Jäämeren linnut

Subarktisen ekologian kurssin “Jäämeren linnut” -esitelmän tiivistelmä kesältä 2000.

Jäämeri sijaitsee Euraasian ja Amerikan mantereiden pohjoispuolella. Suurin osa merestä on aina kahdesta neljään metrin paksuisen ahtojään peittämä, mutta tämän osan laajuus vaihtelee vuodenajoittain. Jään esiintymiseen vaikuttavat mm. merivirrat.

Jäämerellä kylmän ja lämpimän meriveden kohtaamisalueelle syntyy polaaririntama, jonka tuntumassa tapahtuu veden syvyyssuuntaista sekoittumista ympäri vuoden. Tämä tuo veden pintakerroksiin runsaasti ravinteita syvemmästä vedestä. Nämä ravinteet yhdessä kesän valoisuuden kanssa luovat perustan runsaalle planktontuotannolle ja sitä kautta merieläimistölle.

Suurin osa merilinnuista on lihansyöjiä tai kaikkiruokaisia. Useimmat niistä käyttävät ravintonaan pääosaksi kalaa, äyriäisiä tai nilviäisiä. Lähes kaikki merilinnut ovat koloniaalisia: ne pesivät suurissa, usein monesta eri lajista koostuvissa yhdyskunnissa. Koska ravinto saadaan merestä, ei reviirikäyttäytymisestä ole hyötyä ravinnon jakamisessa. Lisäksi eristyneellä kalliolla sijaitseva kolonia tarjoaa hyvän suojan petoja vastaan.

Merilinnut voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: rannikon, välivyöhykkeen ja avomeren lintuihin. Rannikon lintuihin voidaan luokitella kuuluviksi kuikkalinnut, merimetsot, monet sorsat sekä lokit, kihut ja tiirat. Ne liikkuvat vain rannikon läheisyydessä pitäen maan aina näköpiirissään. Välivyöhykkeen lintuihin kuuluvat suulat ja ruokkilinnut. Ne käyvät maalla vain pesimässä, mutta eivät kuitenkaan oleile kovin kaukana merellä. Avomeren lintuihin kuuluvat myrskylinnut, liitäjät ja ulappakeijut. Nämä viettävät suurimman osan elämästään avomerellä; maalle ne tulevat vain pesimään, ja silloinkin usein vain öisin.

Esitelmässäni keskityn erityisesti Euroopan kupeessa sijaitsevan Jäämeren osan linnustoon. Tyypillisimpiä merilintuja tällä alueella ovat ruokkilinnut (heimo Alcidae): lunni, ruokki, pikkuruokki, riskilä sekä etelän- ja pohjankiisla. Ulappalinnuista (lahko Procellariiformes) alueella tavataan myrskylintuja, suulia sekä jonkin verran myrskykeijuja. Alueella pesii paljon myös muiden linturyhmien lajeja, muun muassa meri- ja karimetsoja, haahkoja, merikihuja, meri- ja isolokkeja, lapintiiroja sekä runsaasti pikkukajavia.

Monien paikallisten merilintupopulaatioiden koot ovat pienentyneet viime aikoina. Tärkeimpiä syitä tähän ovat suora hyväksikäyttö ihmisten toimesta, lintujen kuolemat kalaverkkoihin, saasteet, petoeläimet sekä liikakalastus, joka on huomattavasti pienentänyt kalakantoja. Toisaalta joidenkin lintulajien kannat ovat kasvaneet ja levinneisyysalueet laajentuneet.

Pikkuruokkeja (Alle alle) pesimäjyrkänteellään Huippuvuorilla. Kesäkuu 2004.

Lähteet

  • Anon. 1974: Spectrum. WSOY, 1976.
  • Bernes, Claes 1996: Valoa ja kaamosta – arktinen ympäristö pohjoismaissa. Pohjoismaiden ministerineuvosto, Nord 1996:24.
  • Croxall, J. P., Evans, P. G. H & Schreiber, R. W. (toim.) 1984: Status and Conservation of the Worlds Seabirds. International Council for Bird Preservation, Technical Publication No. 2.
  • Flint, V. E., Boehme, R. L., Kostin, Y. V. & Kuznetsov, A. A. 1984: A Field Guide to Birds of the USSR. Princeton University Press 1984.
  • Hagemeijer, W.J.M. & Blair, M.J. (ed.) 1997: The EBCC Atlas of European Breeding Birds. T & A D Poyser, London.
  • del Hoyo, J, Elliot, A. & Sargatal, J. (toim.) 1992: Handbook of the Birds of the World, Volume I. Lynx Edicions, Barcelona 1992.
  • Irving, L. 1972: Arctic Life of Birds and Mammals. Springer-Verlag 1972.
  • Landesborough Thomson, Sir A. (toim.) 1964: A New Dictionary of Birds. Nelson 1964.
  • Mullarney, K., Svensson, L. & Zettersröm, D. 1999: Lintuopas – Euroopan ja välimeren alueen linnut. Otava 1999.
  • Remmert, H. 1991: Arctic Animal Ecology. Springer-Verlag 1991