaa) pesii siellä (Zöckler & Lysenko 2000).

Arktisista linnuista valtaosa muuttaa talveksi etelään. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa muuton ajoittumiseen ja muuton kulkuun (sää). Muuttavia lajeja uhkaavat myös muutokset talvehtimis- ja muutonlevähdysalueilla (Callaghan ym. 2004, Hassol 2004).

Osa linnuista on paikallisia ja ne liikkuvat vuodenajoittain vain vähän (esim. kiiruna, riekko, korppi). Sen sijaan kiertelevät (nomadiset) linnut voivat vaeltaa pitkiäkin matkoja ja pesiä aina siellä missä ravintoa on parhaiten saatavissa (esim. tunturipöllö, urpiainen ja tundraurpiainen) (Callaghan ym. 2004).

1.2. Ilmastonmuutos arktisella alueella

Ennusteiden mukaan ilmastonmuutos on voimakkaampaa arktisilla alueilla kuin muualla maailmassa. Erityisesti kevään ja kesän lämpötilat nousevat. Poikkeuksena on Itä-Kanadan, Etelä-Grönlannin ja Islannin käsittävä alue, joka tullee viilenemään (kuva 2). Ilmasto-ennusteiden yksityiskohdissa on kuitenkin eroja (Zöckler & Lysenko 2000, Hassol 2004).

2. Ilmastonmuutos ja arktiset linnut

Sää vaikuttaa lintuihin monin tavoin. Nykyisen tietämyksen perusteella on selvää, että myös ilmastonmuutoksella on vaikutuksia lintuihin. (Humphrey 2004, Laaksonen 2004). Vaikutusten arviointi perustuu paljolti tietoihin lintujen elämästä pitkän ajan kuluessa. Tämän takia pitkäkestoiset havaintosarjat mm. kannankehityksestä, muuton ajoittumisesta ja pesinnästä ovat tärkeitä.

Nykytutkimus onkin keskittynyt etenkin fenologiamuutoksiin (luonnon tapahtumien ajoittumiseen) koska tältä alalta on käytettävissä pitkiä aikasarjoja. Muutosten seuraukset ovat kuitenkin huonommin tunnettuja (Humphrey 2004 & Laaksonen 2004). Arktisen alueen linnuista on suhteellisen vähän tietoa eikä havaintosarjoja useinkaan ole käytettävissä.

2.1. Havaittuja vaikutuksia

Ilmastonmuutoksen on havaittu vaikuttaneen moniin tutkittuihin lintulajeihin ainakin seuraavilla tavoilla (Laaksonen 2004, Hassol 2004 & Rehfisch ym. 2004):

  • Kevätmuutto on aikaistunut
  • Pesintä on aikaistunut
    • Ravinnon saatavuuden huippuaika on joillain lajeilla aikaistunut enemmän kuin pesintä. Tästä aiheutuu yhteensopimattomuutta (mismatch) pesinnän ajoituksen ja ravinnon määrän välillä.
  • Syysmuutto on aikaistunut pitkänmatkan- ja myöhentynyt lyhyenmatkan muuttajilla
  • Pesimä- ja talvehtimisalueet ovat siirtyneet pohjoisemmaksi

Ilmastonmuutoksesta aiheutuvia muutostekijöitä ovat mm. (Hassol 2004, Zöckler & Lysenko 2000, Rehfisch ym. 2004):

  • Sääolojen muutokset
  • Erilaisten ympäristötyyppien kokojen muutokset
  • Muutokset ravinnon saatavuudessa
  • Tautien ja loisten lisääntyminen
  • Saastekulkeuman lisääntyminen kasvaneen sademäärän takia
  • Kilpailu etelästä leviävien lajien kanssa
  • Lisääntynyt liikenne ja teollisuus (kun ilmastonmuutos mahdollistaa toiminnan entistä pohjoisempana)
  • Muutokset lumi- ja jääpeitteessä
  • Muutokset merivirroissa
  • Lisääntynyt sulamis-jäätymis-sykli, joka voi vahingoittaa (ravinto)kasveja ja hidastaa niiden kasvua

Näillä kaikilla voi olla vaikutusta lintupopulaatioihin. Populaatioiden vaste on kuitenkin usein vaikeasti havaittavaa, koska tiheydestä riippuva sääntely peittää muutoksia herkästi alleen. (Humphrey 2004).

