Viime viikolla julkaistiin Suomen 3. lintuatlaksen tulokset. Lintuatlaksessa on kyse pesimälintujen levinneisyyden kartoittamisesta. Suomi on jaettu sadan neliökilometrin ruutuihin, jonka jokaisen lajisto pyritään selvittämään mahdollisimman luotettavasti. Tuloksia voidaan käyttää mm. arvioitaessa levinneisyydessä tapahtuneista muutoksia. Konkreettisin tulos suuren yleisön näkökulmasta lienee lintukirjoissa olevat levinneisyyskartat.

Lintuatlas on toteutettu Suomessa kahdesti aiemmin: ensin 1970- ja sitten 80-luvulla. Toteutustapa on ollut aina sama: vapaaehtoiset lintuharrastajat tekevät kartoitustyön. Tämä on välttämätöntä, sillä kenenkään raha ei riittäisi vastaavan työn teettämiseen palkattuna. Uusimmassa atlaksessa tehtiin yhteensä yli 1,1 miljoonaa lintuhavaintoa 3848 ruudusta. (Vain 11 ruutua jäi kartoittamatta, nämäkin olivat lähes saarettomia ulkomeren tai juuri ja juuri Suomen puolella sijaitsevia raja-alueen ruutuja.)

Saadakseni mittakaavaa hankkeelle yritin arvioida kuinka kallista havainnointityö olisi, jos sitä tehtäisiin vain palkattuna. Pohjaksi otin omien atlashavaintojeni määrän ja niiden keräämisen käytetyn ajan*. Karkean arvion tulos: 6,3 miljoonaa euroa (133 henkilötyövuotta). Aikamoinen joukkoistamishanke!

Lähes kaikkien merkittävien valtakunnallisten linnustonseurantahankkeiden havainnointi toteutetaan Suomessa vapaaehtoistyönä. Näitä ovat atlaksen lisäksi esim. talvilintu-, piste- ja vesilintulaskennat ja pesäkorttitutkimukset. Seurantojen organisointi, tulosten kokoaminen ja analysointi puolestaan tehdään yleensä palkattuna työnä. Lisäksi seurantahankkeita toteutetaan paikallisemmalla tasolla, esimerkiksi nyt on käynnissä Rovaniemen lintuatlas. Nämä tehdään usein kokonaan vapaaehtoisvoimin. Lisäksi vastaavia projekteja on muillakin eliöryhmillä kasveista hyönteisiin.

Haasteita

Ongelmana seurantahankkeissa on ollut osallistujien väheneminen. Harrastus muuttaa muotoaan: kartoituksiin osallistuminen tuntuu olevan vähenemässä uudempien harrastusmuotojen kustannuksella (valokuvaaminen, harvinaisuuksien bongaus).

Toisena haasteena on työvälineiden kehittäminen. Kahden ensimmäisen atlaksen havainnot kerättiin paperilomakkeilla vuosittain, kolmannessa atlaksessa havainnot kerättiin verkossa ja tulokset olivat näkyvillä reaaliajassa. Tietojärjestelmien kehittäminen kaikille erilaisille hankkeille on kuitenkin hankalaa. Kussakin hankkeessa kerätään hieman toisistaan poikkeavia tietoja, ja hankkeita on kymmeniä erilaisia. Hankkeista vastaavat myös lukuisat eri tahot (Luonnontieteellinen keskusmuseo, Suomen ympäristökeskus, tieteelliset yhdistykset, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Metsähallitus ym.). Koordinoinnin puute on johtanut siihen, että kukin rakentaa järjestelmiä omaan käyttöönsä. Koordinointia ja kehitystyötä kyllä muutama vuosi sitten esitettiin, mutta rahaa toteutukselle ei tietääkseni ole löytynyt.

Tilastoja

Tilastot havainnointiaktiivisuuden jakautumisesta on mielenkiintoisia. Havaintoja tallensi kaikkiaan n. 1500 henkilöä. Heistä ktiivisimmat 10 % tallensi yhteensä >60 % havainnoista ja aktiivisin prosentti (15 henkilöä) 20 % havainnoista. (Nämä ovat alustavia tuloksia; tarkempien lukujen laskeminen vaatisi mm. yhdessä tehtyjen havaintojen huomioimista. Ilmoittajien lisäksi mukana oli monesti myös muita: yhteensä havaintoihin on kirjattu n. 5000 ihmisen nimi.)

