Kääväkkäät

Espoosta on tietoja yhdestä uhanalaisesta orakkaasta sekä neljästätoista uhanalaisesta ja silmälläpidettävästä käävästä.

Käävät ovat sieniä, jotka saavat ravintonsa tavallisimmin puuta lahottamalla. Ne elävät sienirihmastona puun sisässä ja kasvattavat puun pinnalle ulkonevan tai pinnanmyötäisenä kasvavan itiöemän. Monet käävät ovat erikoistuneita: ne lahottavat vain tietynlaista ja sopivan lahoa puuta vain tietyissä ympäristöolosuhteissa. Tärkeimpänä kääpien uhanalaistumisen syynä on vanhojen, runsaasti järeää lahopuuta sisältävien metsien vähentyminen. Lajeja uhkaa myös metsien sirpaloituminen; säästetyt vanhan metsän laikut sijaitsevat niin kaukana toisistaan, että kääpien leviäminen laikkujen välillä on heikkoa. Tässä tilanteessa lajien säilyminen on uhattuna myös suojelualueilla. Erityisesti Etelä-Suomessa vanhoja metsiä on jäljellä enää hyvin vähän. Monet kääpälajit ovat myös herkkiä pienilmaston muutoksille. Pienilmastoa voivat muuttaa esimerkiksi varjostavan puuston hakkuut.

Käävät ovat tärkeitä myös vanhojen metsien muulle luonnolle. Lukuisat eläimet hyönteisistä lintuihin ovat riippuvaisia käävistä ja niiden lahottamista puista. Suomessa on esimerkiksi yli 800 lahopuussa elävää kovakuoriaislajia. Monet lajit ovat jopa erikoistuneet elämään vain tiettyjen kääpälajien lahottamalla puulla, ja tällaisten kääpien kadotessa katoavat myös niistä riippuvaiset lajit.

Kääpätiedot painottuvat Nuuksioon, jossa on suuri osa Espoon parhaista vanhoista metsistä. Lisäksi Nuuksion alueella kääpiä on tutkittu huomattavasti tarkemmin kuin muualla Espoossa. Monet tässä esiteltävistä kääpälajeista elävät Suomessa levinneisyytensä äärirajoilla. Tällaiset lajit ovat yleensä muualla yleisempiä.

Uhanalaiset lajit

Turkkiorakas, skinntagging (Dentipellis fragilis) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Espoonlahti (Fiskarsinmäki)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Turkkiorakkaan itiöemä on alustanmyötäinen eli resupinaattinen; se kasvaa puun pinnalla litteänä kerroksena. Laji elää elävissä ja kuolleissa lahoissa lehtipuissa. Rehevien lehtojen vähyys ja lahopuun poistaminen lehtometsistä on uhkana Suomen muutekin pienelle turkkiorakaskannalle. Eteläisenä lajina sitä on tavattu vain muutamalla paikalla Etelä-Suomen lehdoissa, muun muassa Fiskarsinmäen luonnonsuojelualueella.

Valkorihmakääpä (Harsukääpä), fransporing (Anomoporia myceliosa) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio (Myllypuro)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Valkorihmakääpä on löydetty Suomesta vain alle kymmeneltä paikalta, Espoossa Myllypuron vanhasta metsästä. Laji on vaikea erottaa muista valkoisista pinnanmyötäisenä kasvavista käävistä; usein apuna tarvitaan mikroskooppia. Aiemmin valkorihmakääpä on sekoitettu harsukääpään, ja siksi sen tarkkaa esiintymiskuvaa ei tunneta. Valkorihmakääpä vaatii varjoisaa ja kosteaa kasvupaikkaa ja vakaita oloja, joita ei nykyaikaisista talousmetsistä löydy.

Koppelokääpä, korallticka (Grifola frondosa) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Järvenperä (Träskändan puisto)
  • Elinympäristöt: metsät (puistot)
  • Uhat: metsien muutokset

Koppelokääpä kasvattaa suuren (läpimitaltaan 20-50 cm) pallomaisen itiöemän, joka koostuu lukuisista pienistä lakeista. Se elää suurien tammien tyvellä tai juurissa Etelä-Suomen luonnontilaisissa tammimetsissä ja vanhoissa puistoissa. Espoosta sitä on löydetty Träskändan kartanopuiston luonnonsuojelualueelta. Vanhojen lahojen tammien väheneminen metsistä ja puistoista muun muassa puistojen "saneerauksien" vuoksi uhkaavat jo valmiiksi harvinaista koppelokääpää. Laji on harvinainen koko levinneisyysalueellaan Euroopassa ja Länsi-Aasiassa.

Punakarakääpä, blackticka (Steccherinum collabens (Junghuhnia collabens)) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio (Myllypuro)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Punakarakääpä kasvaa kaatuneissa kuusissa koko Suomessa, melkein aina ruostekäävän (Phellinus ferrugineofuscus) valmiiksi lahottamalla puulla. Ruostekääpäkin on vanhojen metsien harvinaistunut laji, ja sen väheneminen heijastuu moninkertaisena punakarakääpään. Espoosta punakarakääpä tunnetaan vain Nuuksion Myllypuron vanhasta metsästä.

Hentohaprakääpä, lateritticka (Postia lateritia (Postia lowei)) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio (Myllypuro)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Hentohaprakääpä on aluksi valkean, myöhemmin ruskeaksi muuttuvan pienen ja hennon lakin kasvattava kääpälaji. Sitä tavataan lähes koko Suomesta mäntyvaltaisista vanhoista metsistä, joskin yleisimmillään se on Itä- ja Pohjois-Suomessa. Runsas se ei kuitenkaan ole missään. Hentohaprakääpä kasvaa yleisimmin kuivilla, kuorettomilla kelomännyillä, joiden niukkuus etenkin maan eteläosissa on lajin uhanlaisuuden syynä.

