Googlen katunäkymät luontoharrastuksessa

Google julkaisi tiistaina karttapalvelussaan katunäkymäkuvat Suomesta. Yllättävän suuri osa Suomesta on kuvattu: suurin osa asutuskeskuksien teistä sekä tärkeimmät tiet muualtakin. Kuvausalue ulottuu sorateillekin. Valokuvaus on tehty vuoden 2009 aikana, suunnilleen maalis-lokakuun välillä.

Miten palvelua voisi hyödyntää luontoharrastuksessa ja -tutkimuksessa?

Kuvien avulla voi suunnitella retkiä. Etenkin jos on tarkoitus etsiä tiettyä lajia tietyltä alueelta, voi kuvien perusteella etsiä lajeille sopivia elinympäristöjä. Karkean paikanvalinnan voi tehdä aluksi vaikka peruskartan avulla (karttapaikka).

Lajeja etsitään erilaisissa kartoitushankkeissa. Tämä vuosi on lintuatlaksen viimeinen vuosi, joten nyt on hyvä aika etsiä kartoitusruuduilta puuttuvia lajeja. Millä pellolla on sopivia pientareita peltolinnuille, mitkä ovat salaojitettuja? Myös metsän rakenne (luonnonmetsä vai järsitty puupelto) tien reunassa selviää kuvista, vaikkakin ne tietysti sopivat paremmin avoimien alueiden tarkasteluun.

Kovakuoriaistutkijoiden ja -harrastajien sähköpostilistalla kuulemma kirjoitettiin kuvien sopivuudesta esim. niittyjen tarkasteluun: parhaimmillaan kuvista näkee mitä kasveja niityllä kasvaa. Tämä on tärkeää tiettyihin kasveihin sidoksissa olevien hyönteisten löytämiseen. Kaikki Googlen kuvat eivät vain ole kesäkaudelta.

Keväisistä kuvista voi päätellä mihin muodostuvat ensimmäiset sulapaikat, jotka sitten keräävät lintuja. Esim. Heinolan Nyynäistenlahdella näkyy olevan jo muutama sulakohta (pieni etualalla, suuri taustalla liikennemerkin takana). Näitä voi kyllä päätellä peruskartankin avulla.

Kuvien perusteella voi myös etsiä näköalapaikkoja. Mistä olisi hyvä näkymä järvelle? Toisaalta lyhyt kävely pois autotieltä vie usein vielä paremmalle paikalle.

Kuvien avulla voi opastaa muita hyville retkikohteille, erityisesti jos kartan käyttö tuntuu liian hankalalta. ”Käänny tästä oikealle”. ”Tälle bussipysäkille kuulin huuhkajan”.

Kuvien avulla voi myös etsiä pysäköintipaikkoja.

Katunäkymien käytölle perustuvan retkeilyn varjopuolena on että se keskittyy teiden varsille. Toisaalta näin on ollut tähänkin asti. Havaintoja kertyy eniten helppopääsyisiltä ja tunnetuilta paikoilta, ellei retkeilyä erityisesti kohdisteta tasaisesti kaikkialle.

Myös Eniron karttapalvelussa on katunäkymiä Suomesta, mutta vain muutamasta kaupungista. Retkien suunnitteluun voi hyödyntää monia muitakin verkkopalveluja, katso esim. juttua Luontoretki 2.0.

PS. Uusi pinnojenkeruumuoto: kuinka monta lintu/kasvi/nisäkäslajia löydät Suomen kuvista?

2 kommenttia

1. Ake

Moi!
Mukavia ja käyttökelpoisia ideoita ja sovelluksia.

2. ac

Ottaa kyllä hieman silti päähän että tälläisen vuoden ajan valitsivat. Käy tuolla muiden maiden teillä, on niin kaunista. Suomessa lähinnä puidenpökkelöä ilman lehtiä ja sulavia lumia mitä olen vähän sieltä täältä katsellut.

Jos matkailemaan lähtisin katunäkymien perusteella niin en kyllä tänne tulisi.

Koitin tästä vähän kattella satunnaispoiminnalla. Voi olla että suomessa jopa rumimmat näkymät kaikista maista tuolla!

Tämän jutun kommentointi on suljettu.