Android-puhelimiin on tarjolla paljon viivakoodinlukijoita. Useimmat yrittävät automaattisesti hakea viivakoodin perusteella tuotteita verkkokaupoista, Googlesta yms. Miten puhelimen saisi käsittelemään viivakoodeja haluamallaan tavalla? Esim. hakemaan museonäytteiden tietoja museon omasta tietokannasta?

Barcode Scanner -sovelluksessa on periaatteessa Custom search URL -toiminto, mutta en saanut sitä toimimaan. Toinen vaihtoehto on käyttää kokonaan omaa skriptiä skannerin ohjaamiseen. Matt Cuttsin blogin kommenteissa Carl M:lla on tähän lähes valmis skripti. (Muita ko. sivun skriptejä en saanut toimimaan.)

Koodinlukijan saa toimimaan haluamallaan tavalla seuraavasti:

1) Asenna Scripting Layer for Android.

2) Asenna Python-tulkki.

3) Luo uusi skripti, johon kirjaat haluamasi osoitteen:

import android
droid = android.Android()
(id, result, error) = droid.scanBarcode()
code = str(result['extras']['SCAN_RESULT'])
url = "http://www.example.com/%s" % code
droid.view(url)

4) Käyttöä helpottamaan tee pikakuvake tähän skriptiin.

Em. skriptin saa puhelimeen tällä viivakoodilla:

Kännykkä lukee QRCode-viivakoodeja yllättäväkin hyvin. Viivakoodin kevyt suttaaminen, taittaminen tai luku lasin takaa ei haittaa. Sen sijaan yksiulotteisen Code 39 -viivakoodin lukeminen on paljon epävarmempaa ja vaatii suurta kokoa, automaattitarkennusta ja vakaata kättä.

Teknisiä käyttöohjeita kuulee usein kutsuttavan liian vaikeaselkoisiksi. Ohjeita vaaditaan kirjoitettavaksi sellaisella kielellä ja termeillä, joita “tavallinen ihminen” ymmärtää. Kun järjestelmän (esim. verkkopalvelun) käyttäjäkunta on ei-teknisesti suuntautuneita ihmisiä, on selvää että ohjeet on kirjoitettava heidän näkökulmastaan. Sama pätee myös keskusteluun teknisistä aiheista. Mutta tämä ei ole ihan yksinkertaista.

Olen useamman vuoden yrittänyt ohjeita kirjoittaessani ajatella niitä keskimääräisen käyttäjän näkökulmasta. Ongelma kuitenkin on että ei ole yhtä, yhtenäistä tavallisten käyttäjien ryhmää. Kaikki ovat erilaisia, ja ymmärtävät ohjeet omista lähtökohdistaan kukin hieman omalla tavallaan.

Ongelma näkyy hyvin termien käytössä. Jotta asioista voisi puhua käyttäjien termeillä (eikä esim. virallisilla, teknisillä termeillä), olisi niiden oltava vakiintuneita. Näin ei kuitenkaan aina ole edes yleisistä tekniikoista puhuttaessa. Siksi ei ole myöskään olemassa yhtä, kaikille sopivaa tapaa kirjoittaa ohjeita.

Mitä ajattelisit, jos joku kysyisi ohjeita “Helsingin Sanomien sähköpostin” käyttämisestä? (Tästä lisää jäljempänä.)

Tässä koottuna vastaani tulleita sellaisia käyttäjien näkemyksiä termien merkityksistä, jotka eroavat omista näkemyksistäni, tai jotka ovat muuten epämääräisiä:

Palsta = verkkosivu tai -sivusto
Minulle palsta on sivulla oleva alue, jolla on tekstiä, tai vaihtoehtoisesti toistuva osa jossakin julkaisussa (esim. “puheenjohtajan palsta”).

Välilehti = verkkosivu
Syntynyt ehkä selainten välilehdistä, joista kukin on yksittäinen verkkosivu.

Kirjautua sisään = kirjoittaa nimensä ja/tai sähköpostiosoitteensa
Ongelmia syntyy jos käyttäjätunnus on jokin muu kuin nimi tai sähköpostiosoite.

Kirjautumisosoite = oma kotikunta tai katuosoite
Usein kirjautumisosoitteella tarkoitetaan www-osoitetta, jossa palveluun kirjaudutaan sisään.

Ulkoasu = valokuvat.
Tämä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä kun puhutaan esim. verkkosivuston ulkoasun uusimisesta: yksi tarkoittaa sillä vain kuvien vaihtamista uusiin, toinen koko visuaalista ilmettä ja rakennetta.