2.2. Muutoksia arktisella alueella

Tässä käsittelen tarkemmin kahta lintujen elämän kannalta merkittävää asiaa, johon ilmastonmuutoksella ennustetaan olevan vaikutusta: muutoksia sääolosuhteissa sekä muutoksia kahdessa elinympäristössä: tundrassa ja merissä.

Sääolosuhteiden vaikutus pesimäalueilla

Arktisessa Siperiassa ja Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa (Zöckler & Lysenko 2000) havaittiin että kesäkuun lämpötilalla on selvä positiivinen korrelaatio kaikkien tutkittujen hanhilajien pesimämenestykseen. Kun kesäkuu oli lämmin, hanhien pesintä onnistui paremmin. Samanlainen ilmiö on havaittu myös muualla muilla hanhilajeilla. Kesäkuun lämpötilan oletetaan vaikuttavan kolmeen asiaan: hanhien kykyyn pesiä ja kykyyn munia suuria pesyeitä sekä ravintokasvien kasvuun.

Tulosten ja ilmastoennusteiden perusteella laadittiin myös ennuste lintujen selviämiselle tulevaisuudessa. Kohteiksi valittiin kaksi erillistä aluetta: Taimyrin niemimaa (jossa lämpötila nousee) ja Koillis-Kanadan saaristo (jossa lämpötila laskee). Taimyrilla olosuhteet paranevat hanhien kannalta. Kanadassa taasen lämpötilan lasku haitannee hanhien pesimistä, joskaan tällaisia muutoksia ei ole vielä havaittu.

Lämpötila ei kuitenkaan liene ainoa tekijä joka vaikuttaa pesintämenestykseen. Kohoava lämpötila vaikuttaa myös mm. pilvisyyteen, sateeseen, tuulisuuteen, lumipeitteeseen ja kasvillisuuteen. Lisääntyvä kosteus voi tuhota esim. vesipääskyjen pesimäalueita (Brown 1991). Kaikkien tekijöiden vaikutusta lintujen elämään ei tunneta (Zöckler & Lysenko 2000).

Sääolosuhteiden suora vaikutus talvehtimisalueilla

Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa (Rehfisch ym. 2004) havaittiin että kahlaajalintujen talvehtimisalueiden muutos korreloi muuttuneiden ilmastotekijöiden kanssa. Useimmat lajit ovat siirtyneet talvehtimaan pohjoisempana ja/tai idempänä, ja niiden kokonaismäärät Iso-Britanniassa ovat pienentyneet.

Kun nämä tulokset yhdistettiin ilmaston muutoksia ennustaviin ilmastomalleihin, saatiin ennusteet lajien esiintymisestä Iso-Britannian talvehtimisalueillaan tulevaisuudessa. Tutkimuslajeista kolme pesii laajalti arktisella alueella (Hagemeijer & Blair 1997). Suosirrin (Calidris alpina) ennustetaan runsastuvan, mutta pulmussirrin (Calidris alba) ja merisirrin (Calidris maritima) vähenevän yli 30 %.

Tulokset tukevat yleistä ajatusta että ilmaston lämmetessä linnut siirtyvät talvehtimaan lähemmäksi pesimäalueitaan. Tämän tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida sanoa johtuuko lintujen määrän vähentyminen Iso-Britanniassa talvehtimisalueiden siirtymisestä vai lajien yleisestä vähentymisestä (Rehfisch ym. 2004).

Muutokset tundrassa

Arktisten lintujen pesimis- ja ruokailualueiden ennustetaan supistuvan voimakkaasti kun puuraja siirtyy pohjoiseen. Myös lisääntynyt eroosio voi supistaa rannikolla eläville lajeille sopivia elinalueita. Ja vaikka uutta sopivaa elinympäristöä olisi tai sitä syntyisi nykyisen levinneisyysalueen ulkopuolelle, maantieteelliset esteet (kuten meri) voivat estää lajien leviämisen sinne tarpeeksi nopeasti (Hassol 2004).

