Viime viikolla julkaistiin Suomen 3. lintuatlaksen tulokset. Lintuatlaksessa on kyse pesimälintujen levinneisyyden kartoittamisesta. Suomi on jaettu sadan neliökilometrin ruutuihin, jonka jokaisen lajisto pyritään selvittämään mahdollisimman luotettavasti. Tuloksia voidaan käyttää mm. arvioitaessa levinneisyydessä tapahtuneista muutoksia. Konkreettisin tulos suuren yleisön näkökulmasta lienee lintukirjoissa olevat levinneisyyskartat.

Lintuatlas on toteutettu Suomessa kahdesti aiemmin: ensin 1970- ja sitten 80-luvulla. Toteutustapa on ollut aina sama: vapaaehtoiset lintuharrastajat tekevät kartoitustyön. Tämä on välttämätöntä, sillä kenenkään raha ei riittäisi vastaavan työn teettämiseen palkattuna. Uusimmassa atlaksessa tehtiin yhteensä yli 1,1 miljoonaa lintuhavaintoa 3848 ruudusta. (Vain 11 ruutua jäi kartoittamatta, nämäkin olivat lähes saarettomia ulkomeren tai juuri ja juuri Suomen puolella sijaitsevia raja-alueen ruutuja.)

Saadakseni mittakaavaa hankkeelle yritin arvioida kuinka kallista havainnointityö olisi, jos sitä tehtäisiin vain palkattuna. Pohjaksi otin omien atlashavaintojeni määrän ja niiden keräämisen käytetyn ajan*. Karkean arvion tulos: 6,3 miljoonaa euroa (133 henkilötyövuotta). Aikamoinen joukkoistamishanke!

Lähes kaikkien merkittävien valtakunnallisten linnustonseurantahankkeiden havainnointi toteutetaan Suomessa vapaaehtoistyönä. Näitä ovat atlaksen lisäksi esim. talvilintu-, piste- ja vesilintulaskennat ja pesäkorttitutkimukset. Seurantojen organisointi, tulosten kokoaminen ja analysointi puolestaan tehdään yleensä palkattuna työnä. Lisäksi seurantahankkeita toteutetaan paikallisemmalla tasolla, esimerkiksi nyt on käynnissä Rovaniemen lintuatlas. Nämä tehdään usein kokonaan vapaaehtoisvoimin. Lisäksi vastaavia projekteja on muillakin eliöryhmillä kasveista hyönteisiin.

Haasteita

Ongelmana seurantahankkeissa on ollut osallistujien väheneminen. Harrastus muuttaa muotoaan: kartoituksiin osallistuminen tuntuu olevan vähenemässä uudempien harrastusmuotojen kustannuksella (valokuvaaminen, harvinaisuuksien bongaus).

Toisena haasteena on työvälineiden kehittäminen. Kahden ensimmäisen atlaksen havainnot kerättiin paperilomakkeilla vuosittain, kolmannessa atlaksessa havainnot kerättiin verkossa ja tulokset olivat näkyvillä reaaliajassa. Tietojärjestelmien kehittäminen kaikille erilaisille hankkeille on kuitenkin hankalaa. Kussakin hankkeessa kerätään hieman toisistaan poikkeavia tietoja, ja hankkeita on kymmeniä erilaisia. Hankkeista vastaavat myös lukuisat eri tahot (Luonnontieteellinen keskusmuseo, Suomen ympäristökeskus, tieteelliset yhdistykset, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Metsähallitus ym.). Koordinoinnin puute on johtanut siihen, että kukin rakentaa järjestelmiä omaan käyttöönsä. Koordinointia ja kehitystyötä kyllä muutama vuosi sitten esitettiin, mutta rahaa toteutukselle ei tietääkseni ole löytynyt.

Tilastoja

Tilastot havainnointiaktiivisuuden jakautumisesta on mielenkiintoisia. Havaintoja tallensi kaikkiaan n. 1500 henkilöä. Heistä ktiivisimmat 10 % tallensi yhteensä >60 % havainnoista ja aktiivisin prosentti (15 henkilöä) 20 % havainnoista. (Nämä ovat alustavia tuloksia; tarkempien lukujen laskeminen vaatisi mm. yhdessä tehtyjen havaintojen huomioimista. Ilmoittajien lisäksi mukana oli monesti myös muita: yhteensä havaintoihin on kirjattu n. 5000 ihmisen nimi.)

