Linnut

Espoon ja Suomen eliöistä linnut tunnetaan parhaiten. Useimpien lajien kannankoosta ja -kehityksestä pystytään esittämään luotettavat arviot. Lintuja käytetäänkin usein indikaattoreina kuvaamaan luonnon tilaa.

Edustavien lintuvesien ja saariston ansiosta Espoossa on paljon kosteikko- ja meriympäristössä eläviä uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja. Myös Pohjois-Espoon metsät ovat arvokas elinympäristö monille lintulajeille. Näitä lajeja uhkaavat etenkin elinympäristömuutokset esimerkiksi metsänhakkuiden tai rakentamisen vuoksi. Muutamia lajeja uhkaa ihmisten aiheuttama häiriö, esimerkiksi pesimäluodoilla oleskelu lintujen pesimäaikaan.

Muutamat lajit lasketaan silmälläpidettäväksi niiden harvinaisuuden takia: pienen kannankoon tai esiintymisalueen takia niiden kantoja ei katsottu elinvoimaisiksi. Toisaalta monien harvinaisten lajien saavat täydennystä ulkomailta, jolloin niiden luokitusta on alennettu (tavallisimmin vaarantuneesta silmälläpidettäväksi). Näin on tehty muun muassa liejukanan ja viiksitimalin kohdalla.

Uhanalaiset lajit

Liejukana, rörhöna (Gallinula chloropus) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Suomenoja, (Espoon Pitkäjärvi, Bodominjärvi)
  • Elinympäristöt: vedet
  • Uhat: harvinaisuus

Liejukana on maailman laajimmalle levinneitä lintulajeja; sen eri alalajeja pesii lähes kaikissa maanosissa. Suomessa laji pesii levinneisyytensä reuna-alueella. Liejukana viihtyy kaikkein rehevimmissä kosteikoissa, joten vesien rehevöityminen on auttanut sitä. Se onkin viimeisen vuosisadan aikana runsastunut monissa maissa. Toisaalta alkuperäisten kosteikkojen tuhoutuminen on vähentänyt sopivia pesimäalueita.

Liejukana luetaan uhanalaiseksi harvinaisuutensa takia; niitä pesii Suomessa noin sata paria. Suomen merkittävin, seitsemän parin yhdyskunta pesii Suomenojan jätevedenpuhdistamon ylivuotoaltaassa (parhaimmillaan 1970-luvulla pesiviä pareja oli jopa 12). Pesimäaikaisia havaintoja on myös Espoon Pitkäjärveltä ja Bodominjärveltä, mutta näissä paikoissa pesintää ei ole varmistettu.

Naurulokki, skrattmås (Larus ridibundus) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Suomenoja, saaristo
  • Elinympäristöt: vedet
  • Uhat: pienpetojen runsastuminen, häirintä ja liikenne, peltomaiden muutokset, pyynti

Naurulokki on levittäytynyt Suomeen 1860-luvulta alkaen. 1970-luvulla alkoi paikoin jopa romahdusmainen taantuminen. Suuret naurulokkiyhdyskunnat ovat monin paikoin kadonneet. Taantumisen pääsyiksi on epäilty minkin ja harmaalokin runsastumista sekä ravinnonlähteinä tärkeiden kaatopaikkojen siistiytymistä ja peltojen käytön tehostumista. Myös lintujen häirinnällä ja pyynnillä on ollut osansa.

Naurulokeilla on merkittävä osa kosteikkojen linnustossa: ne pesivät usein suurina yhdyskuntina ja antavat näin suojaa monille muille vesilintulajeille. Esimerkiksi Suomenojan noin 900 parin kolonia pitää esimerkiksi tunkeilevat varikset kurissa. Espoossa naurulokkeja pesii vielä runsaasti: Suomenojan lisäksi saaristossa pesii hieman yli 1000 paria (eniten Madeluodoilla: 500-600 paria).

