Tarvitseeko valkoselkätikkoja suojella Suomessa, kun samaa lajia esiintyy myös Venäjällä?

Tarvitseeko suomalaista kulttuuria tukea, kun melkein samanlaista on Virossa?

Tarvitaanko Suomessa jääkiekkoa, kun kiekkoilijoita on myös Ruotsissa?

Onko tärkeää että Nokialla menee hyvin, onhan meillä Apple?

Google julkaisi tiistaina karttapalvelussaan katunäkymäkuvat Suomesta. Yllättävän suuri osa Suomesta on kuvattu: suurin osa asutuskeskuksien teistä sekä tärkeimmät tiet muualtakin. Kuvausalue ulottuu sorateillekin. Valokuvaus on tehty vuoden 2009 aikana, suunnilleen maalis-lokakuun välillä.

Miten palvelua voisi hyödyntää luontoharrastuksessa ja -tutkimuksessa?

Kuvien avulla voi suunnitella retkiä. Etenkin jos on tarkoitus etsiä tiettyä lajia tietyltä alueelta, voi kuvien perusteella etsiä lajeille sopivia elinympäristöjä. Karkean paikanvalinnan voi tehdä aluksi vaikka peruskartan avulla (karttapaikka).

Lajeja etsitään erilaisissa kartoitushankkeissa. Tämä vuosi on lintuatlaksen viimeinen vuosi, joten nyt on hyvä aika etsiä kartoitusruuduilta puuttuvia lajeja. Millä pellolla on sopivia pientareita peltolinnuille, mitkä ovat salaojitettuja? Myös metsän rakenne (luonnonmetsä vai järsitty puupelto) tien reunassa selviää kuvista, vaikkakin ne tietysti sopivat paremmin avoimien alueiden tarkasteluun.

Kovakuoriaistutkijoiden ja -harrastajien sähköpostilistalla kuulemma kirjoitettiin kuvien sopivuudesta esim. niittyjen tarkasteluun: parhaimmillaan kuvista näkee mitä kasveja niityllä kasvaa. Tämä on tärkeää tiettyihin kasveihin sidoksissa olevien hyönteisten löytämiseen. Kaikki Googlen kuvat eivät vain ole kesäkaudelta.

Keväisistä kuvista voi päätellä mihin muodostuvat ensimmäiset sulapaikat, jotka sitten keräävät lintuja. Esim. Heinolan Nyynäistenlahdella näkyy olevan jo muutama sulakohta (pieni etualalla, suuri taustalla liikennemerkin takana). Näitä voi kyllä päätellä peruskartankin avulla.

Kuvien perusteella voi myös etsiä näköalapaikkoja. Mistä olisi hyvä näkymä järvelle? Toisaalta lyhyt kävely pois autotieltä vie usein vielä paremmalle paikalle.

Kuvien avulla voi opastaa muita hyville retkikohteille, erityisesti jos kartan käyttö tuntuu liian hankalalta. ”Käänny tästä oikealle”. ”Tälle bussipysäkille kuulin huuhkajan”.

Kuvien avulla voi myös etsiä pysäköintipaikkoja.

Katunäkymien käytölle perustuvan retkeilyn varjopuolena on että se keskittyy teiden varsille. Toisaalta näin on ollut tähänkin asti. Havaintoja kertyy eniten helppopääsyisiltä ja tunnetuilta paikoilta, ellei retkeilyä erityisesti kohdisteta tasaisesti kaikkialle.

Myös Eniron karttapalvelussa on katunäkymiä Suomesta, mutta vain muutamasta kaupungista. Retkien suunnitteluun voi hyödyntää monia muitakin verkkopalveluja, katso esim. juttua Luontoretki 2.0.

PS. Uusi pinnojenkeruumuoto: kuinka monta lintu/kasvi/nisäkäslajia löydät Suomen kuvista?

Maa- ja metsätalousministeriö ajaa metsälakiin muutosta, joka kannustaisi muokkaamaan maaperää hakkuiden jälkeen. Muokkauksen tuloksena olisi tällainen näkymä, joka kyllä jonkin verran nopeuttaa puiden kasvua, mutta on haitallinen muuten.

Ei metsäkasveja, ei metsämarjoja, ei metsälintuja, ei virkistysarvoja, vaan pelkkää puiden viljelyä.