Mielenkiintoista katsottavaa on myös havaintomäärien kertymisestä kertova kaavio. Lintuatlashavaintoja tehdään etenkin kesä-heinäkuussa, parhaimmillaan yli 4000 päivässä. Havaintoja kertyy vuosi vuodelta vähemmän: osallistuvat kyllästyvät atlakseen, ja toisaalta näkevät että suurin osa ruuduista alkaa jo olla kartoitettu riittävän hyvin. Koska tallentajia on paljon, on myös erilaisia tapoja käyttää tallennusjärjestelmää. Monet ovat kirjanneet tallennuspäivän havaintopäivämäärän tilalle (näkyy piikkeinä talvikaudella), mikä hankaloittaa datan käyttöä pesinnän ajoittumiseen tutkimiseen.

Lisätietoja

• Laajempaa pohdintaa joukkoistamisesta ympäristöalalla (2007)
• Joukkoistamisen merkitys ympäristöalalla (2009)
• Atlaksen tuloksista ja osallistumisesta
  (Taviokuurna-blogi)
• Lintuatlaksen tulossivusto (Luonnontieteellinen keskusmuseo)

* Käytin arvion pohjana omaa retkeilyäni:
-omia atlashavaintoja 4057 kpl
-havainnointia karkeasti arvioiden kaksi tuntia joka päivä touko-heinäkuussa viiden vuoden ajan = 920 tuntia
-havaintoja atlaksessa yhteensä 1179610 kpl
-mediaanipalkka 2654 e/kk (Tilastokeskus 2009)
-sivukulukerroin 1,5

Huuhkaja on taas viime päivinä viihtynyt Narinkkatorin liepeillä Helsingin keskustassa. Helsingin kantakaupungin alueella on jo vuosia elellyt useita huuhkajia, parhaimmillaan reviirejä lienee ollut 3-4 koiraalla tai pariskunnalla. Ravintoa on hyvin saatavilla: rottia, kaniineja ja puluja.

Kevättalvi on helpoin aika nähdä ja kuulla huuhkajia. Kampin lintu on torkkunut päivisin hyvin näkyvillä etenkin Kampin kauppakeskuksen räystäillä, hotelli Scandicin valomainostornissa ja Sokoksen katolla. Eilen huuhkaja intoutui huutamaankin: matala “huu” kuului selvästi kaupungin hälinän yli, kun sitä osasi kuunnella.

Tämä onkin mielenkintoinen juttu huuhkajissa: useimmat helsinkiläiset ovat kuulleet cityhuuhkajista ja Bubista, mutta harva lienee niitä nähnyt tai kuullut. Narinkkatorin läpi kulkee kuitenkin jatkuva virta ihmisiä, valtaosa tietämättä että huuhkaja istuu kymmenen metriä korkeammalla hyvin näkyvissä ja kuultavissa, mikäli vain pysähtyisi ja katsoisi oikeaan suuntaan.

Tänään otin kaukoputken mukaan ja pystytin sen Narinkkatorin laidalle kesken iltapäiväruuhkan. Huuhkaja istui tuttuun tapaan kauppakeskuksen räystäällä. Muutaman minuutin kuluttua ensimmäinen ohikulkija – ulkomaalainen turisti – tuli kyselemään mitä katselen. Pian ympärille alkoi kerääntyä varovaisempia paikallisiakin. Kaikki olivat tohkeissaan, kameroita kaivettiin taskuista, kavereille soiteltiin ja joku liikuttui kyyneliin asti. Tavallinen päivä kaupungilla, ainakin huuhkajalle.

Kampin huuhkaja kaukoputken läpi kamerakännykällä kuvattuna.

Kun joku katselee (kaukoputkella) ylöspäin, leviää kiinnostus ympäröiviinkin. Puolen tunnin aikana parikymmentä ihmistä tuli kyselemään mitä katselemme. Osa uskalsi kysyä voiko kaukoputkellakin katsoa, muutamat yrittivät ottaa huuhkajasta kuviakin putken läpi. Parhaimmillaan tuntui että joka toinen ohikulkija katseli tai osoitteli huuhkajan suuntaan.