Selkälokki, silltrut (Larus fuscus) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Saaristo
  • Elinympäristöt: vedet
  • Uhat: häirintä ja liikenne, pyynti, muiden lajien aiheuttama kilpailu

Selkälokin alalaji Larus fuscus fuscus on kaikkein suomalaisimpia lintuja: lähes puolet maailman fuscus-selkälokeista elää Suomessa. Vielä 1950-60-luvuilla selkälokki oli Suomessa runsas, mutta sitten sen parimäärä kääntyi jyrkkään laskuun. Nykyään selkälokkeja pesii Suomessa runsas kolmasosa huippuvuosien määrästä. Espoon-Kirkkonummen saariston parimäärä on huvennut 380 parista muutamiin kymmeniin. Vuonna 2000 Espoon saaristossa pesi noin 20 selkälokkiparia.

Suurin uhka selkälokille on ihmisten aiheuttama häirintä. Espoossakin pesintöjä tuhoutuu joka vuosi veneilijöiden rantautuessa jopa suojelluille lintuluodoille. Vähenemisen syynä on myös ollut pesien ja poikasten tuhoaminen harmaalokkien hävityskampanjoiden yhteydessä. Selkälokin kanssa kilpailevan harmaalokin ihmisen ansiosta tapahtuneella runsastumisellakin lienee asiassa osansa.

Räyskä, skräntärna (Sterna caspia) VU, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Saaristo
  • Elinympäristöt: vedet, rannat
  • Uhat: häirintä ja liikenne, kemialliset haittavaikutukset, pyynti, muutokset Suomen ulkopuolella

Räyskä - maailman suurin tiira – elää laikuittaisesti monilla toisistaan eristyneillä paikoilla ympäri maailman. Kovin runsas se ei kuitenkaan ole missään. Euroopassa sitä tavataan Mustalla merellä ja Itämerellä. Räyskä levittäytyi Itämerelle pääasiassa 1900-luvun aikana, mutta on 1970-luvulta alkaen huomattavasti vähentynyt. Tärkeimpiä taantumisen syitä ovat vaino ja lintujen muu häirintä, sekä ilmeisesti myös Saharan eteläpuolisten talvehtimisalueiden kuivuus.

Espoon alueelta ei ole tietoja räyskän pesinnästä sitten vuoden 1935, kunnes vuonna 2001 eräältä suojellulta ulkosaariston luodolta löytyi pesivä pari. Tarina loppui kuitenkin surkeasti: saarella oleskeltiin maihinnousukiellosta huolimatta ja pesintä epäonnistui.

Turkinkyyhky, turkduva (Streptopelia decaocto) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Bodom, Gumböle
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt
  • Uhat: harvinaisuus

Turkinkyyhky on uusi tulokas Suomessa ja Euroopassa yleisemminkin: se on levittäytynyt tänne 1900-luvun aikana. Viime vuosikymmeninä kehitys on kuitenkin Suomessa pysähtynyt. Joissakin muissa maissa parimäärä on kääntynyt laskuun. Nykyään turkinkyyhkyjä tavataan harvakseltaan Etelä- ja Länsi-Suomen asutusalueiden kaupunkikuvaa piristämästä. Parhaiten se viihtyy puistoissa sekä varasto- ja teollisuusalueilla. Espoosta on tietoja kahdesta turkinkyyhkypariskunnasta vuodelta 1997. Laji luetaan Suomessa uhanalaiseksi harvinaisuutensa takia.

Käenpiika, göktyta (Jynx torquilla) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: metsät, perinneympäristöt
  • Uhat: muutokset Suomen ulkopuolella, metsien muutokset, avoimien alueiden sulkeutuminen

Käenpiika pesii valoisissa metsissä, esimerkiksi piha- tai rantametsiköissä. Laji on pesimäaikaan piilotteleva, joten pesintää on vaikea havaita. Espoosta on tietoja käenpiian pesinnöistä Holmanmäessä ja Oittaalla, sekä soidinääntelevistä linnuista monilla muillakin alueilla.

Käenpiika runsastui ensin 1970-luvulle asti, mutta on viime aikoina vähentynyt selvästi. Syitä ei kunnolla tunneta, mutta epäillään että muun muassa hakamaiden umpeenkasvu ja metsien muutokset yleensä ovat vaikuttaneet taantumiseen.