Tietotekniikka muuttaa luontoretkeilyä. Ei ehkä leppoisaa sunnuntairetkeilyä, mutta aktiivista “tutkimusmatkailua” ja harvinaisuuksien metsästämistä. Kymmenen vuotta sitten tärkeää olivat puhelinluettelojen kartat, havaintolomakkeet ja kavereilta kuullut uusimmat havainnot. Nykyään uusinta tekniikkaa hyödyntävä luontoretki voisi mennä vaikka näin:

Lintuharrastajien sähköpostilistalla (tai foorumilla) keskustellaan koskikaroista ja ajankohtaisista karahavainnoista. Tästä syttyy kipinä lähteä kartoittamaan missä koskikaroja juuri nyt onkaan. Olisi mukava löytää karoja uusista paikoista sen sijaan että bongaisi vain muiden jo löytämiä lintuja.

Sääkin näyttää hyvältä. Sadealueita ei ole lähettyvillä, lämpötila pysyttelee pari astetta pakkasen puolella ja lunta on maassa reilut 10 senttiä. Jos olisi menossa muuttoa seuraamaan, ennustekartat tuulen suunnasta, pilvisyydestä, lämpötilasta ja sumusta (kolmen tunnin tarkkuudella) auttaisivat suunnittelua, samoin kuin jäätilannekartta. Myös tuoreesta satelliittikuvasta voisi tarkastella missä jään raja kulkee.

Koskikara (Cinclus cinclus). Kuva Thomas Kraft, Creative Commons nimeä tarttuva 2.5

Perustiedot koskikarasta ja sen elinympäristöstä löytyvät Wikipediasta. Lisää tietoa voi googlata. Tiirasta selviävät tarkat paikat missä koskikaroja on viime aikoina nähty. Havaintoja voi etsiä myös Hatikasta. Viimeisimpien talvilintulaskentojen tuloksista voi tarkistaa kuinka paljon karoja on Etelä-Suomessa nyt verrattuna aikaisempiin talviin.

Tiiran ja Hatikan tietojen perusteella Dämman-järven lähellä on nähty paljon karoja 1980- ja 90-luvuilla, mutta viime vuosilta havaintoja ei juuri ole. Kansalaisen karttapaikan mukaan järveen liittyy sopivan näköinen joki. Eikö paikka enää ole karojen suosiossa, vai eikö kukaan ole käynyt katsomassa?

Alueeseen voi tutustua tarkemmin Googlen satelliittikuvien perusteella. Landsat-kuvien mukaan joen eteläpuolella oleva metsä on vielä jäljellä. Hakkuuaukea tai harvennettu metsä näkyisi vaaleampana. Koska paikka on pääkaupunkiseudulla, Fonectan palvelusta löytyy tarkempia ilmakuvia ja Enirolta viistoilmakuvia neljästä ilmansuunnasta. Hyvältä näyttää. Tien varressa näyttää olevan levennys, johon auton voisi jättää. Reittioppaan mukaan paikalle kun ei pääse julkisilla. Vielä kohteen koordinaatit GPS:aan ja menoksi.

Perillä gepsi päälle ja kohti jokea. Jos peruskarttaa tarvitaan, sen voi hakea kännykkään suoraan Maanmittauslaitokselta GPS:n koordinaattien perusteella. Ei pääse eksymään, kunhan virta ja kuuluvuus riittävät. Perille päästyä ilmakuvissa näkynyt näköalakallio löytyy helposti. Mutta karaa ei näy.

Matkalla metsästä lähtee lentoon teeriparvi ja kallion juurella kasvaa lehmuksia. Taivaalta kuuluu erikoinen lintuääni, jonka määrityksen voi varmistaa taviokuurnaksi kännykässä tai mp3-soittimessa oleviin ääninäytteisiin vertaamalla.

Merkitsen havainnot muistivihkoon ja tarkan paikan GPS:aan. Havainnot voisi tallentaa kännykällä suoraan Hatikkaan tai Tiiraan jos haluaisi. Erityisen harvinaiset havainnot voisi lähettää saman tien tekstiviestillä Bongariliiton lintutiedotukseen. Alueen ja ketun jäljet voi dokumentoida valokuvaamalla, samoin lehmuksesta löytyneen oudon käävän.