Mielenkiintoista katsottavaa on myös havaintomäärien kertymisestä kertova kaavio. Lintuatlashavaintoja tehdään etenkin kesä-heinäkuussa, parhaimmillaan yli 4000 päivässä. Havaintoja kertyy vuosi vuodelta vähemmän: osallistuvat kyllästyvät atlakseen, ja toisaalta näkevät että suurin osa ruuduista alkaa jo olla kartoitettu riittävän hyvin. Koska tallentajia on paljon, on myös erilaisia tapoja käyttää tallennusjärjestelmää. Monet ovat kirjanneet tallennuspäivän havaintopäivämäärän tilalle (näkyy piikkeinä talvikaudella), mikä hankaloittaa datan käyttöä pesinnän ajoittumiseen tutkimiseen.

Lisätietoja

• Laajempaa pohdintaa joukkoistamisesta ympäristöalalla (2007)
• Joukkoistamisen merkitys ympäristöalalla (2009)
• Atlaksen tuloksista ja osallistumisesta
  (Taviokuurna-blogi)
• Lintuatlaksen tulossivusto (Luonnontieteellinen keskusmuseo)

* Käytin arvion pohjana omaa retkeilyäni:
-omia atlashavaintoja 4057 kpl
-havainnointia karkeasti arvioiden kaksi tuntia joka päivä touko-heinäkuussa viiden vuoden ajan = 920 tuntia
-havaintoja atlaksessa yhteensä 1179610 kpl
-mediaanipalkka 2654 e/kk (Tilastokeskus 2009)
-sivukulukerroin 1,5

Keskustelu tiedon ja datan avoimuudesta on nousussa (ks. esim. Julkinen data -kirja). Päätöksentekoon ja hallintoon liittyvästä datasta puhutaan paljon, mutta julkishallinnolla on hallussaan myös paljon tieteellistä tutkimusdataa. Biologina tiedän etenkin ympäristöhallinnon ja ympäristöön liittyviä viranomaistoimia harjoittavien organisaatioiden datasta. Tieteellisen ympäristödatan avoimuuteen liittyy omanlaisiaan ongelmia:

Rahoitus ja urakehitys kohdistuvat tutkimusartikkeleiden tekijöille. Datan kerääjää ja julkaisijaa ei palkita. Datan julkaisemisesta voi siten olla haittaa; jos joku muu ehtii tuottaa sen pohjalta artikkelin ensimmäisenä, ei muiden tutkimus enää saakaan huomiota tai edes pääse julkaistavaksi. (Tämän todellista vaaraa on tosin kritisoitu.)

Joskus kuulee puhuttavan päällekkäisen työn välttämisestä. Ilman perusteluja tämä kuitenkin kuulostaa edellisen kohdan peittelyltä; ei haluta että kukaan muu käyttää dataa samantyyppisessä tutkimuksessa kuin mitä itsellä on meneillään, jotta kilpailua olisi vähemmän.

Datan käyttäminen väärin nähdään usein uhkana. Datan kerääjä voi haluta varmistua että käyttäjä ymmärtää todella aihealuetta, tuntee datan ongelmakohdat ja puutteet, eikä vedä johtopäätöksiä ottamatta puutteita huomioon.

Toinen väärinkäytön pelko liittyy luontoselvityksiin. Tavallinen tapa tehdä luontoselvitys on mennä maastoon tekemään kartoitus sopivilla menetelmillä ja työvoimalla. Jos avointa dataa samalta alueelta on kuitenkin saatavilla, on houkutuksena jättää hintavat maastotyöt tekemättä ja käyttää vain olemassa olevaa dataa, riippumatta siitä kuinka puutteellista se on (esim. kerätty selvityksen kannalta väärään aikaan, epäsystemaattisesti ja epäkattavasti).

Suojelunäkökohdat. Etenkin tarkan sijainnin julkaiseminen uhanalaisista (esim. muuttohaukka) tai ristiriitoja herättävistä lajeista (esim. merimetso, maakotka) saattaa edistää häirintää, salametsästystä ja munien keräämistä myyntitarkoituksiin. Jotkin lajit saattavat pesiä samoilla paikoilla sukupolvesta toiseen jopa satoja vuosia, joten parinkymmenen vuoden suoja-aikakaan ei välttämättä estä väärinkäyttöä.

