Kasvisruoat
- Tomaatit provencelaisittain
- Kesäkurpitsacurry
- Gruusialainen kaalivuoka
- Chilivihanneskeitto
- Helpot uuniperunat
- Valkosipuliperunamuusi
Kaikissa ohjeissa ei ole lainkaan mainittu suolaa. Lisää tarvittaessa.
Tomaatit provencelaisittain
- 5 tomaattia
- ruokaöljyä (mielellään kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä)
- 3 valkosipulinkynttä
- Provencen yrttiseosta tai
esim. oreganoa, basilikaa, meiramia ja hiven pippuria - suolaa
Halkaise tomaatit ja laita ne uunivuoalle leikkuupinta ylöspäin. Sivele pintaan öljyä. Murskaa valkosipulinkynnet sekä yrtit ja levitä ne tomaattien päälle. Ripottele pinnalle hiven suolaa. Paista uunissa 150°C noin 1½ tuntia.
Tarjoa sellaisenaan, liharuokien kanssa tai tee niistä tomaattipiirakkaa.
Kesäkurpitsacurry
Kahdelle–kolmelle
- 1 pieni/keskikokoinen kesäkurpitsa
- ½ dl tomaattikastiketta
- ½ sipuli
- pala omenaa
- 2 valkosipulinkynttä
- öljyä
- 1tl currya
- 1/4 tuore chili (tai chilijauhetta)
- 1/4 tl kanelia jauhettuna
- suolaa
- mustapippuria
- 1 tl hunajaa
- kourallinen tuoretta korianteria, oreganoa ja/tai ruohosipulia
- poista kesäkurpitsan sisus (siemenet) ja paloittele se muutaman sentin paloiksi
- silppua sipuli, valkosipuli ja omena
- kuumenna öljyä pannulla ja paista chiliä, kanelia ja currya siinä hetki
- lisää valkosipuli ja paista lisää (älä anna ruskistua)
- lisää sipuli- ja omenasilppu ja kuullota muutama minuutti
- lisää kesäkurpitsa ja paista ilman kantta kunnes kurpitsanpalat pehmenevät ja saavat hieman väriä
- Lisää tomaattikastike, suola, pippuri, hunaja ja tuoreet yrtit. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää
Tarjoa sellaisenaan tai basmatiriisin kanssa. Jos et tarjoa lisäkeriisiä (tai muuta lisäkettä), mausteiden määrää kannattaa hieman vähentää.
Gruusialainen kaalivuoka
Kahdelle–kolmelle
- 600–800 g keräkaalia (noin puolikas kerä)
- 2 sipulia
- öljyä
- 4 tomaattia
- 3 tl paprikajauhetta
- 2/3 pientä suola- tai etikkakurkkua
- 1 dl juustoraastetta
- 5 valkosipulinkynttä
- 1 prk (120 g) smetanaa
- suolaa
- suikaloi sipuli, kurkku ja tomaatit
- suikaloi kaali (etenkin kovat kohdat ohuiksi suikaleiksi)
- murskaa valkosipuli
- kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä padassa/kattilassa
- lisää kaali ja keitä 10-20 min
- lisää loput ainekset
- keitä hiljaisella tulella ilman kantta n. 1 h
Chilivihanneskeitto
Kolmelle–neljälle
- 1 purkki papuja (n. 400g)
- 1 purkki toisenlaisia papuja
- 1–2 paprikaa
- 4 tomaattia
- 2-4 valkosipulinkynttä
- 1-2 sipulia
- n. 1 litra kasvislientä
- chiliä/chlijauhetta
- jauhettua paprikaa
- jotain pippuria
- (soijarouhetta)
- (suolaa)
- (maissi- tai vehnäjauhoa)
- vettä
Silppua kaikki ainekset (paitsi purkitetut). Sekoita kaikki ainekset ja lisää vettä. Soijarouhetta, maissi/vehnäjauhoja (tekee keitosta paksumman) tai suolaa ei välttämättä tarvita. Keitä ½-1h ja mausta tulisesti. Hyvää näkkileivän kanssa (jota voi dipata liemessä).
Keitto ei säily maukkaana jääkaapissa. Toisaalta, jos keitosta tekee paksuhkon, ylimenevän osan voi sekoittaa esim. lihapiirakkaan tai jauhelihakastikkeeseen makua antamaan, tai vaikka käyttää pastakastikkeen pohjana.
Helpot uuniperunat
- jauhoisia perunoita
- ruokaöljyä
- suolaa
- mausteita (pippuria, paprikaa, chilijauhetta, grillausmaustetta, yrttejä yms.)
Kuori ja kuutioi perunat. Pyörittele kuutioita öjyssä ja mausteissa. Levitä kuutiot uunivuoalle leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa kypsiksi. Jämistä voi tehdä valkosipuliperunamuusia (ks. alla), kunhan käytetyt mausteet vain sopivat valkosipulin kanssa yhteen..
Valkosipuliperunamuusi
- 4 keskikokoista/isoa perunaa
- ruokaöljyä
- 3-4 valkosipulinkynttä murskattuina (voi laittaa enemmänkin)
- voita tai ruokaöljyä
- 1 purkki ruokacremeä (tai 1 dl kermaa + 1 dl vettä, tai 2 dl maitoa)
- ½ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria (voi laittaa enemmänkin)
- Lämmitä uuni 200 Celsiusasteeseen
- Kuori ja öljyä perunat
- Kypsennä perunat uunissa ruskeiksi (n. 1 h) Jäähdytä.
- Muussaa perunat.
- Paista valkosipulia kevyesti voissa, älä kuitenkaan anna sen ruskistua.
- Lisää muut ainekset pannulle ja kuumenna sekoittaen kiehuvaksi. Lisää vettä/maitoa/ruokacremeä, jos muusi on liian paksua.
Muusi säilyy jääkaapissa hyvänä vain n. vuorokauden. Pidempään säilytettäessä neste alkaa erottua muusista.