Hankin muutama viikko sitten ioBridge-moduulin ja siihen liitettävät lämpötila-, kosteus- ja valoisuussensorit. Nyt voin seurata olohuoneeni olosuhteita mistä tahansa!

ioBridge-moduuli on modeemiin liitettävä laite, johon voi liittää 1-4 sensoria. Sensorit liitetään moduulissa oleviin liittimiin, jonka jälkeen niiden mittaama data näkyy moduulin “kanavilla” 1-4. Tämän jälkeen mittaustuloksiin käsiksi ioBridgen verkkopalvelun kautta. Sensoreiden tilalle voi kytkeä myös muita analogisia tai digitaalisia laitteita, esim. servoja, X10-ohjaimia tai vaikka Arduinon, joita voi sitten ohjata tai seurata webin kautta.

Ensimmäinen projektini oli lämpö/kosteus/valoisuusloggerin rakentaminen kotiini. Tällaisella voi seurata esim. asuintilojen olosuhteita tai vaikka pakastimen lämpötilaa. Tässä yhteenveto mitä olen oppinut ioBridgen tekniikasta tähän mennessä. Virallisessa ohjewikissä on varsin kattavia ohjeita.

Tiedot talteen API:n kautta

Moduulin dataan pääsee käsiksi kahdella tavalla: ohjelmointirajapinnan (API) ja ioBridgen kojelaudan (dashboard) kautta. Käytin näistä itselleni tutumpaa eli ohjelmointirajapintaa. Oman moduulin tietoihin pääsee käsiksi antamalla rajapinnalle oman API key:n.

Tein skriptin, joka käy säännöllisesti hakemassa uusimman sensorien mittaaman datan rajapinnan kautta JSON-muodossa ja tallentaa sen MongoDB-tietokantaan (joka sopii mainiosti juuri tällaiselle datalle). Skripti ajetaan kymmenen minuutin välein cronjobilla. Tietokannassa olevan datan perusteella voi sitten generoida monenlaisia kaavioita tai tilastoja. Kokosin tätä varten tekemäni työkalut Githubiin muidenkin käytettäväksi.

Moduuliin ei siis pääse suoraan käsiksi, vaan sitä käytetään aina ioBridgen palvelimen kautta. Tämän ansiosta käyttäjän ei tarvitse välittää esim. muuttuvista IP-osoitteista. Laitteen voi myös siirtää vaikka kokonaan toiseen verkkoon ilman että asetuksia pitäisi muuttaa. (Uuden paikan nimi tai kuvaus kannattaa kirjata kojelautaan, sillä tällöin se tallentuu myös tietokantaan.)

Huomioonotettavaa API:n käytössä

Jos verkkoyhteys ei toimi oman ja ioBridgen palvelimen välillä, saattaa skripti hakea tyhjän JSON:in. Datan oikeellisuus on siksi aina tarkistettava ennen kun sitä käytetään tai tallennetaan. Oikeellisuuden voi tarkistaa esim. tarkistamalla onko [module][status]-kenttä olemassa.

Jos verkkoyhteys ei toimi moduulin ja ioBridgen palvelimen välillä, palautuu JSON:issa virheellisiä arvoja. Tämän takia kannattaa aina tarkistaa että [module][status]-kentän arvo on “Online”. Offline tarkoittaa että arvoihin ei voi luottaa.

Oma Saunalahden ADSL-yhteyden varassa toimiva moduulini on offline-tilassa 1-4 kertaa vuorokaudessa (kun dataa haetaan 10 min välein). En tiedä johtuvatko katkokset Saunalahdesta, ioBridgen palvelimesta vai jostain muusta.

Kojelaudan käyttö

Toinen tapa päästä käsiksi dataan on käyttää ioBridgen kojelautaa. Moduulille voi luoda sääntöjä, esim. määrätä sen lähettämään sensorin arvo palvelimelle minuutin välein. ioBridgen palvelimen voi sitten säätää reagoimaan moduulista tulevaan dataan, esim. lähettämään sen sähköpostitse tietyn raja-arvon ylittyessä. Näin dataa pääsee käyttämään ilman omaa ohjelmointityötä.

Sääntöjä ja toimintoja luodaan kojelaudassa wizard-tyyppisellä työkalulla. Koska vaihtoehtoja on paljon, ei oikean toiminnon löytäminen kuitenkaan ole aina helppoa.

API:n avulla tekemäni toiminnon voisi tehdä kojelaudan avulla seuraavasti:

1) Määrää moduuli lähettämään data palvelimelle määrätyin väliajoin:
1B) Tee moduuliin Onboard Rule “Push Update Rule” > Analog Input (Push at Interval).
1B) Valitse kanava ja määrittele väliaika sekunteina.
1C) Lopuksi Sync Rules, jolloin sääntö päivitetään moduuliin.
2) Määrää palvelin tekemään saapuvalle datalle jotain
2A) Tee Server Action “Analog Input Post”
2B) Säädä Trigger value sellaiseksi, että Action suoritetaan aina kun haluat.
2C) Täytä kentät esim.

http://posttestserver.com/post.php?dir=iob

humidity=%%input%%
3) Tee skripti, joka ottaa POST-datan vastaan ja tekee sillä jotain (esim. tallentaa tietokantaan)

Nyt moduuli lähettää väliajoin datan ioBridgen palvelimelle, joka lähettää sen edelleen valitsemaasi paikkaan. Jos haluat tehdä datalla jotain vain kun tietyt ehdot täyttyvät (esim. lämpötila on korkeampi kuin määrätty arvo), voit tehdä tämän joko Server Actionissa tai omassa skriptissä.