Periaatteellisella tasolla tutkimusdatan avoimuutta on edistetty (esim. keskusmuseon avoimuusperiaatteet), mutta käytännön tasolla askeleet ovat olleet pieniä. Avoimuus nähdään monesti vain sähköpostitse ammattilaisten välillä pyydettäessä tapahtuvana tiedonvaihtona: “Jos pyydät dataa perustellen, niin harkitsemme asiaa ja ehkä lähetämme sen Excel-taulukkona”.

Parhaimmillaan avoimuus olisi kuitenkin oletusarvoista ja data olisi kaikkien saatavilla koneluettavassa muodossa. Miten tällaista avoimuutta voisi edistää?

Muuttamalla rahoitusmalleja. Organisaatioiden tuloksellisuutta voisi mitata paitsi julkaistujen tutkimusartikkelien myös avoimesti julkaistun datan määrällä ja laadulla.

Asettamalla avoimuusvaatimuksia rahoitukselle ja julkaisemiselle. Joillakin aloilla rahoittajat ja tieteellisten julkaisujen kustantajat vaativat jo datan saattamista avoimesti saataville. Tämän kuitenkin pitäisi levitä laajemmalle, etenkin kustantajien piirissä. Muuten julkaiseminen tahtoo suuntautua niihin lehtiin jotka eivät vaadi avoimuutta.

Muuttamalla kirjoittaja- ja siteerauskäytäntöjä tieteellisissä julkaisuissa. Voitaisiin esimerkiksi vaatia että datan kerääjät ovat mukana kirjoittajien nimiluettelossa, jolloin hekin saisivat uuden rivin julkaisuluetteloonsa ja lisäpisteitä rahanjakolaskelmiin.

Luomalla selkeät ja tieteellisesti perustellut salausperiaatteet sekä suoja-ajat suojelun kannalta oleelliselle datalle.

Asettamalla tiukemmat vaatimukset luontoselvitysten pohjana käytettävälle datalle.

Tarjoamalla hyödyllisiä esimerkkejä siitä mitä avoimella datalla voisi tehdä. Ajatus datan automaattisesta jatkojalostamisesta lienee monille vieras, varsinkin jos oletetaan että sitä tekisivät muut kuin alan ammattilaiset. Toteutetut esimerkit valaisisivat asiaa paremmin kuin pelkkä puhe.

Eduskuntarajapinnan kehitys lähti liikkeelle kokeiluna, herätti innostusta muissa ja sitten taas minussa, ja päätyi lopulta Apps4Finland -kisan indie-sarjan voittajaksi. Jesh!

Tämä ei toivottavasti kuitenkaan ole huipennus, vaan parhaimmillaan rajapinta voisi olla yhtenä osana mukana tuomassa demokratiaa lähemmäksi nykypäivää. Apps4Finlandin ja nettikansa-tapahtuman ansiosta ryhmä demokratiasta ja tekniikasta kiinnostuneita löysi toisensa ja on jo muutamaan kertaan kokoontunut pohtimaan eduskunnan ja muiden päätöksentekoelinten toiminnan avaamista kansalaisille nykyistä selkeämmin. Ilmassa on paljon innostusta ja ajatuksia. Myös eduskunnan väkeä on mukana keskustelussa. Jatkoa seuraa mahdollista.fi -sivustolla lähiaikoina.

Kiitos Apps4Finlandin ja Nettikansa-tapahtuman järjestäjille ja kaikille muille kannustaville ihmisille, etenkin Qaikulaisille!

Android-puhelimiin on tarjolla paljon viivakoodinlukijoita. Useimmat yrittävät automaattisesti hakea viivakoodin perusteella tuotteita verkkokaupoista, Googlesta yms. Miten puhelimen saisi käsittelemään viivakoodeja haluamallaan tavalla? Esim. hakemaan museonäytteiden tietoja museon omasta tietokannasta?

