Tarvitseeko valkoselkätikkoja suojella Suomessa, kun samaa lajia esiintyy myös Venäjällä?

Tarvitseeko suomalaista kulttuuria tukea, kun melkein samanlaista on Virossa?

Tarvitaanko Suomessa jääkiekkoa, kun kiekkoilijoita on myös Ruotsissa?

Onko tärkeää että Nokialla menee hyvin, onhan meillä Apple?

Tämä artikkeli ilmeistyi myös Luonnon Tutkija -lehdessä 5/2008. Kommentointi sivun lopussa.

Verkkoa käytetään yhä enemmän tietolähteenä kaikilla elämän aloilla. Asiantuntijoiden tarjoaman yleistajuisen tieteellisen tiedon tarjonta ei kuitenkaan näytä kasvaneen samassa suhteessa. Sen sijaan Wikipedian merkitys kasvaa. Mitä biologian popularisoijien tulisi tehdä?

Tiedonhaku siirtyy yhä enemmän verkkoon. Tiedebarometri 2007 (Kiljunen 2007) kertoo että Internet ja tietoverkot ovat suomalaisille kolmanneksi merkittävin tieteellisen tiedon lähde TV:n ja radion sekä sanomalehtien jälkeen. 48 % vastaajista piti verkkoa melko tai erittäin tärkeänä tiedonlähteenä. Osuus on kasvamassa samalla kuin sanomalehtien ja yleistajuisen kirjallisuuden merkitys vähenee.

Mutta mitä sisällöntuotannolle kuluu? Uutisia uusista tiedekirjoista ja -lehdistä kuulee säännöllisesti, mutta verkossa julkaistavasta tiedosta selvästi harvemmin. Siinä missä paperijulkaisuja tuotetaan kaupallisesti, verkkojulkaiseminen tapahtuukin usein harrastuspohjalta tai muun toiminnan sivutuotteena. Tämä johtaa siihen, että verkosta ei useinkaan tahdo löytyä kunnollista yleistajuista tietoa tieteellisistä perusasioista suomen kielellä. Tämä ei liene toivottava tilanne, jos lukijat kuitenkin pitävät verkkotietoa tärkeämpänä.

Verkossa on kyllä yleistajuista tietoa suomeksikin, mutta se on säännönmukaisesti suppeaa (esim. irrallisia uutisia, tiedotteita, luentomateriaalia ranskalaisin viivoin). Laajempia tiedejulkaisuja löytyy (esim. Suomen ympäristökeskuksen oppaat, opinnäytteet), mutta ne usein vaativat alan tuntemista ennalta tai ovat muodoltaan sellaisia, että niillä on vain vähän käyttöä yleisölle. Oppimateriaaliksi suunniteltua materiaalia löytyy, mutta niukasti. Lisäksi on Wikipedia, joka on noussut nopeasti yhdeksi verkon merkittävimmistä tietolähteistä.

Kirjojen keskellä eläneille verkkotiedon laatu ei välttämättä vaikuta ongelmalta: kirjat ovat koeteltu ja toimiva tiedonvälitystapa, joiden tuottamisessa on vakiintunut malli. Asiantuntijat kirjoittavat, kustantajat tuottavat ja lukijat tai kirjastot maksavat tuotoksesta. Mutta nuoremmille, verkon käytön keskellä kasvaneille kirjat voivat jäädä etäisiksi tiedonhaun keskittyessä luontevasti verkkoon. Tiedebarometrin mukaan 18–25 -vuotiaista 82 % ja 26–35 -vuotiaista 77 % piti verkkoa melko tai erittäin tärkeänä tietolähteenä. Usein kuulee asenteesta, jonka mukaan jos jokin ei ole verkossa, se ei ole tärkeää.