Kotiin saavuttua retki ei ole vielä ohi. Ensin ladataan GPS-reittitiedosto ja valokuvat tietokoneelle. Sitten havainnot Hatikkaan ja parhaat lintuhavainnot myös Tiiraan. Havaintoihin saa koordinaatit GPS:sta. Puuttuvan koskikarankin voi merkitä, niin muut eivät sitä turhaan lähde samasta paikasta etsimään. Hatikan tilastot kertovat että olen nähnyt tänä vuonna jo 52 lintu- ja viisi nisäkäslajia.

Ja pitäähän sitä kavereillekin kertoa mitä retkipäivään kuuluu. Hatikkaan tallennetut retkitiedot tulevat automaattisesti näkyviin Facebookin profiiliin. Tarkat tiedot ovat selailtavissa Hatikassa. Valokuvat voi ladata Flickriin ja GPS-reittitiedoston Everytrailiin. Everytrail piirtää reitin kartalle ja korkeusprofiilin sekä laskee tilastoja (kuten matkan pituuden ja keskinopeuden). Myös Flickrissä olevat kuvat saa kartalle: Everytrail osaa itse antaa niille koordinaatit GPS-tiedoston ja kuvan kellonajan perusteella. Everytrailista reitin saa vielä omaan blogiin tai Facebookiin. Blogissa voi pohdiskella retkitunnelmia. Myös tämä päivittyy Facebookiin kavereiden nähtäville.

Kuvan tuntemattomasta käävästä ja muista eliöistä voi lähettää jollekin tunnistusfoorumille alan asiantuntijoiden määritettäväksi, tai Googlella voi etsiä kuvia sopivista ehdokkaista. Foorumeilla vastauksen saa parhaimmillaan samana päivänä. Jos sopivaa kirjaa ei kirjahyllystä löydy, voi lajin levinneisyyteen ja taksonomiaan tutustua Lajikortti-palvelussa.

Myöhemmin kuin lintujen ja kasvien esiintymistä tutkitaan, on tieto puuttuvasta karasta sekä havaituista teeristä ja lehmuksista tutkijoiden ja raportinkirjoittajien käytettävissä. Lehmukset menevät myös muiden havaintojen jatkoksi täydentämään kasviatlaksen levinneisyyskarttoja. Viranomaisetkin saavat tiedon havainnoista, jos aluetta aletaan kaavoittaa tai metsän hakkuita suunnitella.

Kaikki tämä toimii tai ainakin voisi toimia jo nyt, vaikkakaan ei aina kovin sujuvasti. Tiedon kulku viranomaisille ei toimi automaattisesti. Koordinaatitkin pitää siirtää GPS:stä Tiiraan ja Hatikkaan leikkaa-liimaa -menetelmällä. Lajikortti on vasta kehittelyvaiheessa.

Joskus tuntuu että nykyretkeen liittyy enemmän tietokoneen äärellä istumista kuin ulkoilua. Mutta dokumentaatio on aivan toista luokkaa kuin kymmenen vuotta sitten. Tietoa kerääntyy tutkijoidenkin käyttöön aiempaa enemmän. Tekniikan kehittyessä sen käyttö muuttuu sujuvammaksi, joskin yhä uusien mahdollisuuksien käyttöönotto vie taas enemmän aikaa.

Minkälaista onkaan retkeily vuonna 2020? Yleisen sujuvuuden lisäksi kaipaisin ainakin enemmän tietoja muistakin kuin linnuista, sekä reaaliaikaista ja tarkkaa jäätilannekarttaa (missä kulkee jäänraja verrattuna toissapäivään?). Monesti polttavin vastausta kaipaava kysymys on “minne mennä retkelle huomenna?”

Nuuksion Lippukallion retki Everytrailissa.

Päivällä retkellä Espoon Vanttilassa. Testaan EveryTrail-palvelua, joka tuottaa kartan GPS-reittitiedostosta:

Lumijälkiretki Vanttilassa at EveryTrail

Valokuvat saavat koordinaatit näppärästi kameran kellonajan perusteella.

Kokosin nyt YLE:n Tehostosta (ks. aiempi juttu) lintuäänimaisemia yhteen ja helposti kuunneltaviksi. Näitä voisi käyttää vaikka lintujen äänien opiskelussa ja määrityskisoissa, tai vaikka tuomaan kesäisiä tunnelmia talven keskelle. Mukana on lajiluettelot eri tiedostoissa olevista äänistä.

