Maa avaruudesta
29.06.2005 klo 21.12 • Aihe: Kuva
Googlen satelliittikuviin jää koukkuun! Nyt kun kuvat kattavat koko maailman, tutkittavaa ja löydettävää riittää vaikka kuinka.
Juuri sopivasti Yann Arthus-Bertrandin kuuluisa valokuvanäyttely Maa ilmasta (Earth from Above) on esillä Helsingissä. Kaikissa Arthus-Bertrandin kuvissa on nimittäin mukana koordinaatit, joiden avulla paikat löytää myös Googlella. Näin pääsee näkemään niiden nykytilan (tai kuinka uusia Googlen kuvat ovatkaan) sekä hahmottamaan niiden sijainnin laajemmassa mittakaavassa. Esimerkiksi Arthus-Bertrandin kuuluisimman kuvan sydämenmuotoisen mangrovemuodostuman huomaa muuttuneen niissä n. 15 vuodessa, jotka alkuperäisen kuvan ottamisesta ovat kuluneet.
Tämänkaltaiset palvelut tarjoavat myös uusia mahdollisuuksia mm. (harrastaja-) biologeille ja maantieteilijöille. Kuvia voi käyttää apuna vaikka maankäyttöä tai kasvillisuutta tutkittaessa. Ennen uudella paikalla retkeiltäessä kehotettiin tekemään kartta ja/tai yleiskuvaus alueesta; nyt tämän voi korvata tulostamalla värillisen satelliittikuvan alueesta.
Ja enpä olisi muutama vuosi sitten lomakuvia La Palmalla ottaessani, että voin nyt katsella samoja paikkoja satelliittikuvista. Parhaassa tapauksessa jopa lomakuvaan päässeen yksittäisen puun voi tunnistaa satelliittikuvasta!

Valokuva Mirador de la Cumbrecita-näköalapaikan parkkipaikalta. Kuvattu n. koilliseen syksyllä 2001.
Googlen satelliittikuva samasta paikasta.
Yhden illan selailulla löytyi paljon kauniita paikkoja, mm.:
Suomalaisia lintupaikkoja listasin lintusivuilleni. Paljon lisää mielenkiintoisia paikkoja löytyy mm. Google GlobeTrotterista.
TrackBack URL tälle viestille: http://www.biomi.org/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/33

Kommentit
1 nora (23.01.2006 klo 17.08)
kiva juttu ja jännää katseltavaa itse olen vasta 11 w mutta minua kiinnostaa silti todella paljon.hyödyllinen juttu kiitos siitä
Tätä viestiä ei voi enää kommentoida.