Huuhkaja on taas viime päivinä viihtynyt Narinkkatorin liepeillä Helsingin keskustassa. Helsingin kantakaupungin alueella on jo vuosia elellyt useita huuhkajia, parhaimmillaan reviirejä lienee ollut 3-4 koiraalla tai pariskunnalla. Ravintoa on hyvin saatavilla: rottia, kaniineja ja puluja.

Kevättalvi on helpoin aika nähdä ja kuulla huuhkajia. Kampin lintu on torkkunut päivisin hyvin näkyvillä etenkin Kampin kauppakeskuksen räystäillä, hotelli Scandicin valomainostornissa ja Sokoksen katolla. Eilen huuhkaja intoutui huutamaankin: matala “huu” kuului selvästi kaupungin hälinän yli, kun sitä osasi kuunnella.

Tämä onkin mielenkintoinen juttu huuhkajissa: useimmat helsinkiläiset ovat kuulleet cityhuuhkajista ja Bubista, mutta harva lienee niitä nähnyt tai kuullut. Narinkkatorin läpi kulkee kuitenkin jatkuva virta ihmisiä, valtaosa tietämättä että huuhkaja istuu kymmenen metriä korkeammalla hyvin näkyvissä ja kuultavissa, mikäli vain pysähtyisi ja katsoisi oikeaan suuntaan.

Tänään otin kaukoputken mukaan ja pystytin sen Narinkkatorin laidalle kesken iltapäiväruuhkan. Huuhkaja istui tuttuun tapaan kauppakeskuksen räystäällä. Muutaman minuutin kuluttua ensimmäinen ohikulkija – ulkomaalainen turisti – tuli kyselemään mitä katselen. Pian ympärille alkoi kerääntyä varovaisempia paikallisiakin. Kaikki olivat tohkeissaan, kameroita kaivettiin taskuista, kavereille soiteltiin ja joku liikuttui kyyneliin asti. Tavallinen päivä kaupungilla, ainakin huuhkajalle.

Kampin huuhkaja kaukoputken läpi kamerakännykällä kuvattuna.

Kun joku katselee (kaukoputkella) ylöspäin, leviää kiinnostus ympäröiviinkin. Puolen tunnin aikana parikymmentä ihmistä tuli kyselemään mitä katselemme. Osa uskalsi kysyä voiko kaukoputkellakin katsoa, muutamat yrittivät ottaa huuhkajasta kuviakin putken läpi. Parhaimmillaan tuntui että joka toinen ohikulkija katseli tai osoitteli huuhkajan suuntaan.

Suurin spektaakkeli syntyi kun kauppakeskuksen parvekkeelle ilmaantui pari ikkunanpesijää. He eivät huomanneet huuhkajaa, mutta huuhkaja kyllä heidät. Aluksi se tarkkaili pesijöitä tiiviisti, mutta tuntui sitten menettävän mielenkiintonsa. Vasta kun pesijät olivat suoraan huuhkajan alla – ehkä 3-4 metrin päässä, se havahtui kunnolla, otti siivet alleen ja liiteli hieman kauemmaksi. Yleisön kohahti kuin urheilukisoissa, joissa kotijoukkue melkein teki maalin.

Kannattaa katsella kaupungilla välillä muutakin kuin varpaitaan tai kännykkäänsä. Huuhkaja lienee paikalla huomennakin.

PS. Pari Ilta-Sanomien toimittajaakin osui paikalle, kuvasi huuhkajaa putken läpi ja sanoi tekevänsä jutun verkkolehteen. Saa nähdä miten tulkitsivat sanomiseni. (Lisäys: juttu julkaistiin illalla.)

Huuhkajan ihmettelyä aiemmin päivällä.

Espanjalainen huuhkaja.
Kuva danielguip: Hibou grand duc (Bubo bubo). Creative Commons BY-NC-SA 2.0.

Maa- ja metsätalousministeriö ajaa metsälakiin muutosta, joka kannustaisi muokkaamaan maaperää hakkuiden jälkeen. Muokkauksen tuloksena olisi tällainen näkymä, joka kyllä jonkin verran nopeuttaa puiden kasvua, mutta on haitallinen muuten.