Suurin spektaakkeli syntyi kun kauppakeskuksen parvekkeelle ilmaantui pari ikkunanpesijää. He eivät huomanneet huuhkajaa, mutta huuhkaja kyllä heidät. Aluksi se tarkkaili pesijöitä tiiviisti, mutta tuntui sitten menettävän mielenkiintonsa. Vasta kun pesijät olivat suoraan huuhkajan alla – ehkä 3-4 metrin päässä, se havahtui kunnolla, otti siivet alleen ja liiteli hieman kauemmaksi. Yleisön kohahti kuin urheilukisoissa, joissa kotijoukkue melkein teki maalin.

Kannattaa katsella kaupungilla välillä muutakin kuin varpaitaan tai kännykkäänsä. Huuhkaja lienee paikalla huomennakin.

PS. Pari Ilta-Sanomien toimittajaakin osui paikalle, kuvasi huuhkajaa putken läpi ja sanoi tekevänsä jutun verkkolehteen. Saa nähdä miten tulkitsivat sanomiseni. (Lisäys: juttu julkaistiin illalla.)

Huuhkajan ihmettelyä aiemmin päivällä.

Espanjalainen huuhkaja.
Kuva danielguip: Hibou grand duc (Bubo bubo). Creative Commons BY-NC-SA 2.0.

Tarvitseeko valkoselkätikkoja suojella Suomessa, kun samaa lajia esiintyy myös Venäjällä?

Tarvitseeko suomalaista kulttuuria tukea, kun melkein samanlaista on Virossa?

Tarvitaanko Suomessa jääkiekkoa, kun kiekkoilijoita on myös Ruotsissa?

Onko tärkeää että Nokialla menee hyvin, onhan meillä Apple?

Google julkaisi tiistaina karttapalvelussaan katunäkymäkuvat Suomesta. Yllättävän suuri osa Suomesta on kuvattu: suurin osa asutuskeskuksien teistä sekä tärkeimmät tiet muualtakin. Kuvausalue ulottuu sorateillekin. Valokuvaus on tehty vuoden 2009 aikana, suunnilleen maalis-lokakuun välillä.

Miten palvelua voisi hyödyntää luontoharrastuksessa ja -tutkimuksessa?

Kuvien avulla voi suunnitella retkiä. Etenkin jos on tarkoitus etsiä tiettyä lajia tietyltä alueelta, voi kuvien perusteella etsiä lajeille sopivia elinympäristöjä. Karkean paikanvalinnan voi tehdä aluksi vaikka peruskartan avulla (karttapaikka).

Lajeja etsitään erilaisissa kartoitushankkeissa. Tämä vuosi on lintuatlaksen viimeinen vuosi, joten nyt on hyvä aika etsiä kartoitusruuduilta puuttuvia lajeja. Millä pellolla on sopivia pientareita peltolinnuille, mitkä ovat salaojitettuja? Myös metsän rakenne (luonnonmetsä vai järsitty puupelto) tien reunassa selviää kuvista, vaikkakin ne tietysti sopivat paremmin avoimien alueiden tarkasteluun.

Kovakuoriaistutkijoiden ja -harrastajien sähköpostilistalla kuulemma kirjoitettiin kuvien sopivuudesta esim. niittyjen tarkasteluun: parhaimmillaan kuvista näkee mitä kasveja niityllä kasvaa. Tämä on tärkeää tiettyihin kasveihin sidoksissa olevien hyönteisten löytämiseen. Kaikki Googlen kuvat eivät vain ole kesäkaudelta.

Keväisistä kuvista voi päätellä mihin muodostuvat ensimmäiset sulapaikat, jotka sitten keräävät lintuja. Esim. Heinolan Nyynäistenlahdella näkyy olevan jo muutama sulakohta (pieni etualalla, suuri taustalla liikennemerkin takana). Näitä voi kyllä päätellä peruskartankin avulla.

Kuvien perusteella voi myös etsiä näköalapaikkoja. Mistä olisi hyvä näkymä järvelle? Toisaalta lyhyt kävely pois autotieltä vie usein vielä paremmalle paikalle.

Kuvien avulla voi opastaa muita hyville retkikohteille, erityisesti jos kartan käyttö tuntuu liian hankalalta. ”Käänny tästä oikealle”. ”Tälle bussipysäkille kuulin huuhkajan”.

Kuvien avulla voi myös etsiä pysäköintipaikkoja.