Pikkutikka, mindre hackspett (Dendrocopos minor) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: metsät, rannat
  • Uhat: metsien muutokset, rakentaminen

Espoo kuuluu etelärannikon parhaiden pikkutikkakuntien joukkoon: kaupungin alueella pesii noin 50 pikkutikkaparia. Laji tavataan koko Suomessa, mutta etelässä se on runsaimmillaan. Pikkutikat pesivät lahoja lehtipuita sisältävissä metsiköissä, mielellään viljelyaukeiden ja vesistöjen tuntumassa. Pikkutikka on vain varpusen kokoinen, joten se ei pysty kovertamaan pesäkoloaan kuin lahon pehmentämään puuhun. Lahopuista se myös etsii suuren osan ravinnostaan.

Pikkutikalla ei mene Suomessa hyvin: lahojen lehtipuiden väheneminen (erityisesti rantametsien hakkuut ) ja lehtometsien kuusettuminen ovat vähentäneet sitä selvästi. Myös elinpaikkojen tuhoutuminen rakentamisen seurauksena uhkaa sitä, erityisesti kovien rakentamispaineiden alaisena olevassa Espoossa.

Rastaskerttunen, trastsångare (Acrocephalus arundinaceus) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Suomenoja, Laajalahti, Kaitalahti, (Espoonlahti, Bodominjärvi)
  • Elinympäristöt: vedet
  • Uhat: harvinaisuus

Rastaskerttunen on laajentanut elinpiiriään Pohjois-Euroopassa vuosikymmeniä ja 1930-luvulta alkaen levittäytynyt Etelä-Suomeenkin, jossa se nyt elää pohjoisempana kuin missään muualla. Suomessa se lasketaan uhanalaiseksi harvalukuisuutensa takia: Suomessa tavataan vuosittain 60-100 koiraslintua, joista vain puolet saattaa pesiä.

Rastaskerttunen on vaatelias vankimpien ruovikoiden laji. Se elää pääasiassa luonnoltaan muutenkin arvokkailla lintuvesillä. Espoossa rastaskerttusen löytää varmimmin Suomenojalta, mutta myös Laajalahdella, Kaitalahdella, Espoonlahdella sekä Bodominjärvellä on tavattu laulavia lintuja useina vuosina.

Tiltaltti, gransångare (Phylloscopus collybita) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: muutokset Suomen ulkopuolella

Tiltaltin tiputtelevaa laulua kuulee Espoonkin kuusimetsistä yhä harvemmin. Linnustonseurantojen mukaan se on taantunut Suomessa viime vuosina nopeammin kuin mikään muu lintulaji. Syynä tähän pidetään kuivuutta tiltaltin talvehtimisalueilla Saharan eteläpuolella. Myös metsien muutosten (kuusettuminen, pirstoutuminen) on arveltu jättäneen tiltaltin väliinputoajaksi kuusimetsien varpuslintujen välisessä kilpailussa.

Peltosirkku, ortolansparv (Emberiza hortulana) VU, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: viljelysmaat
  • Uhat: muutokset Suomen ulkopuolella, peltomaiden muutokset

Erilaisten viljelysmaiden ympäristöissä elävä peltosirkku on voimakkaimmin vähentyneitä lintulajejamme. Se on taantunut koko Euroopassa, jonka kannasta suuri osa elää Suomessa. Lajia uhkaavat peltomaiden muutokset maatalouden tehostuessa (mm. avo-ojien katoaminen) sekä muutokset lajin talvehtimisalueilla trooppisessa Afrikassa. Espoossa peltosirkkuja pesii suuremmilla maatalousalueilla, muun muassa Röylän alueella, Henttaalla ja Vanttilassa.

Silmälläpidettävät lajit

Kaakkuri, smålom (Gavia stellata) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo
  • Elinympäristöt: vedet, suot
  • Uhat: ojitus ja turpeenotto, häirintä ja liikenne, kemialliset haittavaikutukset, pyynti

Kaakkuri pesii harvalukuisena metsien pikkujärvissä ja suolammissa. Parhaiten sille soveltuvat lammet, joiden rantoja kiertää pesäpaikaksi sopiva turvereunus. Kaakkuri lienee aikaisemmin ollut nykyistä yleisempi, vaikkakin tarkkaa numerotietoa sen aikaisemmasta runsaudesta ei juuri ole. Taantumisen syiksi arvellaan lampien vedenpintaa alentavaa ojitusta ja ihmisten aiheuttamaa häiriötä. Espoon kaakkurilammet (joilla pesii vuosittain noin kolme kaakkuriparia) sijaitsevat suosituilla ulkoilualueilla, joten häirintä on uhka täälläkin. Muita uhkia ovat ympäristömyrkyt, verkkoihin takertuminen sekä öljyonnettomuudet. Kaakkureita on myös metsästetty talvehtimisalueillaan.