Kasvillisuus- ja ilmastomallien avulla on arvioitu että nykyisestä tundrasta jopa 40-57 % voi kadota tämän vuosisadan aikana metsänrajan siirtyessä pohjoiseen (kuva 3). Samaan aikaan tundra voi levittäytyä uusille alueille, joiden koko kuitenkin vastaa vain viittä prosenttia nykyisestä pinta-alasta (Zöckler & Lysenko 2000). Tundran supistuminen merkitsisi suuria ongelmia tundralla pesiville lintulajeille.

Asiaan vaikuttaa kuitenkin lintujen epätasainen jakautuminen tundralla. Zöckler ja Lysenko tutkivat (2000) muutosten vaikutuksia hanhiin ja sirreihin. Hanhien elinympäristön katoamisen ennustetaan olevan yllä olevia lukuja vähemmän merkittävää, kun taas sirrien elinympäristöstä voi kadota suurempi osa.

Tulokset ovat kuitenkin vain karkeita arvioita, vaikka arvioinnissa otettaisiin mukaan myös tieto kannan jakautumisesta ja levinneisyyden ydinalueista. Elinympäristön määrä ei nimittäin ole välttämättä tärkein populaatiokokoa rajoittava tekijä. Lajit voivat myös sopeutua muuttuvaan ympäristöön. Täten lajit tuskin vähentyvät samassa suhteessa elinympäristöjen kanssa. Myös kasvillisuusmallien rajoitteet vaikeuttavat ennustamista. Erityisesti metsänrajan siirtymisestä on erilaisia näkemyksiä.

Kaikesta huolimatta on selvää, että tundra tulee pienentymään eteläisempien kasvillisuusvyöhykkeiden levitessä pohjoiseen. Kasvillisuuden muuttuessa voi yksittäisen alueen lintulajisto muuttua jopa 40 % (Humphrey 2004).

Vaikka vaikutuksen suuruus eri lajeihin on vielä epäselvää, voidaan jo sanoa mihin lajeihin se lienee merkittävintä. Eniten kärsivät tundrametsähanhi (Anser fabalis ssp. rossicus ja ssp.serirostris) ja maailmanlaajuisesti uhanalaiset punakaulahanhi (Branta ruficollis) sekä lusikkasirri (Eurynorhynchus pygmaeus). Myös suosirri (Calidris alpina), rusokaulasirri (Calidris ruficollis) ja kuovisirri (Calidris ferruginea) menettänevät suuria osia pesimisalueistaan.

Muutokset merissä

Arktiset meret ovat usein hyvin tuottavia johtuen mm. ravinteita tuovista merivirroista ja joista (Kankaanpää ym.). Muutokset ravinteissa vaikuttavat merieläimistöön, joka on tärkein ravinnonlähde pääosalle merenrantojen linnuista. Muutoksilla voi olla merkittävä vaikutus sellaisille linnuille, jotka eivät pysty helposti muuttamaan pesimäalueitaan ravinnon saatavuuden mukaan. Muutoksilla voi pahimmillaan olla laajoja vaikutuksia koko ekosysteemissä (Croxall 2004, Brown 1991 & Hassol 2004).

Ilmastonmuutos voi muuttaa merivirtoja. Merivirrat syntyvät pääasiassa pitkäaikaisten tuulten ja termohaliinisen kierron ansiosta. Termohaliiniseksi kierroksi kutsutaan ilmiötä, jossa meriveden jäätyessä suola erottuu jäästä ja jään alle jäävä ympäröivää merivettä suolaisempi vesi painuu pohjaan. Tällöin sen tilalle virtaa uutta pintavettä. Myös veden jäähtyminen edesauttaa sen vajoamista. Jääpeitteen supistuessa ja veden lämpötilan noustessa termohaliininen kierto ja sen mukana merivirrat todennäköisesti heikkenevät. Tämä puolestaan vähentää merivirtojen tuomien ravinteiden määrää (Hassol 2004).