Katunäkymien käytölle perustuvan retkeilyn varjopuolena on että se keskittyy teiden varsille. Toisaalta näin on ollut tähänkin asti. Havaintoja kertyy eniten helppopääsyisiltä ja tunnetuilta paikoilta, ellei retkeilyä erityisesti kohdisteta tasaisesti kaikkialle.

Myös Eniron karttapalvelussa on katunäkymiä Suomesta, mutta vain muutamasta kaupungista. Retkien suunnitteluun voi hyödyntää monia muitakin verkkopalveluja, katso esim. juttua Luontoretki 2.0.

PS. Uusi pinnojenkeruumuoto: kuinka monta lintu/kasvi/nisäkäslajia löydät Suomen kuvista?

Maa- ja metsätalousministeriö ajaa metsälakiin muutosta, joka kannustaisi muokkaamaan maaperää hakkuiden jälkeen. Muokkauksen tuloksena olisi tällainen näkymä, joka kyllä jonkin verran nopeuttaa puiden kasvua, mutta on haitallinen muuten.

Ei metsäkasveja, ei metsämarjoja, ei metsälintuja, ei virkistysarvoja, vaan pelkkää puiden viljelyä.

Tietotekniikka muuttaa luontoretkeilyä. Ei ehkä leppoisaa sunnuntairetkeilyä, mutta aktiivista “tutkimusmatkailua” ja harvinaisuuksien metsästämistä. Kymmenen vuotta sitten tärkeää olivat puhelinluettelojen kartat, havaintolomakkeet ja kavereilta kuullut uusimmat havainnot. Nykyään uusinta tekniikkaa hyödyntävä luontoretki voisi mennä vaikka näin:

Lintuharrastajien sähköpostilistalla (tai foorumilla) keskustellaan koskikaroista ja ajankohtaisista karahavainnoista. Tästä syttyy kipinä lähteä kartoittamaan missä koskikaroja juuri nyt onkaan. Olisi mukava löytää karoja uusista paikoista sen sijaan että bongaisi vain muiden jo löytämiä lintuja.

Sääkin näyttää hyvältä. Sadealueita ei ole lähettyvillä, lämpötila pysyttelee pari astetta pakkasen puolella ja lunta on maassa reilut 10 senttiä. Jos olisi menossa muuttoa seuraamaan, ennustekartat tuulen suunnasta, pilvisyydestä, lämpötilasta ja sumusta (kolmen tunnin tarkkuudella) auttaisivat suunnittelua, samoin kuin jäätilannekartta. Myös tuoreesta satelliittikuvasta voisi tarkastella missä jään raja kulkee.

Koskikara (Cinclus cinclus). Kuva Thomas Kraft, Creative Commons nimeä tarttuva 2.5

Perustiedot koskikarasta ja sen elinympäristöstä löytyvät Wikipediasta. Lisää tietoa voi googlata. Tiirasta selviävät tarkat paikat missä koskikaroja on viime aikoina nähty. Havaintoja voi etsiä myös Hatikasta. Viimeisimpien talvilintulaskentojen tuloksista voi tarkistaa kuinka paljon karoja on Etelä-Suomessa nyt verrattuna aikaisempiin talviin.

Tiiran ja Hatikan tietojen perusteella Dämman-järven lähellä on nähty paljon karoja 1980- ja 90-luvuilla, mutta viime vuosilta havaintoja ei juuri ole. Kansalaisen karttapaikan mukaan järveen liittyy sopivan näköinen joki. Eikö paikka enää ole karojen suosiossa, vai eikö kukaan ole käynyt katsomassa?

Alueeseen voi tutustua tarkemmin Googlen satelliittikuvien perusteella. Landsat-kuvien mukaan joen eteläpuolella oleva metsä on vielä jäljellä. Hakkuuaukea tai harvennettu metsä näkyisi vaaleampana. Koska paikka on pääkaupunkiseudulla, Fonectan palvelusta löytyy tarkempia ilmakuvia ja Enirolta viistoilmakuvia neljästä ilmansuunnasta. Hyvältä näyttää. Tien varressa näyttää olevan levennys, johon auton voisi jättää. Reittioppaan mukaan paikalle kun ei pääse julkisilla. Vielä kohteen koordinaatit GPS:aan ja menoksi.