Lomakkeen lähettäminen sähköpostitse = täytetään Word-tiedosto ja lähetetään se sähköpostin liitteenä. Tai täytetään verkkosivulla oleva lomake ja klikataan Lähetä-nappia.

Sivulta voi lähettää sähköpostia = sivulla on sähköpostiosoite mailto-linkkinä. (Tähän liittyen, käyttäjä ei välttämättä ymmärrä että sähköpostiosoitteen voi kopioida sähköpostiohjelmaan, vaikka se ei olisikaan mailto-linkki.)

Tallentaa tietokantaan = julkaista verkossa
Tässä ei ole kyse sanan määritelmästä, vaan ajatuksesta minkä vuoksi tietokantoja yleensä tehdään. Asia kannattaa kuitenkin pitää mielessä esim. jos joku vastustelee tiedon tallentamista tietokantaan: mistä vastustus todella kumpuaa? Vastaavia väärinymmärryksiä voi syntyä melkein mistä tahansa.

Takaisin Helsingin Sanomien sähköpostiin. Kerran minulta kyseltiin sen toimimattomuudesta, enkä ymmärtänyt mistä oli kyse. Lopulta selvisi että toinen keskustelija tarkoitti sähköpostilla samaa asiaa kuin minä verkkosivustolla. Käyttäjälle http://www.hs.fi oli sähköpostia. (Sinällään loogista: paperihesari on paperipostia, joten sähköinen Hesari on sähköpostia.) Kyse oli siitä että Helsingin Sanomien verkkosivusto ei toiminut.

Sähköposti = verkkosivusto
Sähköposti voi käytännössä tarkoittaa lähes mitä tahansa sähköstä viestintää (chattia, keskustelufoorumeita, uutisryhmiä tai mitä tahansa sähköpostiohjelman toimintoa, esim. kalenteria)

Käyttäjien kielen moninaisuudesta johtuen tekniikasta perillä olevasta kirjoittajasta voi tuntua että on helpompi pitäytyä vain omassa näkökulmassaan ja kirjoittaa ohjeet tai keskustella teknisellä kielellä: se on ainakin yksikäsitteisempää. Viestin perillemenoa tämä ei kuitenkaan ratkaise.

Soveltaen tehty lyhennelmä artikkelista What makes a website successful? It might not be what you expect!.

Paranna todellinen ongelma, älä vain oireita. Oireet: hankala käyttöliittymä, huonoa koodia. Ongelma: tekijät eivät tiedä miksi verkkopalvelua tehdään.

Tavoitteet

Miksi palvelu on olemassa? Määrittele tavoitteet selkeästi. Kun tavoitteet ovat tiedossa, voi tärkeitä päätöksiä tehdä helpommin ja mikromanagerointi vähenee.

Selkeät toiminnot

Määrittele mitä käyttäjien on tarkoitus tehdä. Määrittele tämä myös jokaiselle sivulle erikseen, älä jätä käyttäjiä umpikujaan. Käyttäjätestauksella selvitetään miten tämä onnistuu käytännössä.

Testaa oikeita toimintoja

Mitä käyttäjät haluavat palvelulta? Tämä on määriteltävä, jotta käyttäjätestauksessa osataan testata oikeita asioita.

Julkishallinnon tietojärjestelmien vaikeakäyttöisyydestä kuulee usein puhuttavan. Sähköinen laskujen hallintajärjestelmä Rondo tuotti viime viikolla tämännäköisiä ikkunoita:

Siis onko viesti lähtenyt vai ei? Järjestelmä jaksoi kyllä muistuttaa hoidettavista laskuista (joita pääsi käsittelemään vasta eräpäivän jälkeen), mutta ei sitten suostunut välittämään niitä eteenpäin. Tukisivuistakaan ei ollut paljon apua:

Eräs tietotekniikkakonsultti epäili että julkishallinnon tietojärjestelmien jatkuvat ongelmat johtuvat siitä, että Suomessa ei ole kuin kaksi yritystä, jotka pystyvät tuottamaan tällaisia suuren mittakaavan tietojärjestelmiä. Kun kilpailua ei juuri ole, ei huono laatukaan haittaa. Järjestelmän hankkijan on joka tapauksessa valittava jompi kumpi näistä kahdesta.

Europeana-portaalin ei niin hyvin päättyneestä julkistuksesta lukiessani aloin miettimään että joko olen aivan liian rutinoitunut verkkosivustojen julkaisija, tai muut julkaisijat ottavat sivustonsa liian vakavasti.