Välkkyludekääpä, kristallticka (Skeletocutis stellae) VU

  • Esiintyminen Espoossa: Kvarnby (Ingaksenmetsä)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Metsäluteen hajuinen ja kallisteltaessa välkehtivä välkkyludekääpä kasvaa vanhoissa metsissä, kauan maassa maanneissa havupuiden rungoissa. Sen levinneisyys on pohjoinen, Etelä-Suomessa se esiintyy tavallisesti vain vanhoissa, suojelluissa metsissä. Kasvupaikkansa ja vaateliaisuutensa takia on se hyvä vanhojen metsien indikaattorilaji: sen löytyminen kertoo metsän luonnontilaisuudesta. Ingaksenmetsä Jorvin sairaalan kupeessa onkin säilynyt edustavana vanhan metsän sirpaleena, sieltä on löydetty muitakin vanhojen metsien kääpälajeja. Välkkyludekääpää uhkaavat vanhojen metsien ja lahopuuston väheneminen.

Silmälläpidettävät lajit

Käpäläkääpä, isabellporing (Anomoporia bombycina) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio (Myllypuro)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Pinnanmyötäinen ja pumpulimaisen pehmeä käpäläkääpä kasvaa tiheissä vanhoissa kuusimetsissä, sammalikkoon painuneissa havupuuriu'uissa. Nykyään tällaiset puut poistetaan metsänhoitotoimien yhteydessä, ja siksi käpäläkäävälle ei juuri löydy elinpaikkoja talouskäytössä olevista metsistä. Espoosta tämäkin laji on löydetty vain Nuuksion Myllypuron varren vanhasta metsästä.

Häränkieli, oxtungssvamp (Fistulina hepatica) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Karakallio
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: rakentaminen, metsien muutokset

Häränkielen suuri puoliympyränmuotoinen ja punaruskea itiöemä kasvaa tammien rungoissa ja kannoissa. Lajia tavataan Suomessa vain parillakymmenellä paikalla maan lounaisosissa. Häränkieltä uhkaavat paitsi kasvupaikkojen rakentaminen, myös jäljellä olevien luonnontilaisten tammimetsien vähyys ja vanhojen tammien väheneminen.

Silokääpä, finporing (Gelatoporia pannocincta) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio (Haukkalampi)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Silokääpä elää kosteissa vanhoissa kuusivaltaisissa metsissä. Se kasvaa yleensä märillä, suurilla ja hyvin lahoilla lehtipuilla, harvemmin kuusilla. Tällaisten suurten maapuiden väheneminen uhkaa silokääpää. Laji on laajalle levinnyt pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta kuitenkin harvalukuinen. Espoosta se on löydetty Haukkalammen rannalta.

Huopakääpä, luddticka (Onnia tomentosa) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio (Myllypuro)
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Huopakääpä on jalallinen, "tavallista sientä" muistuttava kääpä. Se on saanut nimensä lakin pintaa peittävästä pehmeästä huopakerroksesta. Laji kasvaa lehdoissa ja lehtomaisissa kuusikoissa, yleensä maassa vanhojen havupuiden tai niiden kantojen vieressä. Tällaisten vanhojen metsien nykyinen vähäisyys on syynä huopakäävän harvinaisuudelle Suomessa, jonka vuoksi se lasketaan silmälläpidettäviin lajeihin.

Korkkikerroskääpä, gräddticka (Perenniporia subacida) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Kera, Nuuksio
  • Elinympäristöt: metsät, suot
  • Uhat: metsien muutokset

Korkkikerroskääpä on usein suurikokoinen: vuosien kuluessa se voi kasvaa jopa metrien pituiseksi puunrungon alapintaa peittäväksi kerrokseksi. Laji kasvaa aarniometsälaikuissa, usein kosteissa korpipainanteissa. Yleensä se kasvaa suurilla, hyvin lahoilla kaatuneilla puunrungoilla. Uhanalaisuuden syynä on vanhojen metsien ja suurten lahopuiden väheneminen.

Ruostekääpä, ullticka (Phellinus ferrugineofuscus) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Luukki
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Ruosteenpunaruskea ruostekääpä on Pohjois-Suomen aarniometsissä yleinen, mutta etelässä harvinaisempi. Se kasvaa suurilla kaatuneilla puunrungoilla, mutta ei välttämättä vaadi pitkään luonnontilaisena ollutta metsää: se alkaa kasvaa melko helposti yksittäisilläkin maahan jätetyillä rungoilla. Uhanalainen punakarakääpä (Steccherinum collabens) on riippuvainen tästä lajista (ks. yllä).

Tippahaprakääpä, gropticka (Postia guttulata (Spongiporus guttulatus)) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Luukkaa
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Tippahaprakääpä on Suomessa eteläinen laji. Sitä tavataan myös Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta se on kaikkialla harvalukuinen. Laji kasvaa rehevähköissä kuusivaltaisissa aarnioissa, Espoossa Luukkaan aarnioalueella. Tippahaprakääpää uhkaa sille elinpaikoiksi sopivien vanhojen metsien väheneminen (erityisesti Etelä-Suomessa).

Korpiludekääpä, ostticka (Skeletocutis odora) NT

  • Esiintyminen Espoossa: Nuuksio
  • Elinympäristöt: metsät
  • Uhat: metsien muutokset

Tämä laji löytyi Nuuksion metsistä vasta syksyllä 2001.