Perillä gepsi päälle ja kohti jokea. Jos peruskarttaa tarvitaan, sen voi hakea kännykkään suoraan Maanmittauslaitokselta GPS:n koordinaattien perusteella. Ei pääse eksymään, kunhan virta ja kuuluvuus riittävät. Perille päästyä ilmakuvissa näkynyt näköalakallio löytyy helposti. Mutta karaa ei näy.

Matkalla metsästä lähtee lentoon teeriparvi ja kallion juurella kasvaa lehmuksia. Taivaalta kuuluu erikoinen lintuääni, jonka määrityksen voi varmistaa taviokuurnaksi kännykässä tai mp3-soittimessa oleviin ääninäytteisiin vertaamalla.

Merkitsen havainnot muistivihkoon ja tarkan paikan GPS:aan. Havainnot voisi tallentaa kännykällä suoraan Hatikkaan tai Tiiraan jos haluaisi. Erityisen harvinaiset havainnot voisi lähettää saman tien tekstiviestillä Bongariliiton lintutiedotukseen. Alueen ja ketun jäljet voi dokumentoida valokuvaamalla, samoin lehmuksesta löytyneen oudon käävän.

Kotiin saavuttua retki ei ole vielä ohi. Ensin ladataan GPS-reittitiedosto ja valokuvat tietokoneelle. Sitten havainnot Hatikkaan ja parhaat lintuhavainnot myös Tiiraan. Havaintoihin saa koordinaatit GPS:sta. Puuttuvan koskikarankin voi merkitä, niin muut eivät sitä turhaan lähde samasta paikasta etsimään. Hatikan tilastot kertovat että olen nähnyt tänä vuonna jo 52 lintu- ja viisi nisäkäslajia.

Ja pitäähän sitä kavereillekin kertoa mitä retkipäivään kuuluu. Hatikkaan tallennetut retkitiedot tulevat automaattisesti näkyviin Facebookin profiiliin. Tarkat tiedot ovat selailtavissa Hatikassa. Valokuvat voi ladata Flickriin ja GPS-reittitiedoston Everytrailiin. Everytrail piirtää reitin kartalle ja korkeusprofiilin sekä laskee tilastoja (kuten matkan pituuden ja keskinopeuden). Myös Flickrissä olevat kuvat saa kartalle: Everytrail osaa itse antaa niille koordinaatit GPS-tiedoston ja kuvan kellonajan perusteella. Everytrailista reitin saa vielä omaan blogiin tai Facebookiin. Blogissa voi pohdiskella retkitunnelmia. Myös tämä päivittyy Facebookiin kavereiden nähtäville.

Kuvan tuntemattomasta käävästä ja muista eliöistä voi lähettää jollekin tunnistusfoorumille alan asiantuntijoiden määritettäväksi, tai Googlella voi etsiä kuvia sopivista ehdokkaista. Foorumeilla vastauksen saa parhaimmillaan samana päivänä. Jos sopivaa kirjaa ei kirjahyllystä löydy, voi lajin levinneisyyteen ja taksonomiaan tutustua Lajikortti-palvelussa.

Myöhemmin kuin lintujen ja kasvien esiintymistä tutkitaan, on tieto puuttuvasta karasta sekä havaituista teeristä ja lehmuksista tutkijoiden ja raportinkirjoittajien käytettävissä. Lehmukset menevät myös muiden havaintojen jatkoksi täydentämään kasviatlaksen levinneisyyskarttoja. Viranomaisetkin saavat tiedon havainnoista, jos aluetta aletaan kaavoittaa tai metsän hakkuita suunnitella.

Kaikki tämä toimii tai ainakin voisi toimia jo nyt, vaikkakaan ei aina kovin sujuvasti. Tiedon kulku viranomaisille ei toimi automaattisesti. Koordinaatitkin pitää siirtää GPS:stä Tiiraan ja Hatikkaan leikkaa-liimaa -menetelmällä. Lajikortti on vasta kehittelyvaiheessa.

Joskus tuntuu että nykyretkeen liittyy enemmän tietokoneen äärellä istumista kuin ulkoilua. Mutta dokumentaatio on aivan toista luokkaa kuin kymmenen vuotta sitten. Tietoa kerääntyy tutkijoidenkin käyttöön aiempaa enemmän. Tekniikan kehittyessä sen käyttö muuttuu sujuvammaksi, joskin yhä uusien mahdollisuuksien käyttöönotto vie taas enemmän aikaa.

