Perusteluita palkinnolle (nähtävillä toistaiseksi myös OPM:n etusivulla ja Virtuaaliyliopiston uutisessa):

Opetusministeriö halusi palkita yksittäisen henkilön tuottaman erinomaisen kokonaisuuden, jossa on taitavasti käytetty hyväksi tietoverkkojen mahdollisuuksia. Blogia on käytetty mielekkäästi pedagogisen materiaalin alustana. Ammattimaisesti toteutetun, laaja-alaisen sivuston sisällöt ovat niin yleistajuisia, että niitä on mahdollista hyödyntää yläkoulun ja erityisesti lukion biologian opetuksen tukena.

Kiitokset OPM:lle palkinnosta, Lauralle ehdotuksesta ja Tuhat sanaa -blogin Tuijalle vinkkauksesta :)

CC-lisensoidun sisällön julkaiseminen ei täällä varmasti lopu tähän.

Sivusto on vuosien varrella ollut yhdessä ja toisessa eri osoitteessa. biomi.org:in varasin syksyllä 2002 (linkit Internet Archiveen, joka ei juuri nyt toimi kunnolla). Blogi tuli mukaan syksyllä 2004.

1997

1998

1999

1999

2002 (biomi.org)

2002

2003

2005

Juhlan kunniaksi muutama työpöydän taustakuvaksi sopiva talvinen kuva (1280×1024 pikseliä, CC-lisenssi):

Seurannat ovat osa mm. Luonnontieteellisen keskusmuseon perustoimintaa. Museo saa rahoitusta seurantojen organisoimiseen ja tietojen analysointiin. Tiedon keräämisen hoitavat kuitenkin sadat harrastajat vapaaehtoistyönä. Esimerkiksi talvilintulaskentoja on järjestetty yli 50 vuotta tällä periaatteella. Nykytieto Suomen linnustosta perustuu juuri crowdsourcingille. Samoin on monien muidenkin eliöryhmien kohdalla (ks. esim. juuri ilmestyneet kartat Suomen päiväperhosista).

Ilman harrastajien työvoimaa seurannat tyssäisivät alkuunsa: Ympäristöministeriön arvion mukaan seurantoihin käytetään virkamiesten työaikaa vuodessa 60 henkilötyövuotta, kun taas harrastajat tuottavat yhteensä 200 henkilötyövuotta. Ellei vapaaehtoistyön käyttö olisi niin perinteistä, voisivat monet ammattibiologit helposti kokea sen uhaksi ammatilleen. (Itse asiassa keskustelua tästä kuulekin aika ajoin: pelätään että ympäristövaikutusten arviointeja tehdään pelkästään vapaaehtoistyön avulla.)

Seurannoissa toteutuvat kaikki Rosenin muistilistan kohdat, vaikka lista koskeekin journalismia. (Kokemukseni koskevat lähinnä linnustonseurantoja.)

• Työn jakaminen oikean kokoisiin osatehtäviin: Jokaisella osallistujalla on seurannoissa tyypillisesti hoidettavanaan tietty reitti tai alue, jonka saa usein suunnitella itselleen mieleiseksi.
• Motivaatio: Miksi harrastajat osallistuvat seurantoihin?
  • Se on mielenkiintoista: osallistumalla näkee millaista kotinurkkien linnusto on ja miten se muuttuu. Omia havaintojaan voi myös verrata muualla tehtyihin havaintoihin (joko loppuraporttien tai raakadatan kautta).
  • Hyödyllisyys: osallistuminen tuottaa uutta tietoa ja tätä kautta tukee luonnon- ja ympäristönsuojelua tai luonnonvarojen hyväksikäyttöä (esim. metsästyskiintiöt lasketaan osin seurantojen perusteella).
  • Hauskuus: luonnon havainnointi on mukavaa.
  • Osallistumalla voi saada nimensä esiin osallistujaluetteloon tai kiitoksiin. Esim. käynnissä olevan lintuatlaksen aktiivisimpien kartoittajien tilasto on lisännyt monien osallistumisintoa huomattavasti.
• Varaudu koordinointikustannuksiin: Koordinointia hoitavat mm. erilaisten laitosten tutkijat sekä yhdistykset. Valtio on kuitenkin vähentämässä panostaan tässä (tuottavuuden tehostusohjelma…).
• Varmista välitön palaute osallistumisesta: Ennen nettiä tämä hoidettiin kirjeitse (vuoden välein) ja julkaisemalla artikkeleita ja kirjoja. Nykyään ollaan siirtymässä verkkopalveluihin, joissa oma panos tulee näkyville heti (esim. lintuatlaksen kartat ja talvilintulaskentatilastot).
• Yhteinen tietopohja auttaa parempaan lopputulokseen: Suomessa on perinteistä, että luontoharrastuksella on tieteelliset juuret: esim. lajien määrityksen kanssa ollaan tarkkoja. Esim. Pohjois-Amerikan joululintulaskennat ovat paljon enemmän huvipainotteisia kuin Suomen talvilintulaskennat.
• Entä jos hyödyntäisit jotain olemassa olevaa yhteisöä? Yhteistyötä tehdään usein harrastajayhdistysten ja niiden jäsenten kanssa tai kokonaan yhdistysten toimesta.

