Ilmastonmuutoksen vaikutuksia arktisiin lintuihin

09.04.2005 klo 21.20 • Aihe: Bio

Tiivistelmä lintuja ja/tai maaeläimiä koskevista kohdista kirjaa Impacts of a Warming Arctic – Arctic Climate Impact Assessment (Hassol, Susan Joy 2004. Cambridge University Press 2004).

Ilmastonmuutos voi vaikuttaa eläinlajeihin paitsi suoraan myös monien luonnon mekanismien kautta. Tässä esitellään erilaisia ilmastonmuutoksen vaikutustapoja arktisiin lajeihin.

Merivirrat

Ilmastonmuutos voi muuttaa merivirtoja. Merivirrat syntyvät pääasiassa pitkäaikaisten tuulten ja termohaliinisen kierron ansiosta. Termohaliiniseksi kierroksi kutsutaan ilmiötä, jossa jään alle muodostuva ympäröivää merivettä suolaisempi vesi painuu pohjaan ja sen tilalle vetäytyy uutta vettä. Myös veden jäähtyminen edesauttaa sen vajoamista. Jääpeitteen supistuessa ja veden lämpötilan noustessa termohaliininen kierto ja sen mukana merivirrat todennäköisesti heikkenevät.

Merivirrat vaikuttuvat pohjasta kumpuavan veden muodostukseen, jolla puolestaan on merkittävä osuus arktisissa ekosysteemeissä ravinteiden tuojana. Merivirtojen heiketessä myös kumpuaminen heikentyy.

Elinympäristöt

Arktisten lintujen pesimis- ja ruokailualueiden ennustetaan supistuvan voimakkaasti kun puuraja siirtyy pohjoiseen. Myös lisääntynyt eroosio voi supistaa rannikolla eläville lajeille sopivia elinalueita. Ja vaikka uutta sopivaa elinympäristöä olisi tai sitä syntyisi nykyisen levinneisyysalueen ulkopuolelle, maantieteelliset esteet (kuten meri) voivat estää lajien leviämisen sinne tarpeeksi nopeasti.

Muuttavilla lajeilla myös muutokset talvehtimis- ja muutonlevähdysalueilla voivat olla tuhoisia.

Meri

Yli puolet arktisesta alueesta koostuu merestä ja meri onkin hyvin tärkeä (usein myös ainut) ravinnonlähde monille arktisille lintulajeille. Täten muutokset meriekosysteemeissä vaikuttavat myös lintuihin. Esimerkiksi villakuoreen (Mallotus villosus) osin ilmastosta johtuva romahdus Barentsinmerellä johti alueen merilintujen taantumiseen.

Merijään supistuminen vaikuttaa negatiivisesti jäästä riippuvaisiin merilintuihin, kuten jäälokkiin (Pagophila eburnea). Koska jäälokki hakee ravintonsa pääasiassa jäältä, jään reunan siirtymisellä kauemmas sopivista pesimäalueista on todennäköisesti voimakas vaikutus lajiin. Voimakasta taantumista on jo havaittu monissa jäälokkipopulaatioissa, suurimmillaan n. 90 %.

Muita uhkia

  • Tautien ja loisten lisääntyminen
  • Saastekulkeuman lisääntyminen kasvaneen sademäärän takia
  • Kilpailu etelästä leviävien lajien kanssa
  • Lisääntynyt ihmisperäinen liikenne ja teollisuus (kun ilmastonmuutos mahdollistaa toiminnan entistä pohjoisempana)
  • Lumipeitteen muuttuminen huonommaksi (heikommin suojaavaksi)
  • Lisääntynyt sulamis-jäätymis-sykli voi vahingoittaa (ravinto)kasveja ja hidastaa niiden kasvua
  • Muuton epätahtisuus (epäsynkronia) ravinnon kehittymisen ja saatavuuden kanssa

Muutokset yhdessä lajissa vaikuttavat myös muihin saman ravintoverkon lajeihin. Esimerkiksi lumen laatu vaikuttaa tunturisopulien talvehtimisolosuhteisiin ja sitä kautta lisääntymiseen. Sopulien määrä puolestaan vaikuttaa niitä ravintona käyttäviin lajeihin, kuten tunturikihuihin ja -pöllöihin.

Lisäksi muutokset voivat heijastua paljon pidemmälle. Esimerkiksi sopulien vähentyessä generalistipedot voivat siirtyä käyttämään ravintonaan kahlaajalintuja. Näin sopulien talvehtimisolosuhteilla on vaikutusta myös kahlaajalintuihin.

Ilmastoperäiset muutokset voivat herkästi aiheuttaa ketjureaktion arktisissa ekosysteemeissä, koska niissä muutamilla valtalajeilla on voimakas rooli. Muutokset valtalajien esiintymisessä voi vaikuttaa laajasti muuhun ekosysteemiin.

Kaksi vitivalkoista lokkia istuu jäälautalla.

Jäälokkeja. Longyearbyen, Huippuvuoret, kesäkuu 2004.

TrackBack URL tälle viestille: http://www.biomi.org/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/13

Kommentit

Tätä viestiä ei voi enää kommentoida.