Luontoselvitykset Suurpellon ympäristössä 1995

Espoon keskuspuiston linnusto, kasvillisuus ja biotoopit kartoitettiin vuonna 1995 ympäristötutkimus Metsätähden toimesta (Anon 1995). Kartoitusalue ulottui myös Suurpellon 
pohjoisosiin (selvityksessä nimellä Henttaan pellot) sekä sitä ympäröiviin metsiin.

Peltojen linnusto

Suurpellon pohjoisosat olivat vuonna 1995 pääasiassa tehoviljeltyjä peltoja, jotka eivät ole kovin hyviä pesimäympäristöjä linnuille. Sen sijaan peltoja ympäröivät alueet olivat monipuolista maalaismaisemaa, jolla pesi useita edustavan indikaattorilajia. Pellot nostettiinkin selvityksessä esiin linnustollisesti tärkeinä alueina.

Sittemmin Kehä II -tie on rakennettu peltojen läpi, mikä on vähentänyt pesivien lintujen määrää (ks. myöhemmät kartoitukset). Muun muassa peltosirkku on kadonnut alueen linnustosta.

Taulukko 1: Suurpellon pohjoisosien pesimälinnusto vuonna 1995. Edustavan kulttuurimaiseman lajit on kursivoitu (Leivo 1995). Pikkulepinkäinen on Suomessa silmälläpidettävä ja peltosirkku uhanalainen (vaarantunut; Rassi ym. 2000). Lisäksi alueella havaittiin muutamia muita lajeja, jotka eivät pesi siellä.

Laji parimäärä
Töyhtöhyyppä 1
Sepelkyyhky 1
Kiuru 5
Haarapääsky 1
Metsäkirvinen 3
Keltavästäräkki 1
Västäräkki 2
Mustarastas 2
Luhtakerttunen 2
Hernekerttu 2
Pensaskerttu 3
Lehtokerttu 3
Sirittäjä 1
Pajulintu 5
Hippiäinen 1
Kirjosieppo 1
Sinitiainen 1
Talitiainen 7
Puukiipijä 1
Pikkulepinkäinen 1
Peippo 9
Viherpeippo 1
Vihervarpunen 2
Hemppo 1
Punavarpunen 3
Keltasirkku 4
Peltosirkku 3
Yhteensä pareja 72

Metsien linnusto

Suurpellon luoteispuolella oleva Orrbergenin metsä ja eteläpuolella oleva Kokinmetsä kuuluivat myös selvitysalueeseen. Metsäalueet ovat säilyneet selvitysajankohdasta tähän asti suhteellisen muuttumattomana, joten linnustotietojen voi olettaa pitävän paikkansa edelleen (poikkeuksena Orrbergenin vanha metsä).

Orrbergen

Alueella on kaksi kalliomännikköä, joiden linnusto oli niukkaa. Runsain laji oli metsäkirvinen kymmenellä pesivällä parilla.

Kallioiden välissä kasvoi rehevää ja vanhaa kuusivaltaista sekametsää ja aivan kartoitusalueen eteläosassa on pieni lehtomainen metsikkö. Näiden linnusto oli pieneen kokoon nähden hyvin runsas. Sittemmin vanhassa metsässä on tehty metsänhakkuita.

Edustavan metsäympäristön indikaattorilajeista (Leivo 1995) seka- ja lehtometsissä pesivätuuttukyyhky (1 pari), mustapääkerttu (3 paria) sekä erityisen tiheästi sirittäjä (17 paria). Lisäksi alueella pesi yksi varpushaukkapari.

Kokinmetsä

Olarin ja Henttaan välissä oleva Kokinmetsä on voimakkaasti ihmisten kuluttama alue. Metsä on pääosin rehevähköä kangasmetsää ja kalliomännikköä. Lounaisosassa on pieni, melko luonnontilainen haapaa kasvava sekametsä.

Alue on melko laaja, ja tavalliset metsälajit pesivät siellä runsaina. Runsaimmat lajit olivat pajulintu(51 paria), peippo (45 paria) ja sirittäjä (21 paria). Edustavaa metsäympäristöä indikoivatpeukaloinen (3 paria), mustapääkerttu (3 paria), sirittäjä (21 paria) ja puukiipijä (1 pari). Kulttuurivaikutuksesta kielivät silmälläpidettävä pikkulepinkäinen (1 pari) ja punavarpunen (2 paria). Alue nostettiin selvityksessä esiin linnustollisesti tärkeänä alueena.

Kasvillisuus ja biotoopit

Huom: Luontoselvitysraportissa paikkojen numerointi on mennyt sekaisin, eikä näiden alueiden sijainnista ole täyttä varmuutta.

Orrbergenin kallioiden rinteillä (ks. edellä) on edustavia lehtoja, joissa kasvaa runsaasti pähkinäpensaita sekä metsälehmuksia. Muita harvinaisempia lehtolajeja ovat kevätlinnunherne, kotkansiipi, tesma, lehtopähkämö, hakarasara ja lehtokuusama.

Pohjoisempana kahden kallion välissä on Orrbergenin aarnialue, joka oli keskuspuiston parhaita vanhan metsän alueita. Paikalla kasvoi mm. raitoja, metsälehmuksia, korpi-imarretta, kevätlinnunhernettä. Monet lahot pökkelöt ja kaatuneet puut sekä haavat lisäsivät luonnon monimuotoisuutta. Sittemmin alueella on tehty metsänhakkuita, eikä kasvillisuuden nykytilasta ole tarkkaa tietoa.

Viitteet

  • Anon. 1996: Espoon keskuspuiston luontoselvitykset 1995. Ympäristötutkimus Metsätähti Oy. Espoon ympäristönsuojelulautakunnan julkaisu 2/1996.
  • Leivo M. 1995: Suomen tärkeät lintualueet – FINIBA: Alustavat kriteerit.Käsikirjoitus. Suomen ympäristökeskus, luonto- ja maankäyttö, Helsinki.
  • Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2000: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö, Helsinki. http://www.vyh.fi/luosuo/lumo/lasu/uhanal/uhanal.htm /http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1758&lan=FI [viitattu 2001-03-15, osoite muuttunut 2004-02-04].