Lintumäärityskisoja tuli aikaisemmin järjestettyä kavereiden kanssa säännöllisesti, mutta ääniä niissä oli mukana harvemmin. Kuvia kun on saatavilla paljon helpoimmin.

Crowdsourcing (yleisöosallisuus), eli erilaisten työtehtävien ulkoistaminen suurelle joukolle ihmisiä on yksi viime aikojen trenditermeistä. Eliölajien seurannassa tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta, paitsi nimi. Tieto Suomen eliölajien esiintymisestä on pitkään perustunut pääsosin vapaaehtoisten harrastajien keräämille aineistoille. Suomi on ollut näissä asioissa etujoukossa, esim. valtakunnalliset talvilintulaskennat alkoivat jo 1950-luvulla.

Nyt luonnonsuojelun tuottavuushankkeen työryhmät laskivat kuinka merkittävää crowdsourcing oikein on.

Nykyään noin 70 % seurannoista perustuu vapaaehtoistyölle. Henkilötyövuosina se on 175
joka vuosi.

Kaikkiaan havaintoja ja eliöyksilöitä on kerätty eri tietokantoihin 50 miljoonaa. Jos aktiivinen harrastaja kerää 5000 vuodessa, vastaa tuo määrä 10000 henkilötyövuotta, eli palkoissa 100 miljoonaa euroa.

Ei mitään pientä touhua.

Raporteissa pohditaan myös miten ympäristöhallinto voisi tukea tätä toimintaa. Ongelmana on viime aikoina ollut että harrastus ei kiinnosta yhtä paljon kuin ennen ja seurantoihin on vaikea löytää sitoutuneita harastajia. Tueksi ehdotetaan mm. tietoa tarjoavaa verkkosivustoa (“biodiversiteettitiedonvälityksen hallinta- ja palvelujärjestelmä”) ja tiedon avoimuuden lisäämistä. Hatikkaakin kehiteteään edelleen havaintojen keräysvälineenä.

Rapoteista voi antaa lausuntoja 20.2.2009 asti. Jahka olen saanut raportit luetuiksi kirjoitan oman lausunnon ja laitan pohdintaa myös tänne blogiin. Jos lukijoilla on perusteltuja kommentteja, voin liittää nekin mukaan. Miten siis esim. sosiaalista mediaa voisi hyödyntää luonnon seurannan edistämisessä? Hallinnon ehdotuksissa kun tuskin on osattu huomioida uusimpia tuulia.

YLE avaa tehostearkistoaan epäkaupalliseen käyttöön. Jos ei tuota itse video/äänijuttuja, miten näitä voisi hyödyntää?

Mieleen tuli ensin linnunlaulumaisemien käytön opetuksessa. Kuinka monta lajia tunnistat tästä äänimaisemasta (mp3)?

Mukana on ainakin 9 lajia: peippo, pajulintu, rantasipi, teeri, lehtokerttu, kultarinta, satakieli, punakylkirastas ja harmaasieppo, ehkä myös fasaani. Luonnossa äänet on helpompi erotella toisistaan kun voi keskittyä kerrallaan vain yhdestä suunnasta tuleviin ääniin.

Tämä artikkeli ilmeistyi myös Luonnon Tutkija -lehdessä 5/2008. Kommentointi sivun lopussa.

Verkkoa käytetään yhä enemmän tietolähteenä kaikilla elämän aloilla. Asiantuntijoiden tarjoaman yleistajuisen tieteellisen tiedon tarjonta ei kuitenkaan näytä kasvaneen samassa suhteessa. Sen sijaan Wikipedian merkitys kasvaa. Mitä biologian popularisoijien tulisi tehdä?

Tiedonhaku siirtyy yhä enemmän verkkoon. Tiedebarometri 2007 (Kiljunen 2007) kertoo että Internet ja tietoverkot ovat suomalaisille kolmanneksi merkittävin tieteellisen tiedon lähde TV:n ja radion sekä sanomalehtien jälkeen. 48 % vastaajista piti verkkoa melko tai erittäin tärkeänä tiedonlähteenä. Osuus on kasvamassa samalla kuin sanomalehtien ja yleistajuisen kirjallisuuden merkitys vähenee.