Barcode Scanner -sovelluksessa on periaatteessa Custom search URL -toiminto, mutta en saanut sitä toimimaan. Toinen vaihtoehto on käyttää kokonaan omaa skriptiä skannerin ohjaamiseen. Matt Cuttsin blogin kommenteissa Carl M:lla on tähän lähes valmis skripti. (Muita ko. sivun skriptejä en saanut toimimaan.)

Koodinlukijan saa toimimaan haluamallaan tavalla seuraavasti:

1) Asenna Scripting Layer for Android.

2) Asenna Python-tulkki.

3) Luo uusi skripti, johon kirjaat haluamasi osoitteen:

import android
droid = android.Android()
(id, result, error) = droid.scanBarcode()
code = str(result['extras']['SCAN_RESULT'])
url = "http://www.example.com/%s" % code
droid.view(url)

4) Käyttöä helpottamaan tee pikakuvake tähän skriptiin.

Em. skriptin saa puhelimeen tällä viivakoodilla:

Kännykkä lukee QRCode-viivakoodeja yllättäväkin hyvin. Viivakoodin kevyt suttaaminen, taittaminen tai luku lasin takaa ei haittaa. Sen sijaan yksiulotteisen Code 39 -viivakoodin lukeminen on paljon epävarmempaa ja vaatii suurta kokoa, automaattitarkennusta ja vakaata kättä.

Halusin kokeilla harrastusmielessä uutta ohjelmointiprojektia; jotakin joka ei liity biologiaan (=töihin), ja jossa voisi kehittää uusia taitoja. Myös datan avoin julkaiseminen kiinnosti (vastapainoksi kädenväännölle julkisuudesta tiedontuottajien kanssa). Dataopasta lukiessa mielenkiintoni heräsi viranomaisdataa kohtaan ja viimeistään Samuli Sairasen Eduskunnan vahtikoira -idea saivat innostumaan rajapinnan tekemisestä Eduskunnan äänestystietoihin. Alkujaan ajattelin että joku olisi jo tehnyt tällaisen, mutta en löytänyt tietoja julkaistuista toteutuksista. USA:ssa New York Times on kyllä tehnyt vastaavan Congress-API:n.

No, pari tuntia Simple HTML DOM -parserin parissa tuotti hyviä tuloksia, ja nyt muutama viikko myöhemmin yksinkertainen rajapinta (API) on käyttövalmis ja julkinen. Katso esim. tiedot XML-muodossa tuoreimmasta äänestyksestä, ympäristönsuojelulain muuttamisesta.

Rajapinnan päälle voi rakentaa kaikenlaista kivaa, helpoimmasta päästä vaikka em. äänestyksen tulokset värikkäässä muodossa.

Eduskunta on kertomansa mukaan parhaillaan selvittämässä äänestysten ja muidenkin täysistuntotietojen rajapinnan toteutusvaihtoehtoja. Jotain vastaavaa, virallista ja laajempaa on siis tulossa, mutta aikataulusta en tiedä.

Kunnollinen rajapinta olisi joka tapauksessa huomattavasti monimutkaisempi (=hitaampi tehdä) kuin tässä julkaistu. Äänestykset eivät esimerkiksi aina ole niin suoraviivaisia kuin voisi kuvitella, esim. sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksesta (“Lex Nokia”) päätettiin seitsemässä erillisessä äänestyksessä. Näiden välisten loogisten suhteiden pitäisi olla määriteltyinä rajapinnassa. Lisäksi moni muukin asia kuin pelkät äänestykset pitäisi saada esille rajapintana. Rajapinnan pysyvyyteen pitää myös panostaa.

Mutta tässä epävirallinen aloitus.

Google julkaisi tiistaina karttapalvelussaan katunäkymäkuvat Suomesta. Yllättävän suuri osa Suomesta on kuvattu: suurin osa asutuskeskuksien teistä sekä tärkeimmät tiet muualtakin. Kuvausalue ulottuu sorateillekin. Valokuvaus on tehty vuoden 2009 aikana, suunnilleen maalis-lokakuun välillä.

Miten palvelua voisi hyödyntää luontoharrastuksessa ja -tutkimuksessa?

Kuvien avulla voi suunnitella retkiä. Etenkin jos on tarkoitus etsiä tiettyä lajia tietyltä alueelta, voi kuvien perusteella etsiä lajeille sopivia elinympäristöjä. Karkean paikanvalinnan voi tehdä aluksi vaikka peruskartan avulla (karttapaikka).

