Lajien talletus ennen ja nyt
07.11.2005 klo 22.43 • Aihe: Bio
1800-luvun luonnontieteilijän ja -harrastajan perusvarusteisiin kuului ase, jolla suuremmat eläimet voitiin ampua tarkempaa tutkimusta ja talletusta varten. Sittemmin harrastus on muuttunut lempeämmäksi aseen vaihduttua kiikareiksi, kaukoputkeksi tai kameraksi. Sen sijaan uutta lajia tieteelle kuvatessa on näihin päiviin asti ollut tapana tallettaa kuollut yksilö mallikappaleeksi (ns. tyyppinäytteeksi) museon tms. kokoelmiin.
Mikä eteen kun löytyy uusia lajeja, joita ei haluttaisi tappaa niiden harvinaisuuden tai eettisten syiden vuoksi? Tätä on jouduttu tänä vuonna pohtimaan kahden tieteelle uuden apinalajin kohdalla. Tansaniasta löydettiin tuntematon mangabilaji (Lophocebus kipunji) ja Intiasta makakilaji (Macaca munzala).
Kumpaakaan apinaa ei kuitenkaan jouduttu ampumaan, sillä lajin kuvaamiseen riittää valokuva tai DNA-näyte. Ongelmaksi tällaisissa tilanteissa voisivat muodostua huijaukset valokuvia muokkaamalla. Eläinlajien nimeämistä säätelevä komitea (International Commission on Zoological Nomenclature) suunnitteleekin keskitettyä ZooBank-tietojärjestelmää, jonne talletettaisiin tiedot kaikkien eläinlajien lajinkuvauksista asiantuntijoiden arvioitavaksi.
(Lähteenä pääosin Luonnon tutkija 4/2005)
Vaikka luonnontutkijat ovat muuttuneet lempeämmiksi tutkimusmateriaalin keräämisessä, ei näin ole laita koko yhteiskunnassa. Viime aikoina Suomessa tunteita ovat nostattaneet merimetsot, joita monet haluaisivat alkaa metsästää. Taviokuurnan kirjoitus aiheesta kuvastaa hyvin myös omia näkemyksiäni.
Kommentit
Tätä viestiä ei voi enää kommentoida.