Perhosia, kasveja ja kirjoja
18.07.2006 klo 20.59 • Aihe: Bio , Kuva
Kun lintuelämä on hiljentynyt kesän edetessä, biologin mielenkiinto siirtyy helposti muihin eliöryhmiin. Heinäkuu on hyvä aika tarkkailla esimerkiksi perhosia ja kasveja.
Tänä kesänä olen paneutunut perhosiin etenkin Päiväperhoset Suomen luonnossa -kirjan avulla. Se sopii erityisen hyvin aloittelijoille sekä harrastustyylille, jossa perhosia ei pyydystetä. Kamera ja/tai kiikarit riittävät retkeilyvälineiksi. Tähän mennessä olen nähnyt 18 lajilleen määritettyä päiväperhoslajia, monia yleisiä lajeja on vielä näkemättä. Parhaita perhosvalokuviani kokosin uuteen kuvagalleriaan.
Kasvikirjoista eniten käyttöä on löytynyt Suurelle Pohjolan kasviolle ja perinteisemmälle Retkeilykasviolle, jotka mukavasti täydentävät toisiaan. Vielä kun saisi taskuun sopivan ja kevyen kirjan, jossa on Pohjolan kasvion kuvat ja Retkeilykasvion teksti... Pitänee odottaa sähköisiä kirjoja; yksin Pohjolan kasvio painaa yli kaksi kiloa!
Kasviretkeily Helsingissä saa uutta mielenkiintoa Helsingin kasvit -kirjasta (Kurtto & Helynranta), joka esittelee reilut 300 kaupungissa kasvavaa kasvia ja niiden historiaa. Helsingissä kasvaa monia harvinaisempia tulokaslajeja, jotka ovat saapuneet tänne mm. viljakuljetusten mukana. Esimerkki tällaisesta on Pohjois-Amerikasta peräisin oleva ratakrassi (Lepidium densiflorum; kuva alla), joka kasvaa Helsingissä erityisesti junaratojen varrella. Omalle toivelistalleni kuuluu myös partaohra, jota voisi myös etsiä radanvarsilta.

Ratakrasseja Pukinmäen vanhan asemarakennuksen pihalla. Tiivis kukinto tuo mieleen pulloharjan.
(Tämä kirjoitus on julkaistu myös Ikkuna Suomen luontoon -sivuston blogissa)
Kommentit
1 Antti (18.07.2006 klo 22.25)
Kasvit ovat sen verran hepreaa ainakin minulle, että tässä tuli ihan mieleen http://youtube.com/watch?v=Ol-MfwLFw64&search=kummeli ja nännijäkälä ;)
2 Mikko (19.07.2006 klo 01.00)
Kummelin luontosketsit oli kyllä hauskoja, mutta paha kyllä tuon pätkän katsominen taitaa olla nykyisen tekijänoikeuslain perusteella kiellettyä...
3 Jarno (24.07.2006 klo 01.25)
Tuota kummelien sketsiä vastaava "luontosketsi" nähtiin jo vuosiavuosia sitten jossain englantilaisessa huumorisarjassa.
Tätä viestiä ei voi enää kommentoida.