Lajeja etsitään erilaisissa kartoitushankkeissa. Tämä vuosi on lintuatlaksen viimeinen vuosi, joten nyt on hyvä aika etsiä kartoitusruuduilta puuttuvia lajeja. Millä pellolla on sopivia pientareita peltolinnuille, mitkä ovat salaojitettuja? Myös metsän rakenne (luonnonmetsä vai järsitty puupelto) tien reunassa selviää kuvista, vaikkakin ne tietysti sopivat paremmin avoimien alueiden tarkasteluun.

Kovakuoriaistutkijoiden ja -harrastajien sähköpostilistalla kuulemma kirjoitettiin kuvien sopivuudesta esim. niittyjen tarkasteluun: parhaimmillaan kuvista näkee mitä kasveja niityllä kasvaa. Tämä on tärkeää tiettyihin kasveihin sidoksissa olevien hyönteisten löytämiseen. Kaikki Googlen kuvat eivät vain ole kesäkaudelta.

Keväisistä kuvista voi päätellä mihin muodostuvat ensimmäiset sulapaikat, jotka sitten keräävät lintuja. Esim. Heinolan Nyynäistenlahdella näkyy olevan jo muutama sulakohta (pieni etualalla, suuri taustalla liikennemerkin takana). Näitä voi kyllä päätellä peruskartankin avulla.

Kuvien perusteella voi myös etsiä näköalapaikkoja. Mistä olisi hyvä näkymä järvelle? Toisaalta lyhyt kävely pois autotieltä vie usein vielä paremmalle paikalle.

Kuvien avulla voi opastaa muita hyville retkikohteille, erityisesti jos kartan käyttö tuntuu liian hankalalta. ”Käänny tästä oikealle”. ”Tälle bussipysäkille kuulin huuhkajan”.

Kuvien avulla voi myös etsiä pysäköintipaikkoja.

Katunäkymien käytölle perustuvan retkeilyn varjopuolena on että se keskittyy teiden varsille. Toisaalta näin on ollut tähänkin asti. Havaintoja kertyy eniten helppopääsyisiltä ja tunnetuilta paikoilta, ellei retkeilyä erityisesti kohdisteta tasaisesti kaikkialle.

Myös Eniron karttapalvelussa on katunäkymiä Suomesta, mutta vain muutamasta kaupungista. Retkien suunnitteluun voi hyödyntää monia muitakin verkkopalveluja, katso esim. juttua Luontoretki 2.0.

PS. Uusi pinnojenkeruumuoto: kuinka monta lintu/kasvi/nisäkäslajia löydät Suomen kuvista?

Teknisiä käyttöohjeita kuulee usein kutsuttavan liian vaikeaselkoisiksi. Ohjeita vaaditaan kirjoitettavaksi sellaisella kielellä ja termeillä, joita “tavallinen ihminen” ymmärtää. Kun järjestelmän (esim. verkkopalvelun) käyttäjäkunta on ei-teknisesti suuntautuneita ihmisiä, on selvää että ohjeet on kirjoitettava heidän näkökulmastaan. Sama pätee myös keskusteluun teknisistä aiheista. Mutta tämä ei ole ihan yksinkertaista.

Olen useamman vuoden yrittänyt ohjeita kirjoittaessani ajatella niitä keskimääräisen käyttäjän näkökulmasta. Ongelma kuitenkin on että ei ole yhtä, yhtenäistä tavallisten käyttäjien ryhmää. Kaikki ovat erilaisia, ja ymmärtävät ohjeet omista lähtökohdistaan kukin hieman omalla tavallaan.

Ongelma näkyy hyvin termien käytössä. Jotta asioista voisi puhua käyttäjien termeillä (eikä esim. virallisilla, teknisillä termeillä), olisi niiden oltava vakiintuneita. Näin ei kuitenkaan aina ole edes yleisistä tekniikoista puhuttaessa. Siksi ei ole myöskään olemassa yhtä, kaikille sopivaa tapaa kirjoittaa ohjeita.

Mitä ajattelisit, jos joku kysyisi ohjeita “Helsingin Sanomien sähköpostin” käyttämisestä? (Tästä lisää jäljempänä.)