Tällä mallilla on joitakin plussia ja miinuksia suhteessa API:iin

Plussia
+Toimintoja pääsee hallitsemaan Dashboardin kautta.
+Server Actionien avulla voi luoda toimintoja (esim, sähköpostihälytyksiä) ilman omaa ohjelmointia

Miinuksia
-Sääntöjen ja toimintojen virittäminen on työlästä, etenkin jos haluaa saada datan useammalta kanavalta. Jokaiselle on tehtävä oma sääntö ja toiminto. Jos näitä haluaa muuttaa jälkikäteen, on vanha sääntö poistettava ja sen tilalle luotava uusi.
-Moduuli voi lähettää vain kanavan arvon ja aikatiedon. Muihin tietoihin (esim. raaka-arvoon tai paikkatietoon) ei pääse käsiksi.

ioBridgen kojalauta: kanavien data ja asetukset. Lämpötilasensori on tässä korkea koska sensori on digiboksin päällä: lämpötilasta voi seurata milloin boksi on käynnissä (esim. toimiiko ajastettu tallennus).

Keskustelu tiedon ja datan avoimuudesta on nousussa (ks. esim. Julkinen data -kirja). Päätöksentekoon ja hallintoon liittyvästä datasta puhutaan paljon, mutta julkishallinnolla on hallussaan myös paljon tieteellistä tutkimusdataa. Biologina tiedän etenkin ympäristöhallinnon ja ympäristöön liittyviä viranomaistoimia harjoittavien organisaatioiden datasta. Tieteellisen ympäristödatan avoimuuteen liittyy omanlaisiaan ongelmia:

Rahoitus ja urakehitys kohdistuvat tutkimusartikkeleiden tekijöille. Datan kerääjää ja julkaisijaa ei palkita. Datan julkaisemisesta voi siten olla haittaa; jos joku muu ehtii tuottaa sen pohjalta artikkelin ensimmäisenä, ei muiden tutkimus enää saakaan huomiota tai edes pääse julkaistavaksi. (Tämän todellista vaaraa on tosin kritisoitu.)

Joskus kuulee puhuttavan päällekkäisen työn välttämisestä. Ilman perusteluja tämä kuitenkin kuulostaa edellisen kohdan peittelyltä; ei haluta että kukaan muu käyttää dataa samantyyppisessä tutkimuksessa kuin mitä itsellä on meneillään, jotta kilpailua olisi vähemmän.

Datan käyttäminen väärin nähdään usein uhkana. Datan kerääjä voi haluta varmistua että käyttäjä ymmärtää todella aihealuetta, tuntee datan ongelmakohdat ja puutteet, eikä vedä johtopäätöksiä ottamatta puutteita huomioon.

Toinen väärinkäytön pelko liittyy luontoselvityksiin. Tavallinen tapa tehdä luontoselvitys on mennä maastoon tekemään kartoitus sopivilla menetelmillä ja työvoimalla. Jos avointa dataa samalta alueelta on kuitenkin saatavilla, on houkutuksena jättää hintavat maastotyöt tekemättä ja käyttää vain olemassa olevaa dataa, riippumatta siitä kuinka puutteellista se on (esim. kerätty selvityksen kannalta väärään aikaan, epäsystemaattisesti ja epäkattavasti).

Suojelunäkökohdat. Etenkin tarkan sijainnin julkaiseminen uhanalaisista (esim. muuttohaukka) tai ristiriitoja herättävistä lajeista (esim. merimetso, maakotka) saattaa edistää häirintää, salametsästystä ja munien keräämistä myyntitarkoituksiin. Jotkin lajit saattavat pesiä samoilla paikoilla sukupolvesta toiseen jopa satoja vuosia, joten parinkymmenen vuoden suoja-aikakaan ei välttämättä estä väärinkäyttöä.

Periaatteellisella tasolla tutkimusdatan avoimuutta on edistetty (esim. keskusmuseon avoimuusperiaatteet), mutta käytännön tasolla askeleet ovat olleet pieniä. Avoimuus nähdään monesti vain sähköpostitse ammattilaisten välillä pyydettäessä tapahtuvana tiedonvaihtona: “Jos pyydät dataa perustellen, niin harkitsemme asiaa ja ehkä lähetämme sen Excel-taulukkona”.

Parhaimmillaan avoimuus olisi kuitenkin oletusarvoista ja data olisi kaikkien saatavilla koneluettavassa muodossa. Miten tällaista avoimuutta voisi edistää?