Esimerkkejä verkkotiedosta

Minkälaista biologista tietoa verkosta käytännössä löytyy? Kokeilin etsiä suosituilla hakukoneilla (Google, MSN ja Fonecta/Yahoo!) tietoa peruskäsitteistä evoluutio, ekologia ja geeni. Tulos oli kaikilla karkeasti sama. Hakutuloksissa on muutama Wikipedian, muutama yksityishenkilön ja yksi ”virallisen” tahon (Opetushallitus, yliopisto-opettaja, Yleisradio) tuottama artikkeli tai tietopaketti. Lisäksi mukana on irrallisia tiedonmurusia (uutisia, soveltavaa biologiaa, kirjaesittely ym.) opinto-oppaita ja biologiaan liittymättömiä sivuja. Evoluutio-hauissa tulee esille myös monia luomisoppia kannattavia sivuja. Wikipedian tulokset ovat säännönmukaisesti ensimmäisinä etenkin Googlen hakutuloksissa.

Tässä huolettaa asiantuntijoiden tuottaman sisällön vähyys. Se tosin voi johtua siitä että etsitty tieto (selkeät biologian perustermit) ja hakutapa (yksinkertainen sanahaku) suosivat erityisesti Wikipediaa. Laajempiin kysymyksiin ehkä löytyisi vastauksia hakukoneiden ja Wikipedian sijasta ammattilaisten tuottamaa sisältöä selailemalla. Etsimäni tieto oli kuitenkin sellaista perusbiologiaa, jota biologiasta kiinnostuneen yleisön voisi olettaa etsivän ja tarvitsevan. Hakukoneiden (etenkin Googlen) käyttö on myös kokemukseni mukaan selkeästi merkittävin tiedonhakutapa verkossa.

Olen seurannut evoluutiosta kertovien sivujen sijoittumista hakukoneissa noin kymmenen vuoden ajan, koska oma sivuni (Heikkinen 1999) on ollut tämän ajan mukana kärkijoukoissa. Tilanne on nyt suunnilleen sama kuin kymmenen vuotta sitten: kärjessä on muutama evoluutiosta tieteenä kertova sivustoa (kaksi yksityishenkilön ja yksi opetusministeriön tekemä), sekä muutama luomisoppia ajava ja muutama muu epäbiologinen sivu. Ainoa merkittävä muutos on että Wikipedian evoluutio- ja ihmisen evoluutio -artikkelit ovat nousseet tulosten kärkeen muutaman viime vuoden aikana.

Verkkotiedon käyttö

Aikaisemmin omaa evoluutiosivuani käytettiin peruskoulujen biologian opetuksessa. Tämä näkyi oppilaiden ja opettajien yhteydenottoina, mutta yhteydenotot ovat sittemmin loppuneet. Muutos tapahtui suunnilleen samaan aikaan kun Wikipedian artikkelit nousivat hakutulosten kärkijoukkoon. Aihetodisteet viittaavat että opetuksessa on siirrytty käyttämään Wikipediaa.

Onko tämä hyvä vai huono asia? Toivoisin että Wikipedia olisi niin laadukas, että se voitaisiin jo lukea laadultaan asiantuntijoiden tuottaman sisällön joukkoon, vaikka kirjoittajakunnassa on Wikipedian luonteen mukaisesti paljon muitakin kuin asiantuntijoita. Muutama vuosi sitten Wikipedian laadusta ja laaduttomuudesta puhuttiin paljon, mutta nyt keskustelu tuntuu hiljenneen. Suomenkielinen Wikipedia on tänä aikana parantunut huomattavasti. Tämä ei välttämättä ole ainoa syy kriitikoiden hiljentymiselle, mutta tämä artikkeli ei ole oikea paikka Wikipedian syvällisemmälle laadunarvioinnille.

Mutta miksi Wikipediaa ja verkkoa käytetään tiedonhaussa kun kirjojakin olisi saatavilla? Varmasti kouluissa ja kirjastoissa on edelleen kirjoja, joissa kerrotaan evoluutiobiologiasta. Tiedon käyttöön ei kuitenkaan vaikuta yksin sen laatu, vaan myös käytettävyys: se kuinka helppoa tiedon löytäminen, saavuttaminen (lukeminen) ja ymmärtäminen on. Tutkimusten mukaan avoimesti verkossa open access -periaatteilla julkaistuihin tieteellisiin artikkeleihin viitataan tuplasti niin paljon kuin pelkästään paperilla julkaistuihin (Eysenbach 2006; myös Lawrence 2001). Käytettävyyden merkitys korostunee entisestään etenkin kun etsitään tietoa tilanteisiin, joissa sen laadulla ei ole niin suurta käytännön merkitystä. Tieteellistä työtä tai laajaa tutkielmaa tehdessä voisikin lähteä kirjastoon tai hankkia kirjan, mutta ”mukava tietää” -tietoa etsitään usein vain verkosta. Tällöin laadutonkin tieto on käytetympi kuin hankalammin käytettävä mutta laadukas. Laadun käsitekin on joustava: ammattilaisen näkökulmasta huonolaatuinen tieto voi täyttää yleisön tarpeet mainiosti.