Tässä koottuna vastaani tulleita sellaisia käyttäjien näkemyksiä termien merkityksistä, jotka eroavat omista näkemyksistäni, tai jotka ovat muuten epämääräisiä:

Palsta = verkkosivu tai -sivusto
Minulle palsta on sivulla oleva alue, jolla on tekstiä, tai vaihtoehtoisesti toistuva osa jossakin julkaisussa (esim. “puheenjohtajan palsta”).

Välilehti = verkkosivu
Syntynyt ehkä selainten välilehdistä, joista kukin on yksittäinen verkkosivu.

Kirjautua sisään = kirjoittaa nimensä ja/tai sähköpostiosoitteensa
Ongelmia syntyy jos käyttäjätunnus on jokin muu kuin nimi tai sähköpostiosoite.

Kirjautumisosoite = oma kotikunta tai katuosoite
Usein kirjautumisosoitteella tarkoitetaan www-osoitetta, jossa palveluun kirjaudutaan sisään.

Ulkoasu = valokuvat.
Tämä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä kun puhutaan esim. verkkosivuston ulkoasun uusimisesta: yksi tarkoittaa sillä vain kuvien vaihtamista uusiin, toinen koko visuaalista ilmettä ja rakennetta.

Lomakkeen lähettäminen sähköpostitse = täytetään Word-tiedosto ja lähetetään se sähköpostin liitteenä. Tai täytetään verkkosivulla oleva lomake ja klikataan Lähetä-nappia.

Sivulta voi lähettää sähköpostia = sivulla on sähköpostiosoite mailto-linkkinä. (Tähän liittyen, käyttäjä ei välttämättä ymmärrä että sähköpostiosoitteen voi kopioida sähköpostiohjelmaan, vaikka se ei olisikaan mailto-linkki.)

Tallentaa tietokantaan = julkaista verkossa
Tässä ei ole kyse sanan määritelmästä, vaan ajatuksesta minkä vuoksi tietokantoja yleensä tehdään. Asia kannattaa kuitenkin pitää mielessä esim. jos joku vastustelee tiedon tallentamista tietokantaan: mistä vastustus todella kumpuaa? Vastaavia väärinymmärryksiä voi syntyä melkein mistä tahansa.

Takaisin Helsingin Sanomien sähköpostiin. Kerran minulta kyseltiin sen toimimattomuudesta, enkä ymmärtänyt mistä oli kyse. Lopulta selvisi että toinen keskustelija tarkoitti sähköpostilla samaa asiaa kuin minä verkkosivustolla. Käyttäjälle http://www.hs.fi oli sähköpostia. (Sinällään loogista: paperihesari on paperipostia, joten sähköinen Hesari on sähköpostia.) Kyse oli siitä että Helsingin Sanomien verkkosivusto ei toiminut.

Sähköposti = verkkosivusto
Sähköposti voi käytännössä tarkoittaa lähes mitä tahansa sähköstä viestintää (chattia, keskustelufoorumeita, uutisryhmiä tai mitä tahansa sähköpostiohjelman toimintoa, esim. kalenteria)

Käyttäjien kielen moninaisuudesta johtuen tekniikasta perillä olevasta kirjoittajasta voi tuntua että on helpompi pitäytyä vain omassa näkökulmassaan ja kirjoittaa ohjeet tai keskustella teknisellä kielellä: se on ainakin yksikäsitteisempää. Viestin perillemenoa tämä ei kuitenkaan ratkaise.

Soveltaen tehty lyhennelmä artikkelista What makes a website successful? It might not be what you expect!.

Paranna todellinen ongelma, älä vain oireita. Oireet: hankala käyttöliittymä, huonoa koodia. Ongelma: tekijät eivät tiedä miksi verkkopalvelua tehdään.

Tavoitteet

Miksi palvelu on olemassa? Määrittele tavoitteet selkeästi. Kun tavoitteet ovat tiedossa, voi tärkeitä päätöksiä tehdä helpommin ja mikromanagerointi vähenee.

Selkeät toiminnot

Määrittele mitä käyttäjien on tarkoitus tehdä. Määrittele tämä myös jokaiselle sivulle erikseen, älä jätä käyttäjiä umpikujaan. Käyttäjätestauksella selvitetään miten tämä onnistuu käytännössä.