Töissä keskusmuseossa on viime vuosina julkaistu useampi uusi pienehkö verkkosivusto vuodessa (uusimpana evoluutio.fi, mutta vasta epävirallisesti Googlea houkuttelemaan). Sisältöä ja tarkoitusta on mietitty, hakukoneoptimointiin on kiinnitetty huomiota, blogeihin kirjoitettu, linkkejä tehty, ja joistain on tehty tiedotteitakin, mutta ei mitään ihmeellistä. Uusi sivusto vakiinnuttaa paikkansa pikku hiljaa (tai ei ainakaan yhdessä yössä), mikä on ollut ihan tarkoituksenmukaista.

Samaan aikaan olen seurannut vierestä kun muutamat muut tahot ovat julkaisseet suunnilleen vastaavia pikkusivustoja, ja siinä yhteydessä järjestäneet lehdistö- ja demotilaisuuksia, istuneet palavereissa miettimässä parasta tiedotuspäivää, painattaneet monenlaista markkinointimateriaalia, lennättäneet ihmisiä Suomen laidalta toiselle ja kirjoittaneet mahtailevia tiedotteita. Ja pettyneet kun ainoa tiedotustilaisuuteen tullut (paikallislehden) toimittaja myöhästyi tunnin.

Kuinka iso juttu uuden sivuston julkaiseminen nykyään on, noin keskimäärin? Luulempa että uusia sivustoja julkaistaan sitä vauhtia että massamediaa eivät useimmat niistä kiinnosta, olivatpa ne julkaisijan mielestä kuinka ainutlaatuisia ja hienoja tahansa. Pitäisi olla jotain oikeasti vetävää (vaikka vain jokin epäoleellinen yksityiskohta, kuten tikutaku), tai sitten tyytyä hiljaisempaan starttiin ja kävijöiden saapumiseen omia reittejään.

Viime vuonna Teknillisellä korkeakoululla Espoossa järjestettiin symposio “Kohti suomalaista semanttista webiä” (16.11.2005), jossa käsiteltiin Suomessa tehtyjä semanttisen webin sovelluksia ja niiden tulevaisuutta. Tässä arkistoistani muistiinpanoja joistakin kiinnostavista ja huomionarvoisista symposiossa käsitellyistä asioista. FinnONTO-projektin sivuilla on paljon lisätietoa aiheesta.

Mikä on semanttinen web?

Prof. Eero Hyvösen mukaan “semanttinen web voidaan nähdä webin metadatakerroksena (RDF), jossa sen sisältö ja palvelut on kuvattu tietokoneiden ymmärtämällä tavalla”. Kuvaaminen tehdään ontologioilla, eli tarkoin määritellyillä asiasanoista rakennetuilla verkostoilla, joissa sanojen suhteet toisiinsa on määritelty tarkasti ja koneiden ymmärtämällä tavalla.

Kun tietokoneet voivat itsenäisesti ja monipuolisesti yhdistellä eri lähteistä saatavia tietoja, saavutetaan huomattavia etuja nykykäytäntöön verrattuna:

1. Asioita voidaan esittää käyttäjien kannalta aiempaa mielekkäämmillä tavoilla. (Esimerkiksi MuseoSuomi-portaali esittää museoesineet moniulotteisesti suhteessa toisiinsa sekä historiaansa, tavanomaisen hakutuloslistauksen sijasta.)
2. Kun eri lähteissä olevia tietoja voidaan yhdistellä helposti, ei samaa työtä tarvitse tehdä uuselleen. (Esimerkkinä valtion eri virastojen tuottamat tietopalvelut: jokaisen viraston ei tarvitse tuottaa samoja asioita uudelleen kun eri lähteistä saatavia tietoja voidaan joustavasti yhdistellä)
3. Tietojen yhdistely on ajantasaista, toisin kuin ihmisten tekemät koosteet joita päivitetään yleensä harvoin.
4. Tiedonhaku on tarkempaa, kun hakupalvelu ymmärtää sanojen erilaisen merkityksen (esim. Nokia: kaupunki vai yritys?) ja suhteet (esim. yritys-Nokia sijaitsi kaupunki-Nokiassa).

Asiasanoista ontologioiksi

Perinteisesti asioiden luokittelussa on käytetty hierarkkisia luokituksia ja/tai ennalta määriteltyjä asiasanoja (joista suurimpana YSA, yleinen suomalainen asiasanasto), jotka voivat olla löyhästi toisiinsa linkitettyjä. Semanttisessa webissä tämä ei kuitenkaan riitä. Tietokone ei ymmärrä sanojen merkityksiä (esim. em. Nokia-esimerkki) tai niiden suhteita toisiinsa.