Muuttamalla rahoitusmalleja. Organisaatioiden tuloksellisuutta voisi mitata paitsi julkaistujen tutkimusartikkelien myös avoimesti julkaistun datan määrällä ja laadulla.

Asettamalla avoimuusvaatimuksia rahoitukselle ja julkaisemiselle. Joillakin aloilla rahoittajat ja tieteellisten julkaisujen kustantajat vaativat jo datan saattamista avoimesti saataville. Tämän kuitenkin pitäisi levitä laajemmalle, etenkin kustantajien piirissä. Muuten julkaiseminen tahtoo suuntautua niihin lehtiin jotka eivät vaadi avoimuutta.

Muuttamalla kirjoittaja- ja siteerauskäytäntöjä tieteellisissä julkaisuissa. Voitaisiin esimerkiksi vaatia että datan kerääjät ovat mukana kirjoittajien nimiluettelossa, jolloin hekin saisivat uuden rivin julkaisuluetteloonsa ja lisäpisteitä rahanjakolaskelmiin.

Luomalla selkeät ja tieteellisesti perustellut salausperiaatteet sekä suoja-ajat suojelun kannalta oleelliselle datalle.

Asettamalla tiukemmat vaatimukset luontoselvitysten pohjana käytettävälle datalle.

Tarjoamalla hyödyllisiä esimerkkejä siitä mitä avoimella datalla voisi tehdä. Ajatus datan automaattisesta jatkojalostamisesta lienee monille vieras, varsinkin jos oletetaan että sitä tekisivät muut kuin alan ammattilaiset. Toteutetut esimerkit valaisisivat asiaa paremmin kuin pelkkä puhe.

Eduskuntarajapinnan kehitys lähti liikkeelle kokeiluna, herätti innostusta muissa ja sitten taas minussa, ja päätyi lopulta Apps4Finland -kisan indie-sarjan voittajaksi. Jesh!

Tämä ei toivottavasti kuitenkaan ole huipennus, vaan parhaimmillaan rajapinta voisi olla yhtenä osana mukana tuomassa demokratiaa lähemmäksi nykypäivää. Apps4Finlandin ja nettikansa-tapahtuman ansiosta ryhmä demokratiasta ja tekniikasta kiinnostuneita löysi toisensa ja on jo muutamaan kertaan kokoontunut pohtimaan eduskunnan ja muiden päätöksentekoelinten toiminnan avaamista kansalaisille nykyistä selkeämmin. Ilmassa on paljon innostusta ja ajatuksia. Myös eduskunnan väkeä on mukana keskustelussa. Jatkoa seuraa mahdollista.fi -sivustolla lähiaikoina.

Kiitos Apps4Finlandin ja Nettikansa-tapahtuman järjestäjille ja kaikille muille kannustaville ihmisille, etenkin Qaikulaisille!

Tarvitseeko valkoselkätikkoja suojella Suomessa, kun samaa lajia esiintyy myös Venäjällä?

Tarvitseeko suomalaista kulttuuria tukea, kun melkein samanlaista on Virossa?

Tarvitaanko Suomessa jääkiekkoa, kun kiekkoilijoita on myös Ruotsissa?

Onko tärkeää että Nokialla menee hyvin, onhan meillä Apple?

Tämä artikkeli ilmeistyi myös Luonnon Tutkija -lehdessä 5/2008. Kommentointi sivun lopussa.

Verkkoa käytetään yhä enemmän tietolähteenä kaikilla elämän aloilla. Asiantuntijoiden tarjoaman yleistajuisen tieteellisen tiedon tarjonta ei kuitenkaan näytä kasvaneen samassa suhteessa. Sen sijaan Wikipedian merkitys kasvaa. Mitä biologian popularisoijien tulisi tehdä?

Tiedonhaku siirtyy yhä enemmän verkkoon. Tiedebarometri 2007 (Kiljunen 2007) kertoo että Internet ja tietoverkot ovat suomalaisille kolmanneksi merkittävin tieteellisen tiedon lähde TV:n ja radion sekä sanomalehtien jälkeen. 48 % vastaajista piti verkkoa melko tai erittäin tärkeänä tiedonlähteenä. Osuus on kasvamassa samalla kuin sanomalehtien ja yleistajuisen kirjallisuuden merkitys vähenee.

Mutta mitä sisällöntuotannolle kuluu? Uutisia uusista tiedekirjoista ja -lehdistä kuulee säännöllisesti, mutta verkossa julkaistavasta tiedosta selvästi harvemmin. Siinä missä paperijulkaisuja tuotetaan kaupallisesti, verkkojulkaiseminen tapahtuukin usein harrastuspohjalta tai muun toiminnan sivutuotteena. Tämä johtaa siihen, että verkosta ei useinkaan tahdo löytyä kunnollista yleistajuista tietoa tieteellisistä perusasioista suomen kielellä. Tämä ei liene toivottava tilanne, jos lukijat kuitenkin pitävät verkkotietoa tärkeämpänä.