Meriveden lämpötila vaikuttaa meressä elävien ravintoeläinten esiintymiseen (Brown 1991). Pitkän ajan kuluessa on monilla merilinnuilla havaittu vähenemistä meren pintalämpötilan noususta ja sen aiheuttamasta ravinnon vähenemisestä johtuen. Jopa pieni lämpötilaan kohoaminen voi aiheuttaa suuria muutoksia. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa 0,7 asteen nousu vähensi eräällä alueella esiintyvien nokiliitäjien (Puffinus griseus) määrää 90 prosentilla.

Vähenemiseen yhdellä alueella voi kuitenkin liittyä levittäytyminen uusille alueille (Humphrey 2004). Jos ravintolajit siirtyvät pohjoiseen, lintujen odotetaan muuttavan ensin ravinnonhankinta- ja sitten pesimisalueitaan niiden perässä. Joillekin lajeille ravintolajien siirtymisestä voi olla hyötyä jos ravinnonhankintaan soveltuvat alueet laajentuvat (esim. pikkuruokki), joillekin taas haittaa (esim. jäälokki ks. kappale 3.). Muutokset vaikuttavat lintuihin myös niiden pesimäalueiden ulkopuolella talvehtimisalueilla ja muuttoreiteillä (Brown 1991).

2.3. Sopeutuminen & tulevaisuus

Linnut eivät ole passiivisia ilmastonmuutoksen edessä. Muutosten vaikutukset lajeihin riippuvat paljolti lintujen joustavuudesta ja kyvystä sopeutua uusiin tilanteisiin. (Laaksonen 2004, Callaghan ym. 2004). Valtaosa arktisista lajeista todennäköisesti kestää ilmastonmuutoksen vaikutukset (Callaghan ym. 2004, Zöckler & Lysenko 2000). Samoin arvioidaan olevan antarktisten lintujen kohdalla (Croxall 2004). Yleisesti ottaen ilmaston muutos todennäköisesti johtaa lajien suurempaan elinympäristön ja ekologisen lokeron erikoistumiseen (Callaghan ym. 2004).

Yksi sopeutumismahdollisuus on populaation tiheyden kasvaminen sopivilla elinalueilla. Arktisen alueen erilaisten biotooppien kantokyvyistä tiedetään vielä vähän. Kantokyvyn lisäksi lajinsisäiset ja lajienväliset tekijät vaikuttavat siihen miten tiheys voi kasvaa (Zöckler & Lysenko 2000).

Toinen tapa on sopeutua uusiin elinympäristöihin. Erityisesti monet hanhet pystyvät tähän. Joillakin arktisilla lajeilla on kiertelevä elämäntapa: ne voivat joustavasti siirtyä alueelta toiselle ravinnon perässä (Zöckler & Lysenko 2000).

Kaikki lajit eivät kuitenkaan pysty sopeutumaan muutoksiin. Sopeutuminen on erityisen vaikeaa sellaisille lajeille, jotka elävät pohjoisen arktisen alueen reunalla ja joiden esiintymisen elinympäristöjen muutos rajoittaa yhä pienemmälle alueelle. Erityisessä vaarassa ovat myös lajit, jotka ovat jo tällä hetkellä uhanalaisia. (Zöckler & Lysenko 2000, Croxall 2004).

Lisäongelmia arktisille lajeille aiheuttavat ilmastonmuutoksen nopeus ja etelämpää leviävät lajit. Nykyisen ilmastonmuutoksen ennustetaan olevan niin nopeaa, että esim. kahlaajalinnut eivät todennäköisesti pysty sopeutumaan siihen niin hyvin kuin aikaisempiin ilmastonmuutoksiin (Rehfisch ym. 2004). Ja vaikka lajit pystyisivätkin sopeutumaan, voi alueelle levitä etelämpää muuttuneeseen ympäristöön paremmin sopeutuneita lajeja (Callaghan ym. 2004).