Mutta mitä sisällöntuotannolle kuluu? Uutisia uusista tiedekirjoista ja -lehdistä kuulee säännöllisesti, mutta verkossa julkaistavasta tiedosta selvästi harvemmin. Siinä missä paperijulkaisuja tuotetaan kaupallisesti, verkkojulkaiseminen tapahtuukin usein harrastuspohjalta tai muun toiminnan sivutuotteena. Tämä johtaa siihen, että verkosta ei useinkaan tahdo löytyä kunnollista yleistajuista tietoa tieteellisistä perusasioista suomen kielellä. Tämä ei liene toivottava tilanne, jos lukijat kuitenkin pitävät verkkotietoa tärkeämpänä.

Verkossa on kyllä yleistajuista tietoa suomeksikin, mutta se on säännönmukaisesti suppeaa (esim. irrallisia uutisia, tiedotteita, luentomateriaalia ranskalaisin viivoin). Laajempia tiedejulkaisuja löytyy (esim. Suomen ympäristökeskuksen oppaat, opinnäytteet), mutta ne usein vaativat alan tuntemista ennalta tai ovat muodoltaan sellaisia, että niillä on vain vähän käyttöä yleisölle. Oppimateriaaliksi suunniteltua materiaalia löytyy, mutta niukasti. Lisäksi on Wikipedia, joka on noussut nopeasti yhdeksi verkon merkittävimmistä tietolähteistä.

Kirjojen keskellä eläneille verkkotiedon laatu ei välttämättä vaikuta ongelmalta: kirjat ovat koeteltu ja toimiva tiedonvälitystapa, joiden tuottamisessa on vakiintunut malli. Asiantuntijat kirjoittavat, kustantajat tuottavat ja lukijat tai kirjastot maksavat tuotoksesta. Mutta nuoremmille, verkon käytön keskellä kasvaneille kirjat voivat jäädä etäisiksi tiedonhaun keskittyessä luontevasti verkkoon. Tiedebarometrin mukaan 18–25 -vuotiaista 82 % ja 26–35 -vuotiaista 77 % piti verkkoa melko tai erittäin tärkeänä tietolähteenä. Usein kuulee asenteesta, jonka mukaan jos jokin ei ole verkossa, se ei ole tärkeää.

Esimerkkejä verkkotiedosta

Minkälaista biologista tietoa verkosta käytännössä löytyy? Kokeilin etsiä suosituilla hakukoneilla (Google, MSN ja Fonecta/Yahoo!) tietoa peruskäsitteistä evoluutio, ekologia ja geeni. Tulos oli kaikilla karkeasti sama. Hakutuloksissa on muutama Wikipedian, muutama yksityishenkilön ja yksi ”virallisen” tahon (Opetushallitus, yliopisto-opettaja, Yleisradio) tuottama artikkeli tai tietopaketti. Lisäksi mukana on irrallisia tiedonmurusia (uutisia, soveltavaa biologiaa, kirjaesittely ym.) opinto-oppaita ja biologiaan liittymättömiä sivuja. Evoluutio-hauissa tulee esille myös monia luomisoppia kannattavia sivuja. Wikipedian tulokset ovat säännönmukaisesti ensimmäisinä etenkin Googlen hakutuloksissa.

Tässä huolettaa asiantuntijoiden tuottaman sisällön vähyys. Se tosin voi johtua siitä että etsitty tieto (selkeät biologian perustermit) ja hakutapa (yksinkertainen sanahaku) suosivat erityisesti Wikipediaa. Laajempiin kysymyksiin ehkä löytyisi vastauksia hakukoneiden ja Wikipedian sijasta ammattilaisten tuottamaa sisältöä selailemalla. Etsimäni tieto oli kuitenkin sellaista perusbiologiaa, jota biologiasta kiinnostuneen yleisön voisi olettaa etsivän ja tarvitsevan. Hakukoneiden (etenkin Googlen) käyttö on myös kokemukseni mukaan selkeästi merkittävin tiedonhakutapa verkossa.