Ei metsäkasveja, ei metsämarjoja, ei metsälintuja, ei virkistysarvoja, vaan pelkkää puiden viljelyä.

Viime yönä ulkona satoi jääkiteitä (jääkidesade, jääsumu, timanttipöly, pakkasusva, ks. termistöä Ursan blogissa). Tuloksena oli hienoja keinovalopilareita. Ne syntyvät kun katuvalojen valo heijastuu ilmassa leijuvista jääkiteistä. Ilmiö on kuulemma melko tavallinen, mutta näin selviä pilareita en ole aiemmin nähnyt. Ilmiön voimakkuus vaihteli jatkuvasti, muutama minuutti ao. kuvien ottamisen jälkeen pilarien pituus oli lyhentynyt puoleen.

(suurempi kuva)

Myös ohi ajavat autot näyttivät hauskoilta: niiden ajovaloista lähti pitkät, ylöspäin osoittavat valonauhat, jotka näkyivät jo ennen kuin itse auto tuli näkyville mäen takaa.

Keinovalopilareista muualla:

• Kuva / Marjis
• Kuvia / Veijo Timonen
• Kuvia Numppa
• Kuva / Antero Linde

Aiempia taivaan ilmiöitä tässä blogissa:

• Mantelipilvet
• Kalevantulet

Tänään retkellä ollessani ryhdyin taas ihmettelemään komealupiinien (Lupinus polyphyllus) värimuotoja. Suurin osa lupiinien kukinnoista on tummanvioletteja, mutta vaihtelua on paljon yksilöiden välillä ja jonkin verran myös samassa yksilössä, riippuen kukinnon iästä (yhdessä lupiinin varressahan on monta pientä kukkaa, jotka yhdessä muodostavat kukinnon). Keräsin pieneltä alueelta mahdollisimman monta erilaista kukintoa. Kukan osien värien mukaan ne voisi luokitella vaikka näin:

• kokonaan valkoinen
• vaaleanpunaiset siivet, valkoinen purje
• vaaleanpunaiset siivet, tummemman (sini)punainen purje
• violetit siivet, vaaleanvioletti purje
• siniset siivet, valkoinen purje
• tummanvioletit siivet, vaaleammanvioletti purje (tavallisin väri)

Vasemmalla muoto, jolla on siniset siivet ja valkoinen purje. Oikeanpuoleinen kukinto on kävelyretken punaisimmasta yksilöstä ja ehkä vähälukuisin väri kokovalkoisen ohella.

Näin pienellä otoksella näyttäisi myös siltä, että valkoiset ja vaaleanpunaiset yksilöt ovat keskimääräistä hennompia, kun taas suurimmat yksilöt ovat noita tummanvioletteja.

Lupiini on tulokaslaji, joten kaikkialla sitä ei soisi kasvavan. Laji syrjäyttää vaatimattomampia ja karuun maahan sopeutuneita alkuperäislajeja, minkä kyllä uskoo vyötärönkorkuisessa lupiiniviidakossa kävellessä.

Tänään pääkaupunkiseudulla leijui paljon mantelipilviä (Altocumulus lenticularis). Mantelipilvet ovat yleisiä vuoristoissa, mutta harvinaisempia Etelä-Suomen tasamaastossa. Ilta-Sanomien jutussa (Ufopilvet ihmetyttivät ympäri pääkaupunkiseutua) meteorologi pohtii pilvien muodostuneen Norjan vuoristosta tulevan ilmavirran vaikutuksesta. Mantelipilvet syntyvät kun aaltoilevassa ilmassa oleva kosteus noustessaan tiivistyy.

Mantelipilviä Senaatintorilla tänään klo 17. Aurinko paistaa ohuemman reunaosan läpi, jolloin keskusta jää tummemmaksi. Renkaan muotoinen pilvi ei kuitenkaan ole, kuten IS:n uutinen voisi antaa ymmärtää.

Mantelipilvi tunturin yllä Abiskossa kesäkuussa 2004.