2.4. Muutosten tutkiminen

Lintujen reagointi ilmastonmuutokseen osataan arvioida ehkä parhaiten kaikista eläimistä, mutta paljon on vielä tutkittavana (Humphrey 2004). Tässä esitetyt tutkimukset antavat vasta alustavaa tietoa ilmaston vaikutuksesta arktisiin lajeihin. Jatkotutkimusten olisi käsiteltävä useampia lajeja ja alueita.

Eläinten levinneisyyteen vaikuttavat sään ja pesimäalueiden laadun lisäksi monet muutkin tekijät, joten niiden reagointia ilmastonmuutokseen on hankalaa ennustaa (Callaghan ym. 2004). Tutkimuksissa olisikin otettava huomioon useampia arktisen alueen sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä. (Zöckler & Lysenko 2000, Humphrey 2004).

Lisää tietoa tarvittaisiin etenkin sellaisista tekijöistä, jotka voivat estää eliöiden sopeutumisen ilmastollisiin muutoksiin. Tällaisia ovat mm. (Humphrey 2004, Zöckler & Lysenko 2000):

  1. Feno- tai genotyyppisen muuntelun puute , joka voi estää sopeutumisen.
  2. Huono levittäytymiskyky (liitettynä elinympäristön pirstoutumiseen)
  3. Liiallinen ekologinen erikoistuminen : nopeat ympäristömuutokset todennäköisesti suosivat generalistilajeja
  4. Pieni populaatiokoko , joka tekee lajin haavoittuvaisemmaksi satunnaisille muutoksille.
  5. Muutokset muiden lajien levinneisyydessä , jotka voivat aiheuttaa lisääntynyttä kilpailua, petopainetta tai saaliseläimen vähentymistä.

3. Esimerkki arktisesta lajista: jäälokki

Jäälokki (Pagophila eburnea) on yksi huonoimmin tunnetuista merilinnuista (Gilchrist & Mallory 2005). Jäälokki on erityisen altis ilmastonmuutoksen vaikutuksille, koska se elää arktisella alueella hyvin pohjoisessa ympäri vuoden (kuva 4). Se on harvinainen; koko maailmassa niitä arvioidaan pesivän 10.000-25.000 paria (Gilchrist & Mallory 2005, del Hoyo ym. 1996). Se pesii pienissä yhdyskunnissa kalliojyrkänteillä ja tasamaalla hyvin pohjoisessa. Jäälokki käyttää ravintonaan mm. jäältä löytyviä kuolleita eläimiä (del Hoyo ym. 1996). Jäälokki onkin riippuvainen jään esiintymisestä ympäri vuoden: se ei selviä jäättömällä merellä.

Pohjois-Kanadassa jäälokin on havaittu vähentyneen viime vuosikymmeninä noin 80 % (Gilchrist & Mallory 2005). Havaittu kannankoon pieneneminen johtunee jäälokin vähenemisestä laajalla alueella Pohjois-Kanadassa. Vähentymistä on tapahtunut jäälokin koko tunnetulla esiintymisalueella ja kaikilla pesimähabitaattityypeillä (tasamaa, erodoitunut jyrkänne, paljas jyrkänne). Jäälokin siirtyminen pesimään uusille alueille ei ole todennäköistä koska jäälokit eivät tyypillisesti siirry pesimään kauas aikaisemmilta pesimäpaikoilta, uusia pesimäyhdyskuntia löydettiin tutkimuksessa vain vähän ja koska havainnot myös ruokailu-, talvehtimis- ja muuttoalueilla ovat vähentyneet.

Väheneminen johtunee ensisijaisesti metsästyksestä. Toinen merkittävä tekijä näyttää olevan muutos jääolosuhteissa (Gilchrist & Mallory 2005). Jään siirtyminen kauemmas sopivista pesimäalueista vaikuttaa negatiivisesti jäästä riippuvaiseen jäälokkiin, joka hakee ravintonsa pääasiassa jäältä. Koska jäälokin nykyinen levinneisyysalue sijaitsee hyvin pohjoisessa, siirtyminen jään perässä pohjoisemmaksi ei useimmiten ole mahdollista.