Käytettävyyteen liittyy myös tiedon ymmärrettävyys: kuinka hyvin esitetty asia avautuu lukijalle? Siinä missä ammattilaisten verkkoon tuottaman tiedon käyttö vaatii usein ennakkotietoja, on Wikipedia erinomainen kertomaan lukijalle uusista asioista, ja kokoamaan tietoa yhteen (Hintikka 2007.) Artikkelit ovat parhaimmillaan otsikoitu selkeästi, kirjoitettu yleistajuisesti, tärkein asia on alussa, ja teksti on täynnä linkkejä asiaan liittyvien termien selityksiin. Tämä ei liene ihme, koska kirjoittajakunta on lähellä lukijakuntaa.

Käynnissä onkin kilpajuoksu perinteiseen tapaan ammattimaisesti sekä harrastuksena (ammattilaisten tai maallikoiden toimesta) tuotetun tiedon välillä. Perinteinen tapa on ehkä voitolla laadussa, mutta pahasti häviöllä käytettävyydessä.

Pitäisikö ihmisen vähemmän tärkeistä tiedontarpeista välittää? Onko pahasta jos ihmiset eivät pääse käsiksi laadukkaaseen ”olisi mukava tietää” -tietoon? Väitän että on, koska tällaiset tiedonmuruset vaikuttavat pitkän ajan kuluessa yleissivistykseen. Keskimääräiselle kansalaiselle ei ehkä ole käytännön merkitystä tietää julkaistiinko Lajien synty 1859 vai 1959, mutta kun tällaisia tiedon- tai epätiedon murusia kertyy joka päivä vuosien ajan, puhutaan jo maailmankuvan rakentumisesta. Ja eikö siitä pohjimmiltaan ole kyse tieteellisen tiedon yleistajuistamisessa?

Kuka tuottaisi tietoa ja mihin?

Kuka tuottaisi tietoa verkkoon? Suomessa ei liene tahoa, jonka tehtävänä olisi tuottaa tieteellistä perustietoa vapaasti saataville. Valtiotieteilijä Markku Jokisipilä kirjoittaa blogissaan otsikolla ” Tutkimusrahoitusta Wikipedia-artikkeleihin?” että tiederahoittajien tulisi tukea verkossa julkaisemista, jos halutaan tavoitella yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ongelmana ei ole verkon käyttö tietolähteenä, vaan se että tiedon haltijat ”eivät ole pystyneet tai halunneet tuottaa tieteellisesti pätevää tietoa sille tiedonhakufoorumille, jota nykyään ylivoimaisesti eniten käytetään” (Jokisipilä 2006.)

Jos Wikipedian artikkelit ovat huonolaatuisia, mutta niitä kuitenkin käytetään opiskelussa ja tiedonhaussa, voi tilannetta parantaa parhaiten parantamalla Wikipediaa. Uuden oppikirjan tai virallisen verkkosivuston tekemisellä ei saavutettaisi yhtä suurta vaikutusta yhtä nopeasti. Ja Wikipediaan kerran kirjoitettua tekstiähän voi käyttää myöhemmin muissa tarkoituksissa.

Tietoa tuotettaessa kannattaa miettiä mikä on tavoitteena. Oma ajatukseni on että eri tavoitteet toteutuisivat kärjistettynä parhaiten näin:

Jos haluat antaa perustietoa suurelle yleisölle, kirjoita Wikipediaan.

Wikipedia ohjaa helppokäyttöisyytensä, löydettävyytensä, kiinnostavuutensa ja brändinsä ansiosta yleissivistyksen suuntaa, olipa sen tieto virheetöntä tai ei. Wikipedia toimii erityisen hyvin tietoa monista lähteistä yhteen kokoavana julkaisuna (Hintikka 2007.)