Myös FLIRT-malli tuntuu sopivan seurantoihin.

Kuten tavallista, valtio haluaa säästää myös seurantojen järjestämisessä. Virallisen tavoitteena kuulemma on että viranomaistyötä leikattaisiin 15 henkilötyövuodella. Ongelmana kuitenkin on että samaan aikaa myös harrastajin osallistuminen vähenee. Näiden seurauksena monia seurantaprojekteja uhkaa supistuminen tai lakkauttaminen.

Miksi osallistujien määrä sitten vähenee? Varmaa tai yleispätevää tietoa tästä ei liene olemassa, mutta suosion laskuun voi vaikuttaa mm.

• Harrastajien määrän väheneminen. Harrastusmuotojen määrä kasvaa, joten luontoharrastajien määrä vähenee.
• Ihmisten luontokosketuksen väheneminen. Kun entistä suurempi joukko ihmisiä viettää pääosan ajastaan kaupungissa, voi maastoon lähteminen ja luontoharrastus yleisesti tuntua vieraalta.
• Yksilökeskeisyyden lisääntyminen. Nykyään suuntana on tehdä “omia juttuja” yhteisöllisyyden kustannuksella.
• Äärimmäisyyksien tavoittelu. Takapihan linnut eivät kiinnosta, nyt tavoitellaan entistä enemmän erikoisuuksia.
• Varallisuuden kasvu. Miksi laskea takapihan variksia, kun voisi matkustaa Espanjaan katsomaan alppivariksia? (Toivon mukaan tieto näistä kulkee espanjalaisille tutkijoille, esim. Hatikan kautta. Crowdsourcing kansainvälistyy.)
• Tiedonvälityksen nopeutuminen. Aiemmin oli normaalia että seurantojen tuloksia näki vasta vuosien kuluttua kun aineisto oli saatu koottua artikkeliksi tai kirjaksi. Nykyään on sen sijaan totuttu huimasti nopeampaan tiedonkulkuun. Tämän takia havaintotietojen olisi kuljettava osallistujalta toiselle nopeammin, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Julkaisemattomuus puolestaan voi saada seurannan tuntumaan “mustalta aukolta”, johon tieto katoaa (samaan suuntaa pohtii myös Sami Salmenkivi). (Ongelmana tällä tiellä voi olla kahden ajatusmaailman ristiriita: pitääkö aineisto perinteiseen tapaan tiukasti omassa käytössä, vai jakaako sitä vapaasti open sourcen/avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti?)

Muutos ei välttämättä ole merkittävää yksilötasolla. Vanhempi polvi on mukana kuten aiemminkin, mutta nuoremmat eivät enää liity mukaan yhtä usein.

Mielenkiintoista pohdiskeltavaa tuo myös se, että Suomen valtio on sitoutunut Rion biodiversiteettisopimuksessa seuraamaan ympäristönsä tilaa. Tätä virallista vastuuta ollaan kuitenkin sysäämässä entistä enemmän harrastajien vastuulle.

Jos luonnonseurantatutkimukset ovat crowdsourcingissa etujoukoissa, ennakoiko osallistujien määrän lasku tulevaa myös markkinoinnissa? Kyllästyvätkö kuluttajat osallistumaan järjestettyihin kilpailuihin, ja keskittyvät sen sijaan kukin omiin juttuihinsa?

Linjalaskentoja ja atlaskartoituksia tekemässä Vuotoksen soilla kesäkuussa 2007. Kuva © Inka Plit.

1) Mielivaltaiset asiat. Nämä täytyy vain opetella ulkoa, sillä ne eivät ole loogisia eivätkä ymmärrettäviä. Esim. aakkoset tai Suomen suurimmat joet. Näitä on vaikea muistaa, joten ihmisiä ei pitäisi pakottaa opettelemaan tai käyttämään asioita tällä tavoin ellei se ole aivan välttämätöntä.

2) Merkitykselliset yhteydet. Muistamisessa auttaa paljon jos asiat voi mielessään kytkeä yhteen loogisella tavalla. Todellista yhteyttä ei tarvitse ymmärtää (tai sellaista edes olla). Esim. valokatkaisimien toimintajärjestyksen muistaa helpommin, jos ne vaikuttavat valoihin samassa järjestyksessä kuin miten valot on sijoiteltu. (Vaikka katkaisimien sijoittelulla ei todellisuudessa olekaan vaikutusta toimintaan: johdot voivat kulkea ristiin.)