Olen seurannut evoluutiosta kertovien sivujen sijoittumista hakukoneissa noin kymmenen vuoden ajan, koska oma sivuni (Heikkinen 1999) on ollut tämän ajan mukana kärkijoukoissa. Tilanne on nyt suunnilleen sama kuin kymmenen vuotta sitten: kärjessä on muutama evoluutiosta tieteenä kertova sivustoa (kaksi yksityishenkilön ja yksi opetusministeriön tekemä), sekä muutama luomisoppia ajava ja muutama muu epäbiologinen sivu. Ainoa merkittävä muutos on että Wikipedian evoluutio- ja ihmisen evoluutio -artikkelit ovat nousseet tulosten kärkeen muutaman viime vuoden aikana.

Verkkotiedon käyttö

Aikaisemmin omaa evoluutiosivuani käytettiin peruskoulujen biologian opetuksessa. Tämä näkyi oppilaiden ja opettajien yhteydenottoina, mutta yhteydenotot ovat sittemmin loppuneet. Muutos tapahtui suunnilleen samaan aikaan kun Wikipedian artikkelit nousivat hakutulosten kärkijoukkoon. Aihetodisteet viittaavat että opetuksessa on siirrytty käyttämään Wikipediaa.

Onko tämä hyvä vai huono asia? Toivoisin että Wikipedia olisi niin laadukas, että se voitaisiin jo lukea laadultaan asiantuntijoiden tuottaman sisällön joukkoon, vaikka kirjoittajakunnassa on Wikipedian luonteen mukaisesti paljon muitakin kuin asiantuntijoita. Muutama vuosi sitten Wikipedian laadusta ja laaduttomuudesta puhuttiin paljon, mutta nyt keskustelu tuntuu hiljenneen. Suomenkielinen Wikipedia on tänä aikana parantunut huomattavasti. Tämä ei välttämättä ole ainoa syy kriitikoiden hiljentymiselle, mutta tämä artikkeli ei ole oikea paikka Wikipedian syvällisemmälle laadunarvioinnille.

Mutta miksi Wikipediaa ja verkkoa käytetään tiedonhaussa kun kirjojakin olisi saatavilla? Varmasti kouluissa ja kirjastoissa on edelleen kirjoja, joissa kerrotaan evoluutiobiologiasta. Tiedon käyttöön ei kuitenkaan vaikuta yksin sen laatu, vaan myös käytettävyys: se kuinka helppoa tiedon löytäminen, saavuttaminen (lukeminen) ja ymmärtäminen on. Tutkimusten mukaan avoimesti verkossa open access -periaatteilla julkaistuihin tieteellisiin artikkeleihin viitataan tuplasti niin paljon kuin pelkästään paperilla julkaistuihin (Eysenbach 2006; myös Lawrence 2001). Käytettävyyden merkitys korostunee entisestään etenkin kun etsitään tietoa tilanteisiin, joissa sen laadulla ei ole niin suurta käytännön merkitystä. Tieteellistä työtä tai laajaa tutkielmaa tehdessä voisikin lähteä kirjastoon tai hankkia kirjan, mutta ”mukava tietää” -tietoa etsitään usein vain verkosta. Tällöin laadutonkin tieto on käytetympi kuin hankalammin käytettävä mutta laadukas. Laadun käsitekin on joustava: ammattilaisen näkökulmasta huonolaatuinen tieto voi täyttää yleisön tarpeet mainiosti.

Käytettävyyteen liittyy myös tiedon ymmärrettävyys: kuinka hyvin esitetty asia avautuu lukijalle? Siinä missä ammattilaisten verkkoon tuottaman tiedon käyttö vaatii usein ennakkotietoja, on Wikipedia erinomainen kertomaan lukijalle uusista asioista, ja kokoamaan tietoa yhteen (Hintikka 2007.) Artikkelit ovat parhaimmillaan otsikoitu selkeästi, kirjoitettu yleistajuisesti, tärkein asia on alussa, ja teksti on täynnä linkkejä asiaan liittyvien termien selityksiin. Tämä ei liene ihme, koska kirjoittajakunta on lähellä lukijakuntaa.

Käynnissä onkin kilpajuoksu perinteiseen tapaan ammattimaisesti sekä harrastuksena (ammattilaisten tai maallikoiden toimesta) tuotetun tiedon välillä. Perinteinen tapa on ehkä voitolla laadussa, mutta pahasti häviöllä käytettävyydessä.