Jos haluat antaa tietoa asiantuntijoille, kirjoita verkkoon.

Kun tietoa etsitään ammattimaisiin tarkoituksiin, saanee selkeästi nimetyn kirjoittajan tuotos enemmän luottamusta kuin Wikipedia. Verkkojulkaisua kannattaa kuitenkin suosia, ja jos valittavana on ilmainen ja maksullinen verkkojulkaisu, ilmainen saavuttaa enemmän lukijoita (Lawrence 2001; Eysenbach 2006.)

Jos haluat ansaita rahaa, kirjoita paperille.

Hyvän kirjan kirjoittaminen lienee toistaiseksi varmin tapa ansaita rahaa. Jos raha ei kuitenkaan ole tavoitteena, paperijulkaisemista ei pitäisi suosia pelkästään sen takia, että näin on ennenkin tehty.

Nature-lehden verkkomedian kustannusjohtaja Timo Hannay kehoittaa valmistautumaan tulevaisuuteen sillä se on jo täällä (Hannay 2006.) Onko Wikipedia tulevaisuus? Mistä yleistajuista tieteellistä tietoa saadaan tulevaisuudessa? Neljäs tapa saada tietoa yleisön tietoisuuteen olisi kehittää jotain uutta ja parempaa kuin mikään nykyinen tiedonvälitystapa. Yksi tähän tähtäävä tuore projekti on Citizendium, ”ammattilaisten Wikipedia”.

Mitä mieltä itse olet? Tervetuloa kommentoimaan (kommenttilomake tämän sivun lopussa).

Sukupolvikuilu tiedonhaussa: lukeako kirjaa vai puhelinta? Joi Iton kuva Timo Hannayn esityksestä The Future Is A Foreign Country (Hannay 2006). (Joi Ito, ”Generation Gap”, käyttö Creative Commons Attribution 2.0 Generic -lisenssillä )

Googlen käyttäjän näkymä evoluutiosta ja eläinten leviämisestä julkaistuun tietoon. Hakutulokset ovat hyvin vaihtelevia ja laajempaan kysymykseen (eläinten leviäminen Suomeen jääkauden jälkeen) ei Googlella noin vain löydä selkeää vastausta. Koska verkon käyttö kasvattaa merkitystään ja Google hallitsee hakukonemarkkinoita, on tämä yhä useammin se mitä yleisö näkee tietoa etsiessään. [Viittauspäivä 5.12.2008]

Kirjallisuus

• Eysenbach, G. 2006: Citation Advantage of Open Access Articles. — PLoS Biology 4(5):e157. doi:10.1371/journal.pbio.0040157, http://biology.plosjournals.org/perlserv/?request=get-document&doi=10.1371%2Fjournal.pbio.0040157 [viitattu 24.11.2008]
• Hannay, T. 2008: The Future Is A Foreign Country. — http://blogs.nature.com/wp/nascent/2008/09/the_future_is_a_foreign_countr.html [viitattu 24.11.2008]
• Heikkinen, M 1999: Evoluutio ja evoluutioteoria. Päivitetty 12.10.2005. — http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/ [viitattu 25.11.2008]
• Hintikka, K. A. 2007: Wikipedia joukkoälyn muotona. — Tieteessä tapahtuu 25(7):15-19. http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/319/282 [viitattu 20.11.2008]
• Jokisipilä, M. 2006: Tutkimusrahoitusta Wikipedia-artikkeleihin? — http://jokisipila.blogspot.com/2006/06/tutkimusrahoitusta-wikipedia.html [viitattu 6.8.2008]
• Kiljunen, P. 2007: Tiedebarometri 2007. — Tieteen tiedotus ry & Yhdyskuntatutkimus Oy, 2007. http://www.sci.fi/~yhdys/tb3/tiedebaro3.htm [viitattu 21.11.2008]
• Lawrence, S. 2001: Free online availability substantially increases a paper’s impact. — Nature 411:521. doi:10.1038/35079151, http://www.nature.com/nature/debates/e-access/Articles/lawrence.html [viitattu 24.11.2008]

Esimerkki Googlen vallasta monenlaisessa tiedonhaussa: Koska Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedot näkyvät ensimmäisenä Google-haulla “helsingin yliopisto”, tulee museoon puheluja ihmisiltä, jotka luulevat soittavansa yliopiston keskukseen.