3) Ymmärrettävät asiat. Mielessä pysyvät kaikkein parhaiten sellaiset asiat, joiden toiminnan on ymmärtänyt (tai ainakin luullut ymmärtäneensä). Esim. onko pohjoisessa elävillä nisäkkäillä keskimäärin pienemmät korvat kuin lähellä päiväntasaajaa elävillä, vai päinvastoin? Pohjoisille eläimille on kehittynyt pienemmät korvat, koska tällöin niiden lämmönhukka on pienempi. Parhaimmillaan asiaa ei edes tarvitse lainkaan muistaa, jos sen osaa tarvittaessa päätellä muiden tietojen perusteella.

Monissa tilanteissa joutuu vielä opettelemaan ensimmäiseen ryhmään kuuluvia asioita ja kytkemään niitä toisiinsa. Esim. biologian opiskelun aikana mieleen täytyy painaa paljon lajien tuntomerkkejä ja tieteellisiä nimiä, sekä muistaa miten ne liittyvät toisiinsa. Näiden muistaminen helpottuu huomattavasti, jos pystyy ajattelemaan yhteydet edes näennäisesti loogisina. Tällaisia yhteyksiä voi luoda muistisäännöillä, joista monet ovatkin klassisia opiskelijoiden keskuudessa. Esim. kaksi muuten toisiaan muistuttavaa pensasta eroavat karvaisuudeltaan: kuusama = karvainen, paatsama = paljas. Samat alkukirjaimet tuovat loogisuutta yhteyksiin.

Joskus muistisäännöt toimivat toisin päin. Esim. varis = valkoinen, harakka = harmaa ei toimi, vaan värit menevät päinvastoin. Ongelmaksi tässä muodostuu että muistisääntöjen lisäksi pitäisi kustakin muistaa ovatko ne positiivisia vai negatiivisia, mikä lisää erehtymisen vaaraa huomattavasti…

Jos satunnaista muistettavaa on paljon, tarvittavat muistisäännöt olisivat itsessään liian monimutkaisia muistettaviksi. Silloin on pakko turvautua ulkoa opetteluun, mutta sitäkin voi hieman helpottaa riimittelyllä. Paleo eo, oligo mio, plio pleisto holo. Ilman rytmikästä lorua eivät nämäkään aikakausien nimet olisi säilyneet mielessäni lähes käyttämättöminä yli kymmentä vuotta :)

Kommentissa taitaa olla kyse pikemminkin siitä, että ihmiset eivät tekisi työtä ilmaiseksi, jos työllä tarkoitetaan toimeentulon hankkimista.

Moni kuitenkin käyttää uusia bisnesmuotoja, joissa esim. levyjen myyminen ei toimi muusikon tulonlähteenä, vaan pikemminkin mainontana. Tulot tulevat sitten live-esiintymisistä.

Samantyyppistä logiikkaa olen itse päässyt muutaman kerran hyödyntämään valokuvaamisessa. Kaikki verkossa olevat kuvani (esim. biomi.org/gallery) ovat Creative Commons -lisensoituja. Sivusto toimii mainoksena, joka on luonut muutaman palkallisen kuvaprojektin.

Toisaalta, monet antavat luomuksiaan ilmaiseksi muiden käyttöön, koska niiden tuottaminen ei ole heille työtä vaan huvia. Se lienee esim. Flickrin CC-lisensoitujen kuvien suuren määrän takana. (Ks. myös aiempi juttuni Valokuvien myynti muutoksessa) Harrastuspohja tukee myös individualismia: kun ei ole ketään sanelemassa millainen luomuksesta pitäisi tulla, voi vapaasti toteuttaa itseään.

Varsinaiset ongelmat alkoivat reilu kuukausi sitten kun en yllättäen päässyt kirjautumaan blogiini. Kun en kolmeen viikkoon saanut tilanteeseen selvyyttä webhotellipalveluntarjoajalta, kyllästyin odottamaan ja päätin toissapäivänä vaihtaa Nebulaan, jonka palvelua tunnutaan joka välissä kehuttavan.

Nebulalle siirtymisen jälkeen piti sitten asentaa Movable Type -julkaisujärjestelmä. Uuden version asennus ei kuitenkaan onnistunut; ja kello yksi yöllä olin valmis luovuttamaan. Mutta… josko vielä kokeilisi Wordpressin asennusta, siitä kun on hyviä kokemuksia töistä.

Kymmenen minuutin kuluttua olin sängyssä ja Wordpressin asennus valmis.

Tämä päivä on pitkälti mennyt blogin säätämisessä entisenkaltaiseksi. Worpress on monipuolinen, mutta tuntuu monesti myös liian monimutkaiselta. Asennus on muuten sujunut kohtuullisesti, mutta vanhoja viestejä en saa tuotua Worpressiin. Ne kun ovat Movable Typen Berkeley DB -muodossa, josta Wordpress ei (kai) ymmärrä mitään. Muunnos ei onnistu, kun vanhallakaan palveluntarjoajalla ei enää ole sille tukea. Onneksi viestien html-tiedostot olivat tallella, ja ovat nyt haettavissa arkistosivujen kautta.