Testaa oikeita toimintoja

Mitä käyttäjät haluavat palvelulta? Tämä on määriteltävä, jotta käyttäjätestauksessa osataan testata oikeita asioita.

Kolme yksinkertaista ohjetta, joita noudattamalla voit tehdä täydellisen nettisivuston, josta kenelläkään ei ole moittimista:

1. Laita kaikki tieto nettiin
2. Laita kaikki netissä oleva tieto etusivulle
3. Tee etusivusta niin lyhyt, että se näkyy kokonaan ilman vierittämistä.

Tietotekniikka muuttaa luontoretkeilyä. Ei ehkä leppoisaa sunnuntairetkeilyä, mutta aktiivista “tutkimusmatkailua” ja harvinaisuuksien metsästämistä. Kymmenen vuotta sitten tärkeää olivat puhelinluettelojen kartat, havaintolomakkeet ja kavereilta kuullut uusimmat havainnot. Nykyään uusinta tekniikkaa hyödyntävä luontoretki voisi mennä vaikka näin:

Lintuharrastajien sähköpostilistalla (tai foorumilla) keskustellaan koskikaroista ja ajankohtaisista karahavainnoista. Tästä syttyy kipinä lähteä kartoittamaan missä koskikaroja juuri nyt onkaan. Olisi mukava löytää karoja uusista paikoista sen sijaan että bongaisi vain muiden jo löytämiä lintuja.

Sääkin näyttää hyvältä. Sadealueita ei ole lähettyvillä, lämpötila pysyttelee pari astetta pakkasen puolella ja lunta on maassa reilut 10 senttiä. Jos olisi menossa muuttoa seuraamaan, ennustekartat tuulen suunnasta, pilvisyydestä, lämpötilasta ja sumusta (kolmen tunnin tarkkuudella) auttaisivat suunnittelua, samoin kuin jäätilannekartta. Myös tuoreesta satelliittikuvasta voisi tarkastella missä jään raja kulkee.

Koskikara (Cinclus cinclus). Kuva Thomas Kraft, Creative Commons nimeä tarttuva 2.5

Perustiedot koskikarasta ja sen elinympäristöstä löytyvät Wikipediasta. Lisää tietoa voi googlata. Tiirasta selviävät tarkat paikat missä koskikaroja on viime aikoina nähty. Havaintoja voi etsiä myös Hatikasta. Viimeisimpien talvilintulaskentojen tuloksista voi tarkistaa kuinka paljon karoja on Etelä-Suomessa nyt verrattuna aikaisempiin talviin.

Tiiran ja Hatikan tietojen perusteella Dämman-järven lähellä on nähty paljon karoja 1980- ja 90-luvuilla, mutta viime vuosilta havaintoja ei juuri ole. Kansalaisen karttapaikan mukaan järveen liittyy sopivan näköinen joki. Eikö paikka enää ole karojen suosiossa, vai eikö kukaan ole käynyt katsomassa?

Alueeseen voi tutustua tarkemmin Googlen satelliittikuvien perusteella. Landsat-kuvien mukaan joen eteläpuolella oleva metsä on vielä jäljellä. Hakkuuaukea tai harvennettu metsä näkyisi vaaleampana. Koska paikka on pääkaupunkiseudulla, Fonectan palvelusta löytyy tarkempia ilmakuvia ja Enirolta viistoilmakuvia neljästä ilmansuunnasta. Hyvältä näyttää. Tien varressa näyttää olevan levennys, johon auton voisi jättää. Reittioppaan mukaan paikalle kun ei pääse julkisilla. Vielä kohteen koordinaatit GPS:aan ja menoksi.

Perillä gepsi päälle ja kohti jokea. Jos peruskarttaa tarvitaan, sen voi hakea kännykkään suoraan Maanmittauslaitokselta GPS:n koordinaattien perusteella. Ei pääse eksymään, kunhan virta ja kuuluvuus riittävät. Perille päästyä ilmakuvissa näkynyt näköalakallio löytyy helposti. Mutta karaa ei näy.

Matkalla metsästä lähtee lentoon teeriparvi ja kallion juurella kasvaa lehmuksia. Taivaalta kuuluu erikoinen lintuääni, jonka määrityksen voi varmistaa taviokuurnaksi kännykässä tai mp3-soittimessa oleviin ääninäytteisiin vertaamalla.