Mehiläishaukka, bivråk (Pernis apivorus) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: pyynti (?), metsien muutokset (?)

Vaikka mehiläishaukka onkin yksi Euroopan runsaslukuisimmista haukoista, sen tulevaisuus näyttää huolestuttavalta. Seuranta-aineistot viittaavat lajin taantumiseen suuressa osassa Eurooppaa. Metsissä elävä mehiläishaukka on piilotteleva laji, jonka takia sen kannankehityksestä Suomessa ei ole kunnollisia tietoja. Pääsyynä taantumiseen pidetään muuttavien lintujen ampumista Välimerenmaissa (erityisesti Maltalla, jossa niitä ammutaan tuhansia vuosittain). Myös pesimäalueiden metsien muutokset ovat todennäköisesti heikentäneet mehiläishaukkojen elinoloja. Pohjois-Espoosta on tiedossa muutamia mehiläishaukan reviirejä.

Sääksi, fiskgjuse (Pandion haliaetus) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo
  • Elinympäristöt: vedet, metsät
  • Uhat: metsien muutokset, häirintä ja liikenne, kemialliset haittavaikutukset, pyynti

Sääksi eli kalasääski on suuri kalaa syövä petolintu. Sitä esiintyy laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. 1800-luvulta alkaen sen levinneisyysalue on kuitenkin supistunut huomattavasti, ja monista maista laji on kadonnut kokonaan. Syynä on aikaisemmin ollut vaino, joka on sittemmin vähentynyt Euroopassa. Nykyisin suurimpana uhkana on metsätalous, joka hävittää sääkselle pesäpaikaksi sopivia tukevalatvaisia ylispuita. Suomen sääksikanta onkin riippuvainen suojelijoiden puihin rakentamista tekopesistä. Muita uhkia ovat häirintä sekä ympäristömyrkyt.

Espoossa pesii yksi sääksipari puuhun rakennetussa tekopesässä. Ensimmäisenä vuonna pesintä epäonnistui häirinnän takia, mutta sittemmin vastaavaa ei ole tapahtunut.

Teeri, orre (Tetrao tetrix) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset, pyynti

Teeri on linja-, talvilintu- ja kanalintulaskentojen perusteella vähentynyt Suomessa selvästi 1900-luvun jälkipuoliskolla. Syynä tähän pidetään kaskikauden synnyttämien koivikoiden (teeren talviravinnon lähteen) vähentymistä. Myös metsästys sekä metsien pirstoutuminen voivat olla taantumisen takana. Teeriä elelee vielä monin paikoin Pohjois-Espoon metsäalueilla, ja saattaapa teerikukkojen ryhmäsoidintakin päästä näkemään järvien jäillä tai aukeilla soilla. Tiheimmillään kanta on Ruuhijärven ympäristössä.

Metso, tjäder (Tetrao urogallus) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset, pyynti

Metso viihtyy parhaiten laajoissa luonnontilaisissa metsissä, jollaiset ovat huvenneet tehometsätalouden ja rakentamisen seurauksena erityisesti Etelä-Suomessa. Tätä pidetäänkin tärkeimpänä syynä metsojen taantumiselle. Hakkuiden ja teiden pirstomassa ympäristössä nämä salomaiden linnut eivät pääse kokoontumaan soidinalueilleen (niille jotka ovat säästyneet hakkuilta), jolloin monista koiraista tulee ns. hulluja metsoja: ihmisiinkin soidinviettiään purkavia yksinäisiä lintuja. Myös liiallinen metsästys todennäköisesti heikentää metsokantaa, joskin metsästys on monin paikoin lopetettu. Espoon metsissä metsoja elää joitain kymmeniä pareja, tiheimmillään kanta on alueen luoteisosissa Nuuksion kansallispuiston tuntumassa.

