Internetin merkitys tiedon lähteenä

21.03.2005 klo 16.18 • Aihe: Web

Tiedebarometri 2004:ssa kerrotaan kyselytutkimukseen perustuen suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen. Yhtenä osa-alueena on tiedettä koskevan tiedon lähteiden tärkeys.

Tiedebarometrin mukaan Internetin merkitys tietolähteenä on kasvanut kaikkien väestöryhmien keskuudessa ja nopeammin kuin mikään muun media. Vuonna 2004 44 % vastaajista piti Internetiä ja tietoverkkoja erittäin tai melko tärkeänä tietolähteenä (kuvio 9). Kaikesta päätellen kasvu jatkuu edelleen. Internetiä pitävät tärkeänä erityisesti nuoret, korkeasti koulutetut ja tieteestä kiinnostuneet ihmiset (kuvio 12).

Koko kansan keskuudessa TV ja radio, sanomalehdet sekä oma työ ja/tai koulutus ovat edelleen Internetin edellä tärkeydessä (kuvio 8). Kiinnostavaa olisi tietää mikä on tietolähteiden tärkeysjärjestys ikäryhmittäin. Usein tuntuu että lausahdus "jos jotain ei ole netissä, sitä ei tarvitse tietää" todellakin on vallitseva näkemys nykynuorten keskuudessa.

Toivottavasti lähdekritiikin opetus on kouluilla hallussa.

Lähde: Tiedebarometri 2004 - Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen ja tieteellis-tekniseen kehitykseen. Tieteen tiedotus ry. Saatavana osoitteesta http://www.sci.fi/~yhdys/tb2/tiedebaro2.htm.

TrackBack URL tälle viestille: http://www.biomi.org/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/9

Kommentit

Tätä viestiä ei voi enää kommentoida.