Minkälaista onkaan retkeily vuonna 2020? Yleisen sujuvuuden lisäksi kaipaisin ainakin enemmän tietoja muistakin kuin linnuista, sekä reaaliaikaista ja tarkkaa jäätilannekarttaa (missä kulkee jäänraja verrattuna toissapäivään?). Monesti polttavin vastausta kaipaava kysymys on “minne mennä retkelle huomenna?”

Nuuksion Lippukallion retki Everytrailissa.

Päivällä retkellä Espoon Vanttilassa. Testaan EveryTrail-palvelua, joka tuottaa kartan GPS-reittitiedostosta:

Lumijälkiretki Vanttilassa at EveryTrail

Valokuvat saavat koordinaatit näppärästi kameran kellonajan perusteella.

Kokosin nyt YLE:n Tehostosta (ks. aiempi juttu) lintuäänimaisemia yhteen ja helposti kuunneltaviksi. Näitä voisi käyttää vaikka lintujen äänien opiskelussa ja määrityskisoissa, tai vaikka tuomaan kesäisiä tunnelmia talven keskelle. Mukana on lajiluettelot eri tiedostoissa olevista äänistä.

Lintumäärityskisoja tuli aikaisemmin järjestettyä kavereiden kanssa säännöllisesti, mutta ääniä niissä oli mukana harvemmin. Kuvia kun on saatavilla paljon helpoimmin.

Crowdsourcing (yleisöosallisuus), eli erilaisten työtehtävien ulkoistaminen suurelle joukolle ihmisiä on yksi viime aikojen trenditermeistä. Eliölajien seurannassa tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta, paitsi nimi. Tieto Suomen eliölajien esiintymisestä on pitkään perustunut pääsosin vapaaehtoisten harrastajien keräämille aineistoille. Suomi on ollut näissä asioissa etujoukossa, esim. valtakunnalliset talvilintulaskennat alkoivat jo 1950-luvulla.

Nyt luonnonsuojelun tuottavuushankkeen työryhmät laskivat kuinka merkittävää crowdsourcing oikein on.

Nykyään noin 70 % seurannoista perustuu vapaaehtoistyölle. Henkilötyövuosina se on 175
joka vuosi.

Kaikkiaan havaintoja ja eliöyksilöitä on kerätty eri tietokantoihin 50 miljoonaa. Jos aktiivinen harrastaja kerää 5000 vuodessa, vastaa tuo määrä 10000 henkilötyövuotta, eli palkoissa 100 miljoonaa euroa.

Ei mitään pientä touhua.

Raporteissa pohditaan myös miten ympäristöhallinto voisi tukea tätä toimintaa. Ongelmana on viime aikoina ollut että harrastus ei kiinnosta yhtä paljon kuin ennen ja seurantoihin on vaikea löytää sitoutuneita harastajia. Tueksi ehdotetaan mm. tietoa tarjoavaa verkkosivustoa (“biodiversiteettitiedonvälityksen hallinta- ja palvelujärjestelmä”) ja tiedon avoimuuden lisäämistä. Hatikkaakin kehiteteään edelleen havaintojen keräysvälineenä.

Rapoteista voi antaa lausuntoja 20.2.2009 asti. Jahka olen saanut raportit luetuiksi kirjoitan oman lausunnon ja laitan pohdintaa myös tänne blogiin. Jos lukijoilla on perusteltuja kommentteja, voin liittää nekin mukaan. Miten siis esim. sosiaalista mediaa voisi hyödyntää luonnon seurannan edistämisessä? Hallinnon ehdotuksissa kun tuskin on osattu huomioida uusimpia tuulia.

YLE avaa tehostearkistoaan epäkaupalliseen käyttöön. Jos ei tuota itse video/äänijuttuja, miten näitä voisi hyödyntää?

Mieleen tuli ensin linnunlaulumaisemien käytön opetuksessa. Kuinka monta lajia tunnistat tästä äänimaisemasta (mp3)?

Mukana on ainakin 9 lajia: peippo, pajulintu, rantasipi, teeri, lehtokerttu, kultarinta, satakieli, punakylkirastas ja harmaasieppo, ehkä myös fasaani. Luonnossa äänet on helpompi erotella toisistaan kun voi keskittyä kerrallaan vain yhdestä suunnasta tuleviin ääniin.