Ruisrääkkä, kornknarr (Crex crex) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Peltoalueet
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt
  • Uhat: peltomaiden muutokset, muutokset Suomen ulkopuolella, kemialliset haittavaikutukset, avoimien alueiden sulkeutuminen, muu tunnettu syy

Satakunta vuotta sitten ruisrääkkä kuului vielä peltomaiden tyyppilajistoon. "Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu" runoili Eino Leinokin. Sittemmin laji on kokenut kovan kohtalon: se on taantunut romahdusmaisesti Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Suomessa ruisrääkkiä oli 1950-luvulla enää muutama prosentti vuosisadan alun vastaavista. Sittemmin ruisrääkkien määrä on Suomessa vaivalloisesti kasvanut, mutta muualla Euroopassa taantuminen jatkuu edelleen. Laji katsotaankin maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi (luokka VU).

Vähenemisen syy on kaikkialla sama: maatalouden koneellistuminen ja tehostuminen. Koneellinen viljan- ja heinänleikkuu tappaa poikasia ja salaojitus sekä viimeistenkin piennaralueiden ottaminen viljelykäyttöön vähentävät ruokailu- ja suojapaikkoja.

Espoossa ruisrääkän pääsee parhaiten kuulemaan Röylän alueen peltoaukeilla. Viime vuosina muutamia raksuttajia tavattu myös Etelä-Espoossa (Henttaan pellot, Laajalahti, Söderskog, Finnoonniitty).

Riskilä, tobisgrissla (Cepphus grylle) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Saaristo
  • Elinympäristöt: vedet, rannat
  • Uhat: kemialliset haittavaikutukset, muutokset Suomen ulkopuolella, muiden lajien aiheuttama kilpailu, häirintä ja liikenne

Merensaariston luodoilla ja kareilla asustava riskilä on ensin 1900-luvun alkupuolella ja sitten taas 1970-luvulta alkaen vähentynyt Suomessa. Uhkatekijöitä ovat muun muassa öljyonnettomuudet, riskilöitä saalistavat minkit, hukkuminen kalaverkkoihin sekä häirintä. Espoossa riskilä pesii säännöllisesti Stenskärillä noin 35 sekä Kytökäringerin luodoilla muutaman parin voimin. Stenskärillä on pesimäaikainen maihinnousukielto ja Kytökäringerillä maihinnousu on kielletty ympäri vuoden.

Käki, gök (Cuculus canorus) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo, Keskuspuisto
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: muu tunnettu syy

Käki on pesäloinen: se lisääntyy munimalla munansa muiden lintujen pesiin ja jättämällä jälkikasvunsa näiden kasvatettavaksi. Suuri osa Suomen käistä on erikoistunut käyttämään leppälintua kasvattajalajina, ja näin ollen käkien menestys riippuu paljolti leppälinnuista. Leppälintujen vähennyttyä Suomessa jyrkästi (koska talousmetsistä ei löydy riittävästi sopivia pesäkoloja), on käkikin taantunut. Toiseksi taantumisen syyksi epäillään sitä, että leppälintu on oppinut paremmin erottamaan käenmunan omistaan.

Käkiä esiintyy monenlaisissa metsäympäristöissä, Espoon keskuspuistossakin niitä kukkuu keväisin kymmenisen yksilöä.

Kehrääjä, nattskärra (Caprimulgus europaeus) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio ym.
  • Elinympäristöt: metsät, kalliot
  • Uhat: häirintä ja liikenne, rakentaminen, muu tunnettu syy

Vielä satakunta vuotta sitten kehrääjää pidettiin Etelä-Suomessa sangen yleisenä. Lajin kannat ovat kuitenkin taantuneet jyrkästi Suomessa, kuten myös Länsi-Euroopassa. Taantuminen on edelleen jatkunut ja nykyään kehrääjä onkin Suomessa monin paikoin harvinaisuus. Nuuksion alueelta on tietoja 10-15 parista, mutta suurin osa näistäkin on 1980-luvulta. Kehrääjän kesäöinä esittämää soidinsurinaa on Espoossa viime vuosina päässyt varmimmin kuulemaan Rajakallion kalliomänniköissä.