4. Yhteenveto

Lintujen elämään vaikuttavat hyvin monet tekijät eikä seurausten ennustaminen ole helppoa. Lisäksi arktisen alueen linnustoa on tutkittu vähemmän kuin muiden alueiden. Varmaa kuitenkin on että linnusto muuttuu ilmastonmuutoksen johdosta. Jotkin lajit hyötyvät muutoksesta, jotkin kärsivät. Useimmat lajit sopeutuvat muutokseen, mutta osa voi hävitä. Arktiset lajit lienevät suuremmassa vaarassa muuhun maailmaan verrattuna, koska pohjoisessa ei ole enää alueita minne levitä.

5. Lähteet

  • Brommer, J. E. 2004: The range margins of northern birds shift polewards. – Ann. Zool. Fennici 41:391-397.
  • Brown, R.G.B. 1991: Marine birds and climatic warming in the northwest Atlantic. pp. 49-54 teoksessa Montevecchi, W.A. and Gaston, A.J. (toim.) 1991: Studies of high-latitude seabirds. 1. Behavioural, energetic, and oceanographic aspects of seabird feeding ecology. – Occasional Paper Number 68. Canadian Wildlife Service, Ottawa. Referoitu teoksessa Boucher, J. J. & Diamond A. W. 2001: The Effects of Climate Change on Migratory Birds: an annotated bibliography. – Atlantic Cooperative Wildlife Ecology Research Network University of New Brunswick.
  • Callaghan, T. V. ym. 2004: Biodiversity, Distributions and Adaptations of Arctic Species in the Context of Environmental Change. – Ambio 33(7)404-417.
  • Croxall, J. P. 2004: The potential effects of marine habitat change on Antarctic seabirds. – .Ibis 146 (Suppl. 1):90-91.
  • Davis, A. J.; Jenkinson, L. S.; Lawton, J. H.; Shorrocks, B & Wood S. 1998: Making mistakes when predicting shifts in species range in response to global warming. – Nature 391:783-786.
  • Gilchrist, H. G & Mallory, M. L. 2005: Declines in abundance and distribution of the ivory gull (Pagophila eburnea) in Arctic Canada. – Biological Conservation 121:303-309.
  • Hassol, S. J. 2004: Impacts of a Warming Arctic – Arctic Climate Impact Assessment. Cambridge University Press 2004.
  • del Hoyo, J.; Elliott, A. & Sargatal, J. (toim.) 1996: Handbook of the Birds of the World. Volume 3, Hoatzin to Auks. Lynx Edicions.
  • Humphrey, Q. P. C. 2004: The impact of climate change on birds. – Ibis 146 (Suppl. 1): 48-56.
  • Kankaanpää, P. ym. (toim.) (vuosi tuntematon): Arctic Flora and Fauna – Status and Conservation. – Conservation of Arctic Flora and Fauna. Saatavissa osoitteestahttp://www.caff.is/sidur/sidur.asp?id=18&menu=docs
  • Laaksonen, T. 2004: Linnut ja ilmastonmuutos: katsaus nykytietämykseen ja rengastajien rooliin tiedon kartuttamisessa. – Rengastajan vuosikirja 2004. Rengastustoimisto.
  • Rehfisch, M. M.; Austin G. E.; Freeman S. N.; Armitage, M. J. S & Burton, N. H. K. 2004: The possible impact of climate change on the future distributions and numbers of waders on Britain’s non-estuarine coast. – .Ibis 146 (Suppl. 1):70-81.
  • Thomas, C. D. & Lennon, J. J. 1999: Birds extend their ranges northwards. – Nature 399:213.
  • Zöckler, C. & Lysenko, I. 2000: Water Birds on the Edge – First circumpolar assessment of climate change impact on Arctic breeding water birds. WCMC Biodiversity Series No. 11. WCMC – World Conservation Press.