Verkossa on kyllä yleistajuista tietoa suomeksikin, mutta se on säännönmukaisesti suppeaa (esim. irrallisia uutisia, tiedotteita, luentomateriaalia ranskalaisin viivoin). Laajempia tiedejulkaisuja löytyy (esim. Suomen ympäristökeskuksen oppaat, opinnäytteet), mutta ne usein vaativat alan tuntemista ennalta tai ovat muodoltaan sellaisia, että niillä on vain vähän käyttöä yleisölle. Oppimateriaaliksi suunniteltua materiaalia löytyy, mutta niukasti. Lisäksi on Wikipedia, joka on noussut nopeasti yhdeksi verkon merkittävimmistä tietolähteistä.

Kirjojen keskellä eläneille verkkotiedon laatu ei välttämättä vaikuta ongelmalta: kirjat ovat koeteltu ja toimiva tiedonvälitystapa, joiden tuottamisessa on vakiintunut malli. Asiantuntijat kirjoittavat, kustantajat tuottavat ja lukijat tai kirjastot maksavat tuotoksesta. Mutta nuoremmille, verkon käytön keskellä kasvaneille kirjat voivat jäädä etäisiksi tiedonhaun keskittyessä luontevasti verkkoon. Tiedebarometrin mukaan 18–25 -vuotiaista 82 % ja 26–35 -vuotiaista 77 % piti verkkoa melko tai erittäin tärkeänä tietolähteenä. Usein kuulee asenteesta, jonka mukaan jos jokin ei ole verkossa, se ei ole tärkeää.

Esimerkkejä verkkotiedosta

Minkälaista biologista tietoa verkosta käytännössä löytyy? Kokeilin etsiä suosituilla hakukoneilla (Google, MSN ja Fonecta/Yahoo!) tietoa peruskäsitteistä evoluutio, ekologia ja geeni. Tulos oli kaikilla karkeasti sama. Hakutuloksissa on muutama Wikipedian, muutama yksityishenkilön ja yksi ”virallisen” tahon (Opetushallitus, yliopisto-opettaja, Yleisradio) tuottama artikkeli tai tietopaketti. Lisäksi mukana on irrallisia tiedonmurusia (uutisia, soveltavaa biologiaa, kirjaesittely ym.) opinto-oppaita ja biologiaan liittymättömiä sivuja. Evoluutio-hauissa tulee esille myös monia luomisoppia kannattavia sivuja. Wikipedian tulokset ovat säännönmukaisesti ensimmäisinä etenkin Googlen hakutuloksissa.

Tässä huolettaa asiantuntijoiden tuottaman sisällön vähyys. Se tosin voi johtua siitä että etsitty tieto (selkeät biologian perustermit) ja hakutapa (yksinkertainen sanahaku) suosivat erityisesti Wikipediaa. Laajempiin kysymyksiin ehkä löytyisi vastauksia hakukoneiden ja Wikipedian sijasta ammattilaisten tuottamaa sisältöä selailemalla. Etsimäni tieto oli kuitenkin sellaista perusbiologiaa, jota biologiasta kiinnostuneen yleisön voisi olettaa etsivän ja tarvitsevan. Hakukoneiden (etenkin Googlen) käyttö on myös kokemukseni mukaan selkeästi merkittävin tiedonhakutapa verkossa.

Olen seurannut evoluutiosta kertovien sivujen sijoittumista hakukoneissa noin kymmenen vuoden ajan, koska oma sivuni (Heikkinen 1999) on ollut tämän ajan mukana kärkijoukoissa. Tilanne on nyt suunnilleen sama kuin kymmenen vuotta sitten: kärjessä on muutama evoluutiosta tieteenä kertova sivustoa (kaksi yksityishenkilön ja yksi opetusministeriön tekemä), sekä muutama luomisoppia ajava ja muutama muu epäbiologinen sivu. Ainoa merkittävä muutos on että Wikipedian evoluutio- ja ihmisen evoluutio -artikkelit ovat nousseet tulosten kärkeen muutaman viime vuoden aikana.

Verkkotiedon käyttö

Aikaisemmin omaa evoluutiosivuani käytettiin peruskoulujen biologian opetuksessa. Tämä näkyi oppilaiden ja opettajien yhteydenottoina, mutta yhteydenotot ovat sittemmin loppuneet. Muutos tapahtui suunnilleen samaan aikaan kun Wikipedian artikkelit nousivat hakutulosten kärkijoukkoon. Aihetodisteet viittaavat että opetuksessa on siirrytty käyttämään Wikipediaa.

Onko tämä hyvä vai huono asia? Toivoisin että Wikipedia olisi niin laadukas, että se voitaisiin jo lukea laadultaan asiantuntijoiden tuottaman sisällön joukkoon, vaikka kirjoittajakunnassa on Wikipedian luonteen mukaisesti paljon muitakin kuin asiantuntijoita. Muutama vuosi sitten Wikipedian laadusta ja laaduttomuudesta puhuttiin paljon, mutta nyt keskustelu tuntuu hiljenneen. Suomenkielinen Wikipedia on tänä aikana parantunut huomattavasti. Tämä ei välttämättä ole ainoa syy kriitikoiden hiljentymiselle, mutta tämä artikkeli ei ole oikea paikka Wikipedian syvällisemmälle laadunarvioinnille.