Kehrääjät laskeutuvat mielellään tielle ja törmäävät autoihin. Hitaasti lisääntyvillä ja pitkäikäisillä lajeilla tällainen aikuiskuolleisuuden kasvu vaikuttaa herkästi kannankokoon. Myös rakentaminen on paikallisesti tuhonnut kehrääjien elinpaikkoja. Ilmastonmuutoksenkin (kesien muuttumisen sateisemmiksi ja viileämmiksi) on arveltu vaikuttaneen pesintään heikentävästi.

Harmaapäätikka, gråspett (Picus canus) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio ym.
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Harmaapäätikka on levinnyt laajalle alueelle Euraasiassa. Suomessa se elää levinneisyytensä pohjoisreunalla. Laji elää suuria haapoja kasvavissa metsissä, Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla myös jalopuulehdoissa ja –puistikoissa. Vanhojen haapojen katoaminen metsistä tehometsätalouden seurauksena sekä lehtojen kuusettuminen uhkaavat sen tulevaisuutta. Harmaapäätikka onkin vähentynyt suuressa osassa Eurooppaa. Suomessa sen tilanne on epäselvempi (runsastunut yleisesti, mutta paikoin taantunut). Espoossa näitä harmaanvihreitä otuksia pesii erityisesti Nuuksion metsissä, mutta onpa Keskuspuistostakin tiedossa yksi pesäpaikka.

Pohjantikka, tretåig hackspett (Picoides tridactylus) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Etelä-Suomen hienoimmista ikikuusikoista voi hyvällä onnella löytää pohjantikan lahoa kuusta naputtelemasta. Nuuksion metsissä näitä "kolmivarvastikkoja" pesii vuosittain 1-2 paria. Viime vuosina (2000-2001) pesintä on todettu yhdeltä suojellulta vanhan metsän alueelta. Pohjois-Suomessa laji on selvästi yleisempi, siellä se kelpuuttaa elinympäristökseen vanhojen kuusi- ja sekametsien ohella jopa lahopuuta sisältäviä männiköitä ja tunturikoivikoita. Pohjantikka taantui viime vuosisadan puolessavälissä vanhojen kuusimetsien ja lahopuiden vähentyessä.

Kangaskiuru, trädlärka (Lullula arborea) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio
  • Elinympäristöt: kalliot, metsät
  • Uhat: muutokset Suomen ulkopuolella

Kangaskiuru pesii aukkoisissa kallio- ja harjumänniköissä (Nuuksion järviylängöllä muutamia pareja), sekä myös matalakasvustoisilla hakkuuaukeilla. Sopivien pesimäympäristöjen puute ei siten ole ongelmana lajille. 1950-luvulta alkaneen nopean taantuman syynä ovatkin luultavasti talvehtimisalueiden elinympäristöjen huonontuminen. Avoimia laitumia ja nummia on muutettu pelloiksi ja metsiksi tai laiduntaminen niillä on lopetettu. Kangaskiuru on taantunut paitsi Suomessa, myös lukuisissa muissa Euroopan maissa (myös levinneisyytensä ydinalueilla).

Koskikara, strömstare (Cinclus cinclus) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio
  • Elinympäristöt: vedet
  • Uhat: muu tunnettu syy, häirintä ja liikenne

Koko Suomessa koskikaroja pesii noin 300 paria, niistä valtaosa Pohjois-Suomessa. Espoossa koskikaran havaittu pesivän satunnaisesti yhden puron varrella. Talvisin niiden lukumäärä kuitenkin lisääntyy huomattavasti kun Norjassa ja Ruotsissa pesivät linnut saapuvat tänne talvehtimaan. Nuuksion alueelta löytyy monia puhdasvetisiä, sulana pysyviä puroja, joiden varrella karat talvisin viihtyvät.

Suomen koskikarojen elinalue on selvästi supistunut 1800-luvulta. Taantuma on johtunut voimalaitosten rakentamisesta ja koskien perkauksesta. Karojen tulevaisuutta uhkaavat häirintä sekä vesien happamoituminen ja rehevöityminen.