Wikipedia kertoo lisää mantelipilvistä, suunnilleen samat asiat kuin Ihmeellinen luonto — Sää -kirja (Burroughs ym. 1997). Youtubessa on nopeutettu video mantelipilven elämästä.

Tästä alkaa biologin mielestä vuoden paras kausi. Uusia kuvia Picasa/Autoviewer-galleriassa: http://www.biomi.org/gallery/kevat/

Täytynee tehdä Picasaan oma sivupohja; kaikissa valmiissa sivupohjissa olisi jotain viilattavaa.

Tuomen (Prunus padus) avautuvia lehtiä.

Eläinmuseon kokoelmissa törmää mielenkiintoisen näköisiin eläimiin. Eilen valokuvasin kuvakuoriaisia C. G. Mannerheimin 1800-luvulta peräisin olevasta kokoelmasta. Yllättävimmän muotoinen oli tämä n. 20 mm pitkä (ja melkein yhtä korkea!) Brasiliasta kerätty kovakuoriainen:

Etiketin mukaan laji on Erotylus debauvei Demay. Tämä kuitenkaan tuskin on lajin nykyinen nimi, sillä Google ei löydä nimellä yhtään sivua. Sen sijaan useamman lähteen mukaan on olemassa laji Cypherotylus debauvei Demay/(Demay). Laji onkin ehkä siirretty tähän sukuun. Cypherotylus taas on synonyymi nimelle Gibbifer. Jospa laji onkin Gibbifer debauvei, josta löytyy muutamia hakutuloksia.

Nimen varmistaminen vaatisi kirjallisuutta, jota ei verkosta löydy (varsinkaan tällaisesta heikommin tunnetusta Etelä-Amerikkalaisesta lajista).

Joka tapauksessa koppis kuuluu Erotylidae -heimoon (englanniksi Pleasing Fungus Beetles, “miellyttävät sienikovakuoriaiset”). Heimossa on n. 3200 lajia, joista monet ovat räikeän puna-oranssi-mustakuviollisia. Piilottelevan elämäntyylinsä takia niitä on kuitenkin hankala nähdä. Ravintonaan ne käyttävät sieniä; eri suvut ovat erikoistuneet eri sieniryhmiin.

Lajin luokittelu lienee siis (hyönteisistä alaspäin) Insecta: Coleoptera: Cucujoidea: Erotylidae: Gibbifer debauvei (Demay 1838).

Pari muuta lähisukuista lajia Mannerheimin kokoelmasta. Lajinimi tarkistamattomana etiketistä.

Erotylus variegatus Fabr var. major

Barylopus erichsoni Lacord

Lähteenä myös

Wêgrzynowicz, P. 2002: Morphology, phylogeny and classification of the family Erotylidae based on adult characters (Coleoptera: Cucujoidea). Genus 13(4):435-504.

Taivaan kirkastuminen houkutteli kokeilemaan tähtikuvausta. Kuukuvaan sattui huomaamatta mukaan myös Mars (kirkkain piste kuusta n. kello kahdeksaan).

Lisää kuvia taivaankappaleista Flickrissä:

www.flickr.com Mikko/biomi.org’s Space photoset

Tässä kuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäiset verkkosivuni. Nettiyhteys tuli kotiin marraskuun alussa 1997, ja muutaman viikon kuluttua ensimmäinen sivusto oli toiminnassa. Sisältöä ei silloin juuri ollut, pääasia oli kokeilla julkaisemista. Siitä se sitten lähti, uraputki(?) urkenevi…

Sivusto on vuosien varrella ollut yhdessä ja toisessa eri osoitteessa. biomi.org:in varasin syksyllä 2002 (linkit Internet Archiveen, joka ei juuri nyt toimi kunnolla). Blogi tuli mukaan syksyllä 2004.

1997

1998

1999

1999

2002 (biomi.org)

2002

2003

2005

Juhlan kunniaksi muutama työpöydän taustakuvaksi sopiva talvinen kuva (1280×1024 pikseliä, CC-lisenssi):