Mutta miksi Wikipediaa ja verkkoa käytetään tiedonhaussa kun kirjojakin olisi saatavilla? Varmasti kouluissa ja kirjastoissa on edelleen kirjoja, joissa kerrotaan evoluutiobiologiasta. Tiedon käyttöön ei kuitenkaan vaikuta yksin sen laatu, vaan myös käytettävyys: se kuinka helppoa tiedon löytäminen, saavuttaminen (lukeminen) ja ymmärtäminen on. Tutkimusten mukaan avoimesti verkossa open access -periaatteilla julkaistuihin tieteellisiin artikkeleihin viitataan tuplasti niin paljon kuin pelkästään paperilla julkaistuihin (Eysenbach 2006; myös Lawrence 2001). Käytettävyyden merkitys korostunee entisestään etenkin kun etsitään tietoa tilanteisiin, joissa sen laadulla ei ole niin suurta käytännön merkitystä. Tieteellistä työtä tai laajaa tutkielmaa tehdessä voisikin lähteä kirjastoon tai hankkia kirjan, mutta ”mukava tietää” -tietoa etsitään usein vain verkosta. Tällöin laadutonkin tieto on käytetympi kuin hankalammin käytettävä mutta laadukas. Laadun käsitekin on joustava: ammattilaisen näkökulmasta huonolaatuinen tieto voi täyttää yleisön tarpeet mainiosti.

Käytettävyyteen liittyy myös tiedon ymmärrettävyys: kuinka hyvin esitetty asia avautuu lukijalle? Siinä missä ammattilaisten verkkoon tuottaman tiedon käyttö vaatii usein ennakkotietoja, on Wikipedia erinomainen kertomaan lukijalle uusista asioista, ja kokoamaan tietoa yhteen (Hintikka 2007.) Artikkelit ovat parhaimmillaan otsikoitu selkeästi, kirjoitettu yleistajuisesti, tärkein asia on alussa, ja teksti on täynnä linkkejä asiaan liittyvien termien selityksiin. Tämä ei liene ihme, koska kirjoittajakunta on lähellä lukijakuntaa.

Käynnissä onkin kilpajuoksu perinteiseen tapaan ammattimaisesti sekä harrastuksena (ammattilaisten tai maallikoiden toimesta) tuotetun tiedon välillä. Perinteinen tapa on ehkä voitolla laadussa, mutta pahasti häviöllä käytettävyydessä.

Pitäisikö ihmisen vähemmän tärkeistä tiedontarpeista välittää? Onko pahasta jos ihmiset eivät pääse käsiksi laadukkaaseen ”olisi mukava tietää” -tietoon? Väitän että on, koska tällaiset tiedonmuruset vaikuttavat pitkän ajan kuluessa yleissivistykseen. Keskimääräiselle kansalaiselle ei ehkä ole käytännön merkitystä tietää julkaistiinko Lajien synty 1859 vai 1959, mutta kun tällaisia tiedon- tai epätiedon murusia kertyy joka päivä vuosien ajan, puhutaan jo maailmankuvan rakentumisesta. Ja eikö siitä pohjimmiltaan ole kyse tieteellisen tiedon yleistajuistamisessa?

Kuka tuottaisi tietoa ja mihin?

Kuka tuottaisi tietoa verkkoon? Suomessa ei liene tahoa, jonka tehtävänä olisi tuottaa tieteellistä perustietoa vapaasti saataville. Valtiotieteilijä Markku Jokisipilä kirjoittaa blogissaan otsikolla ” Tutkimusrahoitusta Wikipedia-artikkeleihin?” että tiederahoittajien tulisi tukea verkossa julkaisemista, jos halutaan tavoitella yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ongelmana ei ole verkon käyttö tietolähteenä, vaan se että tiedon haltijat ”eivät ole pystyneet tai halunneet tuottaa tieteellisesti pätevää tietoa sille tiedonhakufoorumille, jota nykyään ylivoimaisesti eniten käytetään” (Jokisipilä 2006.)

Jos Wikipedian artikkelit ovat huonolaatuisia, mutta niitä kuitenkin käytetään opiskelussa ja tiedonhaussa, voi tilannetta parantaa parhaiten parantamalla Wikipediaa. Uuden oppikirjan tai virallisen verkkosivuston tekemisellä ei saavutettaisi yhtä suurta vaikutusta yhtä nopeasti. Ja Wikipediaan kerran kirjoitettua tekstiähän voi käyttää myöhemmin muissa tarkoituksissa.

Tietoa tuotettaessa kannattaa miettiä mikä on tavoitteena. Oma ajatukseni on että eri tavoitteet toteutuisivat kärjistettynä parhaiten näin:

Jos haluat antaa perustietoa suurelle yleisölle, kirjoita Wikipediaan.

