Espoo top 5

30.06.2006 klo 00.55 • Aihe: Bio

Pitkäksi ajaksi jäänyt kirjoittaminen on nostanut henkistä julkaisukynnystä, jota yritän nyt madaltaa meemiin osallistumalla. Taviokuurna ym. ovat listanneet Helsingin parhaita paikkoja, mutta koska kokemukseni Helsingistä on vielä rajallinen, siirrän aiheen tuttuun Espooseen. (Sitä paitsi monet pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat kuitenkin lukevat Espoon Helsingin osaksi.) Siispä Espoon parhaat paikat epäjärjestyksessä:

Nuuksio

Vaihtelevaa maastoa, hienoja maisemia, mukavia retkikavereita ja muutama hehtaari luonnontilaisia metsiäkin. Nähtävää löytyy myös kansallispuiston rajojen ulkopuolelta, myös Vihdin kunnan puolelta. Google Earth auttaa hakkuuaukeiden välttelyssä.

Suomenoja

Paljon lintuja, joita pääsee katsomaan läheltä. 400 käyntikerran jälkeen jätevedenpuhdistamon hajukin tuntuu jo kotoisalta. Suomen helpoin paikka nähdä liejukana, mustakurkku-uikku ja harmaasorsa. Tayttömaa- ja kompostointialueen kasvillisuuskin on mielenkiintoista: eräänä kesänä löysin paikalta kypsän vesimelonin!

Keskuspuisto

Espoon keskuspuisto on vähemmän tunnettu kuin Helsingin, mutta sen luonto on monipuolisempaa ja ihmisiä on vähemmän. Mieleen nousevat idänuunilintu Majkärrissä, perhoset Mössenkärrin niityillä, maastopyöräretket pikkupoluilla, kettupentue ja ruisrääkkä Suvimetsän pelloilla sekä kotitalon pihassa puiston reunamilla muuttomatkallaan pysähtynyt pikkusieppo.

Kirjastot

Kirjastot ovat mukavia pyöräretkien levähdyspaikkoja, joissa voi pistäytyä vaikka lukemaan lehtiä. Kaikki Espoon kirjastot on tultu kokeiltua, lukuun ottamatta Jorvin sairaalakirjastoa.

Yölaulajamaastot

Erityisesti Suomenojan ympäristössä ja Mankkaalla on vanhoja peltoja ja muita pensaikkoalueita, joilla on alkukesäisin paljon yölaulajia. Ja sieltä on hyvä mahdollisuus löytää itse jotain uutta, toisin kuin kymmenien ihmisten kansoittamasta Viikistä (joka sekin kyllä on ihan hieno paikka).

 

PS. Espoossa näkee myös lepakoita, joista lisää näillä uusilla sivuilla.

Kommentit

Tätä viestiä ei voi enää kommentoida.