Pitäisikö ihmisen vähemmän tärkeistä tiedontarpeista välittää? Onko pahasta jos ihmiset eivät pääse käsiksi laadukkaaseen ”olisi mukava tietää” -tietoon? Väitän että on, koska tällaiset tiedonmuruset vaikuttavat pitkän ajan kuluessa yleissivistykseen. Keskimääräiselle kansalaiselle ei ehkä ole käytännön merkitystä tietää julkaistiinko Lajien synty 1859 vai 1959, mutta kun tällaisia tiedon- tai epätiedon murusia kertyy joka päivä vuosien ajan, puhutaan jo maailmankuvan rakentumisesta. Ja eikö siitä pohjimmiltaan ole kyse tieteellisen tiedon yleistajuistamisessa?

Kuka tuottaisi tietoa ja mihin?

Kuka tuottaisi tietoa verkkoon? Suomessa ei liene tahoa, jonka tehtävänä olisi tuottaa tieteellistä perustietoa vapaasti saataville. Valtiotieteilijä Markku Jokisipilä kirjoittaa blogissaan otsikolla ” Tutkimusrahoitusta Wikipedia-artikkeleihin?” että tiederahoittajien tulisi tukea verkossa julkaisemista, jos halutaan tavoitella yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ongelmana ei ole verkon käyttö tietolähteenä, vaan se että tiedon haltijat ”eivät ole pystyneet tai halunneet tuottaa tieteellisesti pätevää tietoa sille tiedonhakufoorumille, jota nykyään ylivoimaisesti eniten käytetään” (Jokisipilä 2006.)

Jos Wikipedian artikkelit ovat huonolaatuisia, mutta niitä kuitenkin käytetään opiskelussa ja tiedonhaussa, voi tilannetta parantaa parhaiten parantamalla Wikipediaa. Uuden oppikirjan tai virallisen verkkosivuston tekemisellä ei saavutettaisi yhtä suurta vaikutusta yhtä nopeasti. Ja Wikipediaan kerran kirjoitettua tekstiähän voi käyttää myöhemmin muissa tarkoituksissa.

Tietoa tuotettaessa kannattaa miettiä mikä on tavoitteena. Oma ajatukseni on että eri tavoitteet toteutuisivat kärjistettynä parhaiten näin:

Jos haluat antaa perustietoa suurelle yleisölle, kirjoita Wikipediaan.

Wikipedia ohjaa helppokäyttöisyytensä, löydettävyytensä, kiinnostavuutensa ja brändinsä ansiosta yleissivistyksen suuntaa, olipa sen tieto virheetöntä tai ei. Wikipedia toimii erityisen hyvin tietoa monista lähteistä yhteen kokoavana julkaisuna (Hintikka 2007.)

Jos haluat antaa tietoa asiantuntijoille, kirjoita verkkoon.

Kun tietoa etsitään ammattimaisiin tarkoituksiin, saanee selkeästi nimetyn kirjoittajan tuotos enemmän luottamusta kuin Wikipedia. Verkkojulkaisua kannattaa kuitenkin suosia, ja jos valittavana on ilmainen ja maksullinen verkkojulkaisu, ilmainen saavuttaa enemmän lukijoita (Lawrence 2001; Eysenbach 2006.)

Jos haluat ansaita rahaa, kirjoita paperille.

Hyvän kirjan kirjoittaminen lienee toistaiseksi varmin tapa ansaita rahaa. Jos raha ei kuitenkaan ole tavoitteena, paperijulkaisemista ei pitäisi suosia pelkästään sen takia, että näin on ennenkin tehty.

Nature-lehden verkkomedian kustannusjohtaja Timo Hannay kehoittaa valmistautumaan tulevaisuuteen sillä se on jo täällä (Hannay 2006.) Onko Wikipedia tulevaisuus? Mistä yleistajuista tieteellistä tietoa saadaan tulevaisuudessa? Neljäs tapa saada tietoa yleisön tietoisuuteen olisi kehittää jotain uutta ja parempaa kuin mikään nykyinen tiedonvälitystapa. Yksi tähän tähtäävä tuore projekti on Citizendium, ”ammattilaisten Wikipedia”.

Mitä mieltä itse olet? Tervetuloa kommentoimaan (kommenttilomake tämän sivun lopussa).