Wikipedia ohjaa helppokäyttöisyytensä, löydettävyytensä, kiinnostavuutensa ja brändinsä ansiosta yleissivistyksen suuntaa, olipa sen tieto virheetöntä tai ei. Wikipedia toimii erityisen hyvin tietoa monista lähteistä yhteen kokoavana julkaisuna (Hintikka 2007.)

Jos haluat antaa tietoa asiantuntijoille, kirjoita verkkoon.

Kun tietoa etsitään ammattimaisiin tarkoituksiin, saanee selkeästi nimetyn kirjoittajan tuotos enemmän luottamusta kuin Wikipedia. Verkkojulkaisua kannattaa kuitenkin suosia, ja jos valittavana on ilmainen ja maksullinen verkkojulkaisu, ilmainen saavuttaa enemmän lukijoita (Lawrence 2001; Eysenbach 2006.)

Jos haluat ansaita rahaa, kirjoita paperille.

Hyvän kirjan kirjoittaminen lienee toistaiseksi varmin tapa ansaita rahaa. Jos raha ei kuitenkaan ole tavoitteena, paperijulkaisemista ei pitäisi suosia pelkästään sen takia, että näin on ennenkin tehty.

Nature-lehden verkkomedian kustannusjohtaja Timo Hannay kehoittaa valmistautumaan tulevaisuuteen sillä se on jo täällä (Hannay 2006.) Onko Wikipedia tulevaisuus? Mistä yleistajuista tieteellistä tietoa saadaan tulevaisuudessa? Neljäs tapa saada tietoa yleisön tietoisuuteen olisi kehittää jotain uutta ja parempaa kuin mikään nykyinen tiedonvälitystapa. Yksi tähän tähtäävä tuore projekti on Citizendium, ”ammattilaisten Wikipedia”.

Mitä mieltä itse olet? Tervetuloa kommentoimaan (kommenttilomake tämän sivun lopussa).

Sukupolvikuilu tiedonhaussa: lukeako kirjaa vai puhelinta? Joi Iton kuva Timo Hannayn esityksestä The Future Is A Foreign Country (Hannay 2006). (Joi Ito, ”Generation Gap”, käyttö Creative Commons Attribution 2.0 Generic -lisenssillä )

Googlen käyttäjän näkymä evoluutiosta ja eläinten leviämisestä julkaistuun tietoon. Hakutulokset ovat hyvin vaihtelevia ja laajempaan kysymykseen (eläinten leviäminen Suomeen jääkauden jälkeen) ei Googlella noin vain löydä selkeää vastausta. Koska verkon käyttö kasvattaa merkitystään ja Google hallitsee hakukonemarkkinoita, on tämä yhä useammin se mitä yleisö näkee tietoa etsiessään. [Viittauspäivä 5.12.2008]

Kirjallisuus

• Eysenbach, G. 2006: Citation Advantage of Open Access Articles. — PLoS Biology 4(5):e157. doi:10.1371/journal.pbio.0040157, http://biology.plosjournals.org/perlserv/?request=get-document&doi=10.1371%2Fjournal.pbio.0040157 [viitattu 24.11.2008]
• Hannay, T. 2008: The Future Is A Foreign Country. — http://blogs.nature.com/wp/nascent/2008/09/the_future_is_a_foreign_countr.html [viitattu 24.11.2008]
• Heikkinen, M 1999: Evoluutio ja evoluutioteoria. Päivitetty 12.10.2005. — http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/ [viitattu 25.11.2008]
• Hintikka, K. A. 2007: Wikipedia joukkoälyn muotona. — Tieteessä tapahtuu 25(7):15-19. http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/319/282 [viitattu 20.11.2008]
• Jokisipilä, M. 2006: Tutkimusrahoitusta Wikipedia-artikkeleihin? — http://jokisipila.blogspot.com/2006/06/tutkimusrahoitusta-wikipedia.html [viitattu 6.8.2008]
• Kiljunen, P. 2007: Tiedebarometri 2007. — Tieteen tiedotus ry & Yhdyskuntatutkimus Oy, 2007. http://www.sci.fi/~yhdys/tb3/tiedebaro3.htm [viitattu 21.11.2008]
• Lawrence, S. 2001: Free online availability substantially increases a paper’s impact. — Nature 411:521. doi:10.1038/35079151, http://www.nature.com/nature/debates/e-access/Articles/lawrence.html [viitattu 24.11.2008]

Esimerkki Googlen vallasta monenlaisessa tiedonhaussa: Koska Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedot näkyvät ensimmäisenä Google-haulla “helsingin yliopisto”, tulee museoon puheluja ihmisiltä, jotka luulevat soittavansa yliopiston keskukseen.

Tässä näkyy myös että kiireessä ei lueta mitä sivulla oikeasti lukee (vrt. Radio Aalto), vaan oletetaan automaattisesti että ensimmäinen sopivalta näyttävä asia on se mitä etsittiin. Ja kyllähän Google tietää?

(Joku Googlea paremmin ymmärtävä voisi kertoa, miksi museo on välillä ykkösenä Helsingin yliopisto -haulla ja välillä ei?)

