Verkkopäiväkirja luontohavainnoille

17.01.2006 klo 18.56 • Aihe: Bio

Luonnontieteellinen keskusmuseo julkisti viime viikolla Hatikka-havaintopäiväkirjan, jota minäkin olen ollut tekemässä. Luontoharrastajat voivat tallettaa siihen havaintojaan Suomesta ja ulkomailta.

Ideana on että havaintojen selailu helpottuu perinteiseen vihkoon verrattuna kun sähköisessä muodossa olevia havaintoja voi järjestellä monipuolisesti mm. nimen, havaintopaikan tai ajan mukaan. Palvelun käyttäjät myös pääsevät tarkastelemaan toisten keräämiä tietoja. Tiedot ovat myös tutkijoiden käytössä. (Teksti osin LTKM:n tiedotteesta)

Hatikan ulkoasu on toteutettu CSS:llä ja saavutettavuuteen on kiinnitetty huomiota, joskin paljon tekemistä on vielä jäljellä. Järjestelmää kehitetään ja laajennetaan koko ajan joten työ ei ihan heti lopu...

Aiemminkin ihastelemistani Googlen satelliittikuvista ja niiden ohjelmointirajapinnasta oli tässäkin hyötyä. Ulkomaisiin havaintoihin (ja pian myös suomalaisiin) voi liittää koordinaatit satelliittikuvaa klikkailemalla. Suomalaisia karttoja käyttämällä tämän toteuttaminen olisi maksanut maltaita, nyt systeemi saatiin toimimaan omalla työvoimalla muutamassa päivässä.

Julkisesti nähtävillä olevia esimerkkejä Hatikkaan syötetyistä havainnoista löytyy Hatikan etusivulta. Havaintoja syöttääkseen ja omia hakuja tehdäkseen palveluun täytyy rekisteröityä.

Kommentit

Tätä viestiä ei voi enää kommentoida.