Pensastasku, buskskvätta (Saxicola rubetra) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt, suot, rannat, metsät
  • Uhat: peltomaiden muutokset

Vaikka pensastasku on vielä kohtuullisen yleinen avoimilla alueilla lähes koko Suomessa, luetaan se silmälläpidettäväksi viime vuosikymmenien taantumisensa takia. Taantumaan on vaikuttanut paitsi peltomaiden muuttuminen yksipuolisemmaksi maatalouden tehostuessa, myös talvehtimisalueiden (Sahel) kuivuusvuodet. Taantumista on tapahtunut Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa sekä Länsi-Euroopassa.

Espoossa lajin tapaa varmimmin Röylän seudun peltoaukeilta. Myös Etelä-Espoon peltolaikuilla (mm. Suvimetsässä ja Henttaalla) se on säännöllinen pesijä.

Kivitasku, stenskvätta (Oenanthe oenanthe) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt, tunturipaljakat, rannat, metsät
  • Uhat: peltomaiden muutokset, avoimien alueiden sulkeutuminen

Kivitasku on saanut nimensä äänestään, joka muistuttaa kivien naputtamista yhteen. Laji elää monenlaisilla avomailla merenluodoilta tunturipaljakoille. Espoossakin sitä tavataan monilla peltoaukeilla ja rikkaruohokentillä. Kivitasku on kuitenkin voimakkaasti taantunut Etelä-Suomessa viime vuosikymmeninä: parimäärä väheni 75 % 1970-luvulta 1980-luvulle. Taantuman on ajateltu liittyvän lajin laajempaan vähenemiseen Länsi-Euroopan alueella. Maatalouden muutokset, etenkin laidunten väheneminen sekä ahojen ja hakamaiden metsittyminen uhkaavat kivitaskua.

Pikkusieppo, mindre flugsnappare (Ficedula parva) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo, Keskuspuisto ym.
  • Elinympäristöt: metsät, suot
  • Uhat: metsien muutokset

Pikkusieppo on Suomessa tyypillinen aarnimetsien lintu. Se elelee kosteissa kuusi-sekametsissä ja korvissa, joista vain löytyy pesäpaikoiksi sopivia kantoja ja pökkelöitä. Laji kärsii tällaisten vanhojen metsäalueiden hakkuista sekä metsäpurojen perkauksista. Espoon metsistä pikkusiepoista on havaintoja runsaalta pariltakymmeneltä paikalta, osin lintuharrastajien suuren määrän ansiosta. Nuuksionpään ja Luukin alueet lienevät Espoon parhaita pikkusieppomaastoja, mutta pesimiseen viittaavia havaintoja tehty aina Keskuspuistoa, Träskändaa ja Hanikkaa myöten.

Viiksitimali, skäggmes (Panurus biarmicus) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Laajalahti
  • Elinympäristöt: vedet
  • Uhat: ilmastonmuutokset

Viiksitimali on levittäytynyt Euroopassa voimakkaasti pohjoiseen viimeisen puolen vuosisadan aikana. Sen pesintä varmistettiin Suomessa ensimmäisen kerran 1987, ja jo 90-luvun puolivälissä Etelä-Suomen ruovikoissa pesi kymmeniä pareja. Laajalahdellakin pesi parhaimmillaan 15-20 timaliparia. Mutta sitten levittäytyminen katkesi ilmeisesti kovien talvien takia. Laajalahdeltakin laji katosi kokonaan, mutta jälleen vuonna 2001 paikalla pesi muutamia pareja.

Uhanalaisuuskriteerien mukaan viiksitimali laskettaisiin harvinaisuutensa takia uhanalaiseksi, mutta koska maamme kanta saa täydennystä ulkomailta, on luokitusta alennettu sijoittamalla se silmälläpidettävien luokkaan. Lajin tulevaisuus Suomessa on riippuvainen sopivien pesimäpaikkojen (ruovikkolahtien) säilymisen lisäksi talvien kylmyydestä.

Pikkulepinkäinen, törnskata (Lanius collurio) NT, EU1

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt
  • Uhat: muutokset Suomen ulkopuolella.