Kisojen netti-tv-lähtykset Eurovision sivuilla näkyvät vain Microsoftin tuotteilla. Huhujen mukaan tv-lähetyksiä voi seurata vain Sony-merkkisillä televisioilla ja stadionin penkeillä istua vain sopivassa vaatetuksessa (Niken kengät ja Levi’s -housut, ei kuitenkaan siniset).

Torstaina ITK-konferenssissa sain tällaisen paperin:

Perusteluita palkinnolle (nähtävillä toistaiseksi myös OPM:n etusivulla ja Virtuaaliyliopiston uutisessa):

Opetusministeriö halusi palkita yksittäisen henkilön tuottaman erinomaisen kokonaisuuden, jossa on taitavasti käytetty hyväksi tietoverkkojen mahdollisuuksia. Blogia on käytetty mielekkäästi pedagogisen materiaalin alustana. Ammattimaisesti toteutetun, laaja-alaisen sivuston sisällöt ovat niin yleistajuisia, että niitä on mahdollista hyödyntää yläkoulun ja erityisesti lukion biologian opetuksen tukena.

Kiitokset OPM:lle palkinnosta, Lauralle ehdotuksesta ja Tuhat sanaa -blogin Tuijalle vinkkauksesta :)

CC-lisensoidun sisällön julkaiseminen ei täällä varmasti lopu tähän.

Tässä kuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäiset verkkosivuni. Nettiyhteys tuli kotiin marraskuun alussa 1997, ja muutaman viikon kuluttua ensimmäinen sivusto oli toiminnassa. Sisältöä ei silloin juuri ollut, pääasia oli kokeilla julkaisemista. Siitä se sitten lähti, uraputki(?) urkenevi…

Sivusto on vuosien varrella ollut yhdessä ja toisessa eri osoitteessa. biomi.org:in varasin syksyllä 2002 (linkit Internet Archiveen, joka ei juuri nyt toimi kunnolla). Blogi tuli mukaan syksyllä 2004.

1997

1998

1999

1999

2002 (biomi.org)

2002

2003

2005

Juhlan kunniaksi muutama työpöydän taustakuvaksi sopiva talvinen kuva (1280×1024 pikseliä, CC-lisenssi):

Crowdsourcing (joukkoistaminen?) tarkoittaa toimintatapaa, jossa työtä ulkoistetaan suurelle yleisölle. Silmiini osui Sami Salmenkiven juttu crowdsourcingin muodoista, mikä herätti huomaamaan että biologiassa tätä on käytetty jo pitkään. Suurin osa luonnonseurantaprojekteista nimittäin perustuu vapaaehtoisten harrastajien työpanokselle: harrastajat tuottavat tietoa tutkijoiden pureksittavaksi (listan muoto 2, “yleisö tekee”).

Seurannat ovat osa mm. Luonnontieteellisen keskusmuseon perustoimintaa. Museo saa rahoitusta seurantojen organisoimiseen ja tietojen analysointiin. Tiedon keräämisen hoitavat kuitenkin sadat harrastajat vapaaehtoistyönä. Esimerkiksi talvilintulaskentoja on järjestetty yli 50 vuotta tällä periaatteella. Nykytieto Suomen linnustosta perustuu juuri crowdsourcingille. Samoin on monien muidenkin eliöryhmien kohdalla (ks. esim. juuri ilmestyneet kartat Suomen päiväperhosista).

Ilman harrastajien työvoimaa seurannat tyssäisivät alkuunsa: Ympäristöministeriön arvion mukaan seurantoihin käytetään virkamiesten työaikaa vuodessa 60 henkilötyövuotta, kun taas harrastajat tuottavat yhteensä 200 henkilötyövuotta. Ellei vapaaehtoistyön käyttö olisi niin perinteistä, voisivat monet ammattibiologit helposti kokea sen uhaksi ammatilleen. (Itse asiassa keskustelua tästä kuulekin aika ajoin: pelätään että ympäristövaikutusten arviointeja tehdään pelkästään vapaaehtoistyön avulla.)

Seurannoissa toteutuvat kaikki Rosenin muistilistan kohdat, vaikka lista koskeekin journalismia. (Kokemukseni koskevat lähinnä linnustonseurantoja.)

