Suomen uhanalaiset lajit
Uhanalaiset lajit on siis jaettu kolmeen uhanalaisuusluokkaan: äärimmäisen uhanalaisiin, erittäin uhanalaisiin ja vaarantuneisiin. Näihin luokkiin lajeja sijoittuu yhteensä 1 505, eli 10 % kaikista arvioiduista lajeista. Hävinneitä on 186 (1 %) ja silmälläpidettäviä 1 060 lajia (7 %). Muutama laji sijoittuu luonnosta hävinneisiin ja loput (82 %) elinvoimaisten luokkaan.
Lajiryhmät
Eri eliölajiryhmät tunnetaan hyvin eri tavalla. Suuret ja näkyvät lajit (esim. linnut, nisäkkäät ja putkilokasvit) tunnetaan hyvin, pienemmät ja vaikeammin tunnistettavat lajit (esim. levät, sammalet ja luteet) taas paljon huonommin. Suurin osa arvioimatta jätetyistä kymmenistä tuhansista lajeista onkin huonosti tunnettuja hyönteisiä, leviä ja sieniä.
Eniten uhanalaisia lajeja on putkilo- ja itiökasvien sekä selkärankaisten joukossa: näistä noin 15 % on uhanalaisia. Pienemmistä lajiryhmistä maksasammalet ovat uhatuimpia: niistä 22 % on uhanalaisia. Nivelmadoista ja piensienistä taas vain pieni osa on uhanalaisia.
Elinympäristöt
Uhanalaisuusluettelossa jokaisen lajin kohdalla ilmoitetaan sen ensisijainen sekä muut elinympäristöt työryhmän tekemän jaottelun mukaan. Elinympäristöjä ovat metsät, suot, vedet, rannat, kalliot, tunturipaljakat sekä perinne- ja muut ihmisen luomat ympäristöt.
Uhanalaisia lajeja elää eniten metsissä, etenkin lehdoissa ja vanhoissa kangasmetsissä. Toinen tärkeä elinympäristötyyppi ovat ihmisen luomat perinneympäristöt: muun muassa niityt, kedot, pientareet ja metsälaitumet. Tällaisten katoaminen ja muuttuminen ovatkin merkittävimpiä syitä lajien uhanalaistumiselle.
Uhkatekijät
Työryhmä on myös tarkastellut lajien uhanalaistumiseen johtaneita syitä sekä lajeja tulevaisuudessa uhkaavia tekijöitä. Näitä syitä ja uhkia käsitellään tässä julkaisussa selkeyden vuoksi yhdessä.
Merkittävin syy lajien uhanalaisuudelle on elinympäristöjen muuttuminen ja tuhoutuminen. Eniten vaikuttavat metsäympäristöjen muutokset. Tähän sisältyvät muun muassa tehometsätalouden aiheuttamat metsien ikärakenteen muutokset, lahopuiden väheneminen, puulajisuhteiden muuttuminen sekä erilaiset metsien hoitotoimet. Vanhoja, luonnontilaisia metsiä on yhä vähemmän ja pienempinä toisistaan eristyneinä sirpaleina. Tilanne on pahin Etelä-Suomessa, jossa vanhoja metsiä on enää siellä täällä talousmetsien, peltojen, teiden ja asutuksen lomassa. Metsien muutokset ovat merkittävin uhka noin 30 prosentille Suomen uhanalaisista lajeista.
Toinen merkittävä uhkatekijä on avoimien alueiden sulkeutuminen. Tällä tarkoitetaan perinneympäristöjen umpeenkasvua perinteisen maatalouden (laidunnuksen, luonnonniittyjen käytön) loputtua. Tämä onkin merkittävin uhka noin 26 prosentille uhanalaisista lajeista, muun muassa monille niittyjen kukille ja perhosille.
Muita syitä ovat muun muassa rakentaminen (10 %), kemialliset haittavaikutukset kuten ympäristömyrkyt, ilmansaasteet ja rehevöityminen (4 %) sekä harvinaisuus: lajien vähälukuisuudesta tai esiintymisalueen pienuudesta johtuva haavoittuvaisuus (8 %).