Pikkulepinkäinen on petomainen pikkulintu. Se liikkuu avoimessa maastossa tähystäen saalishyönteisiä sopivilta tähystyspaikoilta. Sitä tavataan paitsi viljelysalueilla, myös hakkuaukeilla ja merensaariston pikkusaarilla. Espoossa se pesii monilla paikoilla Kytön saaren rantaniityiltä Keski- ja Pohjois-Espoon peltoalueille.

Pikkulepinkäisen parimäärien jyrkät vaihtelut vuosine välillä vaikeuttavat sen kannankehityksen seuraamista. Viime vuosikymmeninä se on kuitenkin vähentynyt selvästi. Tärkeimpänä syynä pidetään talvehtimisalueiden (Sahel) kuivuutta, mutta myös maatalousympäristön muutokset ovat voineet vaikuttaa. Toisaalta metsänhakkuut ovat luoneet pikkulepinkäiselle uusia pesimäpaikkoja.

Kottarainen, stare (Sturnus vulgaris) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt
  • Uhat: peltomaiden muutokset, muu tunnettu syy

Kottarainen on pidetyimpiä kulttuuriympäristöissä (viljelyksillä, pihoilla ja puistoissa) eläviä lintulajeja. Keväisin kottaraisparvet saapuvat ensimmäisten muuttolintujen joukossa, kuitenkin viime vuosina yhä vähälukuisempina. Moni pönttö jääkin nykyään ilman asukkaita. Tärkeimpänä syynä taantumiseen on karjan laiduntamisen vähentyminen: kottaraiset löytävät ravintoa poikasilleen matalakasvuisilta laidunniityiltä, mutta eivät korkeakasvustoisemmilta viljelyksiltä. Muiksi syiksi on epäilty ympäristömyrkkyjä ja lintujen pyyntiä Länsi-Euroopassa. Suomen lisäksi kottaraiset ovat vähentyneet myös muun muassa Ruotsissa ja Iso-Britanniassa.

Varpunen, gråsparv (Passer domesticus) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Monilla paikoilla
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt
  • Uhat: peltomaiden muutokset, muu tunnettu syy

Varpunen saattaa tuntua oudolta silmälläpidettävien listalla. Sen parimäärä on kuitenkin viime aikoina selvästi vähentynyt. Maaseudulla varpunen on taantunut 1900-luvulla hevoskannan pienentymisen sekä viljan ja heinän parempien säilytystapojen vuoksi. Se ei enää saa ravintoa hevosten lantakasoista tai vilja- ja heinävarastoista. Toisaalta taajamien kasvu on kompensoinut tätä tarjoamalla kaupunkivarpusille lisää elinpaikkoja. Viime vuosikymmeninä varpuset ovat kuitenkin vähentyneet myös kaupungeissa. Osittaisena syynä tähän pidetään säätekijöitä.

Espoossa varpusia elää hyvin monilla paikoilla. Hyviä pesimisympäristöjä ovat esimerkiksi Friisilän kaltaiset vanhemmat omakotialueet suojaisine pensasaitoineen ja pusikkoineen.

Nokkavarpunen, stenknäck (Coccothraustes coccothraustes) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Espoonkartano, Fiskarsinmäki, Viherlaakso, Bodom, Maarinpuro
  • Elinympäristöt: perinneympäristöt
  • Uhat: harvinaisuus

Nokkavarpunen on lauhkean lehtimetsävyöhykkeen laji, joka kuuluu Etelä-Suomen vanhaan pesimälinnustoon. Se elää vanhoissa lehtometsiköissä ja puutarhoissa, tyypillisesti paikoissa jossa on myös koristepensaita ja hedelmäpuita. Vahvan nokkansa ansiosta se pystyy käyttämään ravintonaan näiden kovia siemeniä. Pesintähavaintoja nokkavarpusesta on Espoonkartanosta, Viherlaaksosta ja Maarinpurolta, sekä pesintään viittaavia havaintoja muutamilta muilta paikoilta.

Koko Suomessa nokkavarpusia pesii arviolta 300 paria. Pieni kannankoko tekee lajista haavoittuvaisen, ja siksi se laskentaan silmälläpidettäväksi, vaikka mitään taantumista ei nähtävästi olekaan tapahtunut. Piilottelevien elintapojen ja harvalukuisuuden takia luotettavia tietoja lajista ei kuitenkaan juuri ole.