Tässä näkyy myös että kiireessä ei lueta mitä sivulla oikeasti lukee (vrt. Radio Aalto), vaan oletetaan automaattisesti että ensimmäinen sopivalta näyttävä asia on se mitä etsittiin. Ja kyllähän Google tietää?

(Joku Googlea paremmin ymmärtävä voisi kertoa, miksi museo on välillä ykkösenä Helsingin yliopisto -haulla ja välillä ei?)

Kisojen netti-tv-lähtykset Eurovision sivuilla näkyvät vain Microsoftin tuotteilla. Huhujen mukaan tv-lähetyksiä voi seurata vain Sony-merkkisillä televisioilla ja stadionin penkeillä istua vain sopivassa vaatetuksessa (Niken kengät ja Levi’s -housut, ei kuitenkaan siniset).

Torstaina ITK-konferenssissa sain tällaisen paperin:

Perusteluita palkinnolle (nähtävillä toistaiseksi myös OPM:n etusivulla ja Virtuaaliyliopiston uutisessa):

Opetusministeriö halusi palkita yksittäisen henkilön tuottaman erinomaisen kokonaisuuden, jossa on taitavasti käytetty hyväksi tietoverkkojen mahdollisuuksia. Blogia on käytetty mielekkäästi pedagogisen materiaalin alustana. Ammattimaisesti toteutetun, laaja-alaisen sivuston sisällöt ovat niin yleistajuisia, että niitä on mahdollista hyödyntää yläkoulun ja erityisesti lukion biologian opetuksen tukena.

Kiitokset OPM:lle palkinnosta, Lauralle ehdotuksesta ja Tuhat sanaa -blogin Tuijalle vinkkauksesta :)

CC-lisensoidun sisällön julkaiseminen ei täällä varmasti lopu tähän.

Tässä kuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäiset verkkosivuni. Nettiyhteys tuli kotiin marraskuun alussa 1997, ja muutaman viikon kuluttua ensimmäinen sivusto oli toiminnassa. Sisältöä ei silloin juuri ollut, pääasia oli kokeilla julkaisemista. Siitä se sitten lähti, uraputki(?) urkenevi…

Sivusto on vuosien varrella ollut yhdessä ja toisessa eri osoitteessa. biomi.org:in varasin syksyllä 2002 (linkit Internet Archiveen, joka ei juuri nyt toimi kunnolla). Blogi tuli mukaan syksyllä 2004.

1997

1998

1999

1999

2002 (biomi.org)

2002

2003

2005

Juhlan kunniaksi muutama työpöydän taustakuvaksi sopiva talvinen kuva (1280×1024 pikseliä, CC-lisenssi):

Crowdsourcing (joukkoistaminen?) tarkoittaa toimintatapaa, jossa työtä ulkoistetaan suurelle yleisölle. Silmiini osui Sami Salmenkiven juttu crowdsourcingin muodoista, mikä herätti huomaamaan että biologiassa tätä on käytetty jo pitkään. Suurin osa luonnonseurantaprojekteista nimittäin perustuu vapaaehtoisten harrastajien työpanokselle: harrastajat tuottavat tietoa tutkijoiden pureksittavaksi (listan muoto 2, “yleisö tekee”).

Seurannat ovat osa mm. Luonnontieteellisen keskusmuseon perustoimintaa. Museo saa rahoitusta seurantojen organisoimiseen ja tietojen analysointiin. Tiedon keräämisen hoitavat kuitenkin sadat harrastajat vapaaehtoistyönä. Esimerkiksi talvilintulaskentoja on järjestetty yli 50 vuotta tällä periaatteella. Nykytieto Suomen linnustosta perustuu juuri crowdsourcingille. Samoin on monien muidenkin eliöryhmien kohdalla (ks. esim. juuri ilmestyneet kartat Suomen päiväperhosista).