• Työn jakaminen oikean kokoisiin osatehtäviin: Jokaisella osallistujalla on seurannoissa tyypillisesti hoidettavanaan tietty reitti tai alue, jonka saa usein suunnitella itselleen mieleiseksi.
• Motivaatio: Miksi harrastajat osallistuvat seurantoihin?
  • Se on mielenkiintoista: osallistumalla näkee millaista kotinurkkien linnusto on ja miten se muuttuu. Omia havaintojaan voi myös verrata muualla tehtyihin havaintoihin (joko loppuraporttien tai raakadatan kautta).
  • Hyödyllisyys: osallistuminen tuottaa uutta tietoa ja tätä kautta tukee luonnon- ja ympäristönsuojelua tai luonnonvarojen hyväksikäyttöä (esim. metsästyskiintiöt lasketaan osin seurantojen perusteella).
  • Hauskuus: luonnon havainnointi on mukavaa.
  • Osallistumalla voi saada nimensä esiin osallistujaluetteloon tai kiitoksiin. Esim. käynnissä olevan lintuatlaksen aktiivisimpien kartoittajien tilasto on lisännyt monien osallistumisintoa huomattavasti.
• Varaudu koordinointikustannuksiin: Koordinointia hoitavat mm. erilaisten laitosten tutkijat sekä yhdistykset. Valtio on kuitenkin vähentämässä panostaan tässä (tuottavuuden tehostusohjelma…).
• Varmista välitön palaute osallistumisesta: Ennen nettiä tämä hoidettiin kirjeitse (vuoden välein) ja julkaisemalla artikkeleita ja kirjoja. Nykyään ollaan siirtymässä verkkopalveluihin, joissa oma panos tulee näkyville heti (esim. lintuatlaksen kartat ja talvilintulaskentatilastot).
• Yhteinen tietopohja auttaa parempaan lopputulokseen: Suomessa on perinteistä, että luontoharrastuksella on tieteelliset juuret: esim. lajien määrityksen kanssa ollaan tarkkoja. Esim. Pohjois-Amerikan joululintulaskennat ovat paljon enemmän huvipainotteisia kuin Suomen talvilintulaskennat.
• Entä jos hyödyntäisit jotain olemassa olevaa yhteisöä? Yhteistyötä tehdään usein harrastajayhdistysten ja niiden jäsenten kanssa tai kokonaan yhdistysten toimesta.

Myös FLIRT-malli tuntuu sopivan seurantoihin.

Kuten tavallista, valtio haluaa säästää myös seurantojen järjestämisessä. Virallisen tavoitteena kuulemma on että viranomaistyötä leikattaisiin 15 henkilötyövuodella. Ongelmana kuitenkin on että samaan aikaa myös harrastajin osallistuminen vähenee. Näiden seurauksena monia seurantaprojekteja uhkaa supistuminen tai lakkauttaminen.

Miksi osallistujien määrä sitten vähenee? Varmaa tai yleispätevää tietoa tästä ei liene olemassa, mutta suosion laskuun voi vaikuttaa mm.

• Harrastajien määrän väheneminen. Harrastusmuotojen määrä kasvaa, joten luontoharrastajien määrä vähenee.
• Ihmisten luontokosketuksen väheneminen. Kun entistä suurempi joukko ihmisiä viettää pääosan ajastaan kaupungissa, voi maastoon lähteminen ja luontoharrastus yleisesti tuntua vieraalta.
• Yksilökeskeisyyden lisääntyminen. Nykyään suuntana on tehdä “omia juttuja” yhteisöllisyyden kustannuksella.
• Äärimmäisyyksien tavoittelu. Takapihan linnut eivät kiinnosta, nyt tavoitellaan entistä enemmän erikoisuuksia.
• Varallisuuden kasvu. Miksi laskea takapihan variksia, kun voisi matkustaa Espanjaan katsomaan alppivariksia? (Toivon mukaan tieto näistä kulkee espanjalaisille tutkijoille, esim. Hatikan kautta. Crowdsourcing kansainvälistyy.)
• Tiedonvälityksen nopeutuminen. Aiemmin oli normaalia että seurantojen tuloksia näki vasta vuosien kuluttua kun aineisto oli saatu koottua artikkeliksi tai kirjaksi. Nykyään on sen sijaan totuttu huimasti nopeampaan tiedonkulkuun. Tämän takia havaintotietojen olisi kuljettava osallistujalta toiselle nopeammin, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Julkaisemattomuus puolestaan voi saada seurannan tuntumaan “mustalta aukolta”, johon tieto katoaa (samaan suuntaa pohtii myös Sami Salmenkivi). (Ongelmana tällä tiellä voi olla kahden ajatusmaailman ristiriita: pitääkö aineisto perinteiseen tapaan tiukasti omassa käytössä, vai jakaako sitä vapaasti open sourcen/avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti?)

Muutos ei välttämättä ole merkittävää yksilötasolla. Vanhempi polvi on mukana kuten aiemminkin, mutta nuoremmat eivät enää liity mukaan yhtä usein.

Mielenkiintoista pohdiskeltavaa tuo myös se, että Suomen valtio on sitoutunut Rion biodiversiteettisopimuksessa seuraamaan ympäristönsä tilaa. Tätä virallista vastuuta ollaan kuitenkin sysäämässä entistä enemmän harrastajien vastuulle.

Jos luonnonseurantatutkimukset ovat crowdsourcingissa etujoukoissa, ennakoiko osallistujien määrän lasku tulevaa myös markkinoinnissa? Kyllästyvätkö kuluttajat osallistumaan järjestettyihin kilpailuihin, ja keskittyvät sen sijaan kukin omiin juttuihinsa?

Linjalaskentoja ja atlaskartoituksia tekemässä Vuotoksen soilla kesäkuussa 2007. Kuva © Inka Plit.