Merkitsen havainnot muistivihkoon ja tarkan paikan GPS:aan. Havainnot voisi tallentaa kännykällä suoraan Hatikkaan tai Tiiraan jos haluaisi. Erityisen harvinaiset havainnot voisi lähettää saman tien tekstiviestillä Bongariliiton lintutiedotukseen. Alueen ja ketun jäljet voi dokumentoida valokuvaamalla, samoin lehmuksesta löytyneen oudon käävän.

Kotiin saavuttua retki ei ole vielä ohi. Ensin ladataan GPS-reittitiedosto ja valokuvat tietokoneelle. Sitten havainnot Hatikkaan ja parhaat lintuhavainnot myös Tiiraan. Havaintoihin saa koordinaatit GPS:sta. Puuttuvan koskikarankin voi merkitä, niin muut eivät sitä turhaan lähde samasta paikasta etsimään. Hatikan tilastot kertovat että olen nähnyt tänä vuonna jo 52 lintu- ja viisi nisäkäslajia.

Ja pitäähän sitä kavereillekin kertoa mitä retkipäivään kuuluu. Hatikkaan tallennetut retkitiedot tulevat automaattisesti näkyviin Facebookin profiiliin. Tarkat tiedot ovat selailtavissa Hatikassa. Valokuvat voi ladata Flickriin ja GPS-reittitiedoston Everytrailiin. Everytrail piirtää reitin kartalle ja korkeusprofiilin sekä laskee tilastoja (kuten matkan pituuden ja keskinopeuden). Myös Flickrissä olevat kuvat saa kartalle: Everytrail osaa itse antaa niille koordinaatit GPS-tiedoston ja kuvan kellonajan perusteella. Everytrailista reitin saa vielä omaan blogiin tai Facebookiin. Blogissa voi pohdiskella retkitunnelmia. Myös tämä päivittyy Facebookiin kavereiden nähtäville.

Kuvan tuntemattomasta käävästä ja muista eliöistä voi lähettää jollekin tunnistusfoorumille alan asiantuntijoiden määritettäväksi, tai Googlella voi etsiä kuvia sopivista ehdokkaista. Foorumeilla vastauksen saa parhaimmillaan samana päivänä. Jos sopivaa kirjaa ei kirjahyllystä löydy, voi lajin levinneisyyteen ja taksonomiaan tutustua Lajikortti-palvelussa.

Myöhemmin kuin lintujen ja kasvien esiintymistä tutkitaan, on tieto puuttuvasta karasta sekä havaituista teeristä ja lehmuksista tutkijoiden ja raportinkirjoittajien käytettävissä. Lehmukset menevät myös muiden havaintojen jatkoksi täydentämään kasviatlaksen levinneisyyskarttoja. Viranomaisetkin saavat tiedon havainnoista, jos aluetta aletaan kaavoittaa tai metsän hakkuita suunnitella.

Kaikki tämä toimii tai ainakin voisi toimia jo nyt, vaikkakaan ei aina kovin sujuvasti. Tiedon kulku viranomaisille ei toimi automaattisesti. Koordinaatitkin pitää siirtää GPS:stä Tiiraan ja Hatikkaan leikkaa-liimaa -menetelmällä. Lajikortti on vasta kehittelyvaiheessa.

Joskus tuntuu että nykyretkeen liittyy enemmän tietokoneen äärellä istumista kuin ulkoilua. Mutta dokumentaatio on aivan toista luokkaa kuin kymmenen vuotta sitten. Tietoa kerääntyy tutkijoidenkin käyttöön aiempaa enemmän. Tekniikan kehittyessä sen käyttö muuttuu sujuvammaksi, joskin yhä uusien mahdollisuuksien käyttöönotto vie taas enemmän aikaa.

Minkälaista onkaan retkeily vuonna 2020? Yleisen sujuvuuden lisäksi kaipaisin ainakin enemmän tietoja muistakin kuin linnuista, sekä reaaliaikaista ja tarkkaa jäätilannekarttaa (missä kulkee jäänraja verrattuna toissapäivään?). Monesti polttavin vastausta kaipaava kysymys on “minne mennä retkelle huomenna?”

Nuuksion Lippukallion retki Everytrailissa.