Ilman harrastajien työvoimaa seurannat tyssäisivät alkuunsa: Ympäristöministeriön arvion mukaan seurantoihin käytetään virkamiesten työaikaa vuodessa 60 henkilötyövuotta, kun taas harrastajat tuottavat yhteensä 200 henkilötyövuotta. Ellei vapaaehtoistyön käyttö olisi niin perinteistä, voisivat monet ammattibiologit helposti kokea sen uhaksi ammatilleen. (Itse asiassa keskustelua tästä kuulekin aika ajoin: pelätään että ympäristövaikutusten arviointeja tehdään pelkästään vapaaehtoistyön avulla.)

Seurannoissa toteutuvat kaikki Rosenin muistilistan kohdat, vaikka lista koskeekin journalismia. (Kokemukseni koskevat lähinnä linnustonseurantoja.)

• Työn jakaminen oikean kokoisiin osatehtäviin: Jokaisella osallistujalla on seurannoissa tyypillisesti hoidettavanaan tietty reitti tai alue, jonka saa usein suunnitella itselleen mieleiseksi.
• Motivaatio: Miksi harrastajat osallistuvat seurantoihin?
  • Se on mielenkiintoista: osallistumalla näkee millaista kotinurkkien linnusto on ja miten se muuttuu. Omia havaintojaan voi myös verrata muualla tehtyihin havaintoihin (joko loppuraporttien tai raakadatan kautta).
  • Hyödyllisyys: osallistuminen tuottaa uutta tietoa ja tätä kautta tukee luonnon- ja ympäristönsuojelua tai luonnonvarojen hyväksikäyttöä (esim. metsästyskiintiöt lasketaan osin seurantojen perusteella).
  • Hauskuus: luonnon havainnointi on mukavaa.
  • Osallistumalla voi saada nimensä esiin osallistujaluetteloon tai kiitoksiin. Esim. käynnissä olevan lintuatlaksen aktiivisimpien kartoittajien tilasto on lisännyt monien osallistumisintoa huomattavasti.
• Varaudu koordinointikustannuksiin: Koordinointia hoitavat mm. erilaisten laitosten tutkijat sekä yhdistykset. Valtio on kuitenkin vähentämässä panostaan tässä (tuottavuuden tehostusohjelma…).
• Varmista välitön palaute osallistumisesta: Ennen nettiä tämä hoidettiin kirjeitse (vuoden välein) ja julkaisemalla artikkeleita ja kirjoja. Nykyään ollaan siirtymässä verkkopalveluihin, joissa oma panos tulee näkyville heti (esim. lintuatlaksen kartat ja talvilintulaskentatilastot).
• Yhteinen tietopohja auttaa parempaan lopputulokseen: Suomessa on perinteistä, että luontoharrastuksella on tieteelliset juuret: esim. lajien määrityksen kanssa ollaan tarkkoja. Esim. Pohjois-Amerikan joululintulaskennat ovat paljon enemmän huvipainotteisia kuin Suomen talvilintulaskennat.
• Entä jos hyödyntäisit jotain olemassa olevaa yhteisöä? Yhteistyötä tehdään usein harrastajayhdistysten ja niiden jäsenten kanssa tai kokonaan yhdistysten toimesta.

Myös FLIRT-malli tuntuu sopivan seurantoihin.

Kuten tavallista, valtio haluaa säästää myös seurantojen järjestämisessä. Virallisen tavoitteena kuulemma on että viranomaistyötä leikattaisiin 15 henkilötyövuodella. Ongelmana kuitenkin on että samaan aikaa myös harrastajin osallistuminen vähenee. Näiden seurauksena monia seurantaprojekteja uhkaa supistuminen tai lakkauttaminen.

Miksi osallistujien määrä sitten vähenee? Varmaa tai yleispätevää tietoa tästä ei liene olemassa, mutta suosion laskuun voi vaikuttaa mm.