Kehityksen alla onkin yleinen suomalainen ontologia, YSO, jota ollaan rakentamassa YSA:n pohjalta. (Myös suppeampia ontologioita on tekeillä, esim MAO) Tässä työssä sanojen merkitys määritetään yksiselitteisesti ja jokaiselle merkitykselle annetaan sen yksiselitteisesti identifioiva (?) URI.

Myös sanojen suhteet toisiinsa on esitettävä tarkasti. Erilaisia suhdemuotoja ovat:

• laajempi termi (broader term)
• suppeampi termi (narrower term)
• läheinen termi (related term); viittaa vapaamuotoisesti samantyyppiseen termiin
• osa jotakin (part of); esim “maapallo”on osa “aurinkokuntaa”
• jonkin alaluokka (subclass of); esim “jalohaukka”on “petolinnun”alaluokka
• jonkin esiintymä tai yksilö (instance of); esim. “Halleyn komeetta”on “komeetan”esiintymä

Ontologioiden käytön avuksi suunnitellaan kansallista ontologiapalvelinta ONKI:a.

Lisätietoa: Miksi asiasanastot eivät riitä vaan tarvitaan ontologioita? (PDF)

Suomen ajallinen paikkaontologia, SAPO

Yksi ongelma on paikannimistön hallinta muuttuvassa maailmassa. Kun kuntien ja muiden maantieteellisten alueiden nimiä käytetään aineistojen kuvailussa ja niiden rajat muuttuvat tai ne katoavat kokonaan, katoaa myös tieto mistä paikasta onkaan kyse. Paikkatietoa voidaan kuvata relevanssimallinnuksella, joka antaa prosenttiluvun, joka kertoo kuinka suurella todennäköisyydellä paikkatieto pitää paikkaansa.

Esimerkki: Esineestä X tiedetään, että se on löytynyt “Suonperän”kunnasta. Sittemmin Suonperä on jaettu kahtia ja yhdistetty naapureihinsa: “Metsälään”70 % pinta-alasta ja “Jokelaan”30 %. Tämän perusteella voidaan sanoa että esineeseen X liittyen paikkatieto “Metsälä”on 70 % relevantti, eli esine on 70 % todennäköisyydellä peräisin nykyisen Metsälän alueelta.

[Tästä heräsi oma ajatus vastaavan menetelmän käyttämisestä myös biologisessa taksonomiassa (eliöiden luokittelussa), sillä myös siinä tapahtuu vastaavanlaisia muutoksia. Voidaan ajatella että alueiden rajat määräävät maantieteelliset ulottuvuudet korvataan lajien rajat määrittelevien ominaisuuksien ulottuvuuksilla (morfologinen lajikäsite). Vuonna 1990 havaittu harmaalokki kuuluu n. 99 % relevanssilla nykyiseen harmaalokkilajiin, sillä sittemmin harmaalokki on jaettu useampaan lajiin, joista "perusharmaalokki"on yleisin n. 99 % osuudellaan.]

Kun muutoksia tapahtuu toiseen suuntaan (ts. alueita yhdistetään), kannattaa alkuperäinen tarkempi paikkatieto säilyttää.

Epätäsmällinen tieto

Ontologiat ovat täsmällisiä ja yksiselitteisiä, mutta moni tieto on todellisuudessa epätäsmällistä tai päällekkäistä. Esimerkiksi alue “Lappi”ei kuulu pelkästään yhteen valtioon, vaan on jakautunut usean eri valtion alueelle.

Näiden välisen ristiriidan mallinnukseen on olemassa monia välineitä, joista symposiossa esiteltiin SAPO:n kanssa yhteneväinen relevanssimallinnus. Esimerkiksi kun aineistoja haetaan hakutermillä “Suomi”, ovat tällöin Lappi-havainnot 45 % relevantteja (olettaen että Lapista 45 % on Suomessa).

Esimerkkisovelluksia

MuseoSuomi

Kulttuurihistoriallisten museoiden esinekokoelmia. Ensimmäinen suomalainen semanttinen web-sovellus.

Suomi.fi

Kokeilu Valtionhallinnon tietopalvelujen semanttisesta esittämisestä.

Orava

Semantinen näkymä YLE:n klaffi-videoleikearkistoon.

Veturi

Kokeilu keltaisten sivujen tyylisestä palveluhakemistosta.

KulttuuriSampo

MuseoSuomen pohjalta kehitettävä laajempi ja monipuolisempi kulttuuriportaali.