Sukupolvikuilu tiedonhaussa: lukeako kirjaa vai puhelinta? Joi Iton kuva Timo Hannayn esityksestä The Future Is A Foreign Country (Hannay 2006). (Joi Ito, ”Generation Gap”, käyttö Creative Commons Attribution 2.0 Generic -lisenssillä )

Googlen käyttäjän näkymä evoluutiosta ja eläinten leviämisestä julkaistuun tietoon. Hakutulokset ovat hyvin vaihtelevia ja laajempaan kysymykseen (eläinten leviäminen Suomeen jääkauden jälkeen) ei Googlella noin vain löydä selkeää vastausta. Koska verkon käyttö kasvattaa merkitystään ja Google hallitsee hakukonemarkkinoita, on tämä yhä useammin se mitä yleisö näkee tietoa etsiessään. [Viittauspäivä 5.12.2008]

Kirjallisuus

• Eysenbach, G. 2006: Citation Advantage of Open Access Articles. — PLoS Biology 4(5):e157. doi:10.1371/journal.pbio.0040157, http://biology.plosjournals.org/perlserv/?request=get-document&doi=10.1371%2Fjournal.pbio.0040157 [viitattu 24.11.2008]
• Hannay, T. 2008: The Future Is A Foreign Country. — http://blogs.nature.com/wp/nascent/2008/09/the_future_is_a_foreign_countr.html [viitattu 24.11.2008]
• Heikkinen, M 1999: Evoluutio ja evoluutioteoria. Päivitetty 12.10.2005. — http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/ [viitattu 25.11.2008]
• Hintikka, K. A. 2007: Wikipedia joukkoälyn muotona. — Tieteessä tapahtuu 25(7):15-19. http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/319/282 [viitattu 20.11.2008]
• Jokisipilä, M. 2006: Tutkimusrahoitusta Wikipedia-artikkeleihin? — http://jokisipila.blogspot.com/2006/06/tutkimusrahoitusta-wikipedia.html [viitattu 6.8.2008]
• Kiljunen, P. 2007: Tiedebarometri 2007. — Tieteen tiedotus ry & Yhdyskuntatutkimus Oy, 2007. http://www.sci.fi/~yhdys/tb3/tiedebaro3.htm [viitattu 21.11.2008]
• Lawrence, S. 2001: Free online availability substantially increases a paper’s impact. — Nature 411:521. doi:10.1038/35079151, http://www.nature.com/nature/debates/e-access/Articles/lawrence.html [viitattu 24.11.2008]

Lasten luonnontiedeverkkolehti Jippo esiteltiin viime torstaina. Vaikuttaa hauskalta, mutta vielä toistaiseksi hiljaiselta. Toteutuksessa on vielä hiomista ja rakenne vaikuttaa hieman sekavalta. Kuvituksena on käytetty Creative Commons -kuvia Flickrista, josta löytyykin kuvituskuvia paljon ja helposti.

Luontoportti – NatureGate -sivusto esiteltiin tänään. Tiedotteen perusteella kyseessä on “ainutlaatuinen innovaatio” kasvilajien tunnistamiseen, jossa on mukana “elämyksellisesti vertaansa vailla” oleva aineisto kasvien ja joidenkin muidenkin eliöiden kuvia ja kasvupaikkatietoja.

Käytännössä kyse on sivustosta, jossa on valokuvia ja tekstikuvauksia eliöistä sekä monivalintaan perustuva kasvien määritystyökalu. Tiedotteen ja sivuston nopean tarkastelun perusteella tässä ei ole mitään sinänsä uutta ja ihmeellistä, vaan vanhoja juttuja kauniiksi paketiksi koottuna ja tehokkaasti markkinoituna. Lajisivustoja ja kuva-arkistoja kootaan monissa paikoissa Wikipediasta Encyclopedia of Lifeen ja yksityisten henkilöiden omiin sivustoihin (esim. Erkin kattava Suomen kasvikuvasto). Vastaavia tunnistustyökaluja ovat esim. CD-kääpäopas (vuodelta 1999) ja fonttien tunnistamiseen tehty Identifont-palvelu.

TKK:n kumppaneineen kehittelemä Kansallinen ontologiapalvelu ONKI julkistetaan pilottikäyttöön ensi viikolla. Täytyypä tutustua paremmin tähänkin.