• Harrastajien määrän väheneminen. Harrastusmuotojen määrä kasvaa, joten luontoharrastajien määrä vähenee.
• Ihmisten luontokosketuksen väheneminen. Kun entistä suurempi joukko ihmisiä viettää pääosan ajastaan kaupungissa, voi maastoon lähteminen ja luontoharrastus yleisesti tuntua vieraalta.
• Yksilökeskeisyyden lisääntyminen. Nykyään suuntana on tehdä “omia juttuja” yhteisöllisyyden kustannuksella.
• Äärimmäisyyksien tavoittelu. Takapihan linnut eivät kiinnosta, nyt tavoitellaan entistä enemmän erikoisuuksia.
• Varallisuuden kasvu. Miksi laskea takapihan variksia, kun voisi matkustaa Espanjaan katsomaan alppivariksia? (Toivon mukaan tieto näistä kulkee espanjalaisille tutkijoille, esim. Hatikan kautta. Crowdsourcing kansainvälistyy.)
• Tiedonvälityksen nopeutuminen. Aiemmin oli normaalia että seurantojen tuloksia näki vasta vuosien kuluttua kun aineisto oli saatu koottua artikkeliksi tai kirjaksi. Nykyään on sen sijaan totuttu huimasti nopeampaan tiedonkulkuun. Tämän takia havaintotietojen olisi kuljettava osallistujalta toiselle nopeammin, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Julkaisemattomuus puolestaan voi saada seurannan tuntumaan “mustalta aukolta”, johon tieto katoaa (samaan suuntaa pohtii myös Sami Salmenkivi). (Ongelmana tällä tiellä voi olla kahden ajatusmaailman ristiriita: pitääkö aineisto perinteiseen tapaan tiukasti omassa käytössä, vai jakaako sitä vapaasti open sourcen/avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti?)

Muutos ei välttämättä ole merkittävää yksilötasolla. Vanhempi polvi on mukana kuten aiemminkin, mutta nuoremmat eivät enää liity mukaan yhtä usein.

Mielenkiintoista pohdiskeltavaa tuo myös se, että Suomen valtio on sitoutunut Rion biodiversiteettisopimuksessa seuraamaan ympäristönsä tilaa. Tätä virallista vastuuta ollaan kuitenkin sysäämässä entistä enemmän harrastajien vastuulle.

Jos luonnonseurantatutkimukset ovat crowdsourcingissa etujoukoissa, ennakoiko osallistujien määrän lasku tulevaa myös markkinoinnissa? Kyllästyvätkö kuluttajat osallistumaan järjestettyihin kilpailuihin, ja keskittyvät sen sijaan kukin omiin juttuihinsa?

Linjalaskentoja ja atlaskartoituksia tekemässä Vuotoksen soilla kesäkuussa 2007. Kuva © Inka Plit.

Donald A. Norman luokittelee kirjassaan The Design of Everyday Life asiat kolmeen ryhmään sen mukaan, miten ihmiset voivat pitää niitä pitkäkestoisessa muistissaan:

1) Mielivaltaiset asiat. Nämä täytyy vain opetella ulkoa, sillä ne eivät ole loogisia eivätkä ymmärrettäviä. Esim. aakkoset tai Suomen suurimmat joet. Näitä on vaikea muistaa, joten ihmisiä ei pitäisi pakottaa opettelemaan tai käyttämään asioita tällä tavoin ellei se ole aivan välttämätöntä.

2) Merkitykselliset yhteydet. Muistamisessa auttaa paljon jos asiat voi mielessään kytkeä yhteen loogisella tavalla. Todellista yhteyttä ei tarvitse ymmärtää (tai sellaista edes olla). Esim. valokatkaisimien toimintajärjestyksen muistaa helpommin, jos ne vaikuttavat valoihin samassa järjestyksessä kuin miten valot on sijoiteltu. (Vaikka katkaisimien sijoittelulla ei todellisuudessa olekaan vaikutusta toimintaan: johdot voivat kulkea ristiin.)

3) Ymmärrettävät asiat. Mielessä pysyvät kaikkein parhaiten sellaiset asiat, joiden toiminnan on ymmärtänyt (tai ainakin luullut ymmärtäneensä). Esim. onko pohjoisessa elävillä nisäkkäillä keskimäärin pienemmät korvat kuin lähellä päiväntasaajaa elävillä, vai päinvastoin? Pohjoisille eläimille on kehittynyt pienemmät korvat, koska tällöin niiden lämmönhukka on pienempi. Parhaimmillaan asiaa ei edes tarvitse lainkaan muistaa, jos sen osaa tarvittaessa päätellä muiden tietojen perusteella.

Monissa tilanteissa joutuu vielä opettelemaan ensimmäiseen ryhmään kuuluvia asioita ja kytkemään niitä toisiinsa. Esim. biologian opiskelun aikana mieleen täytyy painaa paljon lajien tuntomerkkejä ja tieteellisiä nimiä, sekä muistaa miten ne liittyvät toisiinsa. Näiden muistaminen helpottuu huomattavasti, jos pystyy ajattelemaan yhteydet edes näennäisesti loogisina. Tällaisia yhteyksiä voi luoda muistisäännöillä, joista monet ovatkin klassisia opiskelijoiden keskuudessa. Esim. kaksi muuten toisiaan muistuttavaa pensasta eroavat karvaisuudeltaan: kuusama = karvainen, paatsama = paljas. Samat alkukirjaimet tuovat loogisuutta yhteyksiin.

Joskus muistisäännöt toimivat toisin päin. Esim. varis = valkoinen, harakka = harmaa ei toimi, vaan värit menevät päinvastoin. Ongelmaksi tässä muodostuu että muistisääntöjen lisäksi pitäisi kustakin muistaa ovatko ne positiivisia vai negatiivisia, mikä lisää erehtymisen vaaraa huomattavasti…

Jos satunnaista muistettavaa on paljon, tarvittavat muistisäännöt olisivat itsessään liian monimutkaisia muistettaviksi. Silloin on pakko turvautua ulkoa opetteluun, mutta sitäkin voi hieman helpottaa riimittelyllä. Paleo eo, oligo mio, plio pleisto holo. Ilman rytmikästä lorua eivät nämäkään aikakausien nimet olisi säilyneet mielessäni lähes käyttämättöminä yli kymmentä vuotta :)

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 300 vuotta biologi Carl von Linnén syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi Luonnontieteellinen keskusmuseo järjesti eilen seminaarin Linnéstä ja taksonomiasta. Esitelmien aiheet vaihtelivat käytännön taksonomisesta tutkimuksesta maailmanlaajuisiin tulevaisuudenvisioihin mm. avoimesta tieteestä ja tietojen yhteiskäytöstä. Katso muistiinpanot esitelmistä.

Katsoin vihdoin kehutun tekijänoikeusasioita käsittelevän Good Copy Bad Copy dokumentin. Kun ensin on käytetty puoli tuntia esitellen uusia luovuuden muotoja, jotka eivät perustu kaupallisuudelle tai länsimaisen tiukalle oikeuksien valvonnalle, tulee lopussa huvittava kohta. USA:n elokuvayhdistyksen pomo Dan Glickman sanoo haastattelussa “Selvästikin, ihmiset eivät tee asioita ilmaiseksi. Se uhmaisi ihmisluontoa että joku maalaisi taulun, tekisi patsaan ja sitten antaisi sen pois ilmaiseksi. Voi olla muutamia tällaisia ihmisiä, mutta he todennäköisesti eivät syö kovin hyvin”.

Kommentissa taitaa olla kyse pikemminkin siitä, että ihmiset eivät tekisi työtä ilmaiseksi, jos työllä tarkoitetaan toimeentulon hankkimista.

Moni kuitenkin käyttää uusia bisnesmuotoja, joissa esim. levyjen myyminen ei toimi muusikon tulonlähteenä, vaan pikemminkin mainontana. Tulot tulevat sitten live-esiintymisistä.

Samantyyppistä logiikkaa olen itse päässyt muutaman kerran hyödyntämään valokuvaamisessa. Kaikki verkossa olevat kuvani (esim. biomi.org/gallery) ovat Creative Commons -lisensoituja. Sivusto toimii mainoksena, joka on luonut muutaman palkallisen kuvaprojektin.

Toisaalta, monet antavat luomuksiaan ilmaiseksi muiden käyttöön, koska niiden tuottaminen ei ole heille työtä vaan huvia. Se lienee esim. Flickrin CC-lisensoitujen kuvien suuren määrän takana. (Ks. myös aiempi juttuni Valokuvien myynti muutoksessa) Harrastuspohja tukee myös individualismia: kun ei ole ketään sanelemassa millainen luomuksesta pitäisi tulla, voi